Värikästä

On mitä ihastuttavin marraskuun aamu. On pirteä pikkupakkanen, lunta maassa ja puussa. Ensilumenlatu on hiihtokunnossa. Neuleet on aika ottaa esille, sekä ylle, että neulottavaksi.
Tässä suosikki neulepuserossani on värien kirJO

Kirjaimet-haastena  # 006 on sanan lopun kirjaimet JO

Iltapäivällä

Marraskuu saapui ja sen kunniaksi valokuvatorstaissa kootaan tällä viikolla digitaalista kuvapeittoa. Tarkoituksena on, että osallistujat kuvaavat viipaleen elämästä laukaisemalla kameransa yhtäaikaisesti sunnuntaina 4.11. kello 14.00  tai ainakin mahdollisimman lähellä h-hetkeä.

Minulla on ollut lumisadepäivä. Kuvaaminen ei tahtonut onnistua yrityksistä huolimatta. Tienvarren koivut kumartelivat kulkijaa, kun raskas lumi painoi oksilla. Kuvat otettu tänään kello 13 40 - 13.59 välillä.

Ei ole aivan helppoa poroillakaan.

 Olivat makuulla puolittain hautautuneena lumeen,

mutta eivät kestäneet kuvausyrityksiäni

ja lähtivät peräkanaa siirtymään takimmaiselle saralle.

Valokuvatorstain 262 digitaalista kuvapeittoa lisää.

Hyvää Pyhäinpäivää

ja valoa marraskuiseen iltaan. Monet ovat varmaan käyneet tänä ilta haudoilla ja kirkossa. Minäkin suunnittelin sinne menoa, mutta kun se ei ollut mahdollista, niin tyydyin muistelemaan ja polttamaan kynttilöitä.

Vuonna 2004 Pyhäinpäivän iltana istuin kirkossa, joka oli koristeltu hyvin kauniisti kynttilöin ja kukkasin. Oli vainajien muistojumalanpalvelus ja kirkko tupaten täynnä kansaa.

Urut soivat, kansa veisasi. Joku niiskutti, joku toinenkin toisaalla. Pappi lohdutti puheessaan vuoden aikana läheisensä ja rakkaansa hautaan saattaneita. Kuuntelin sitä ja tuijotin samalla alttarin lähelle tuotuja, vielä sytyttämättömiä kynttilöitä ja karhea tunne alkoi nousta kurkkuun. Yksi niistä kynttilöistä oli isälle.

Silmät kostuivat ja rupesi niiskuttamaan. Valtava ikävä yritti purkautua itkuna. Nieleskelin ja koetin keskittyä kirkkokuoron esitykseen ja urkumusiikkiin, josta pidän erittäin paljon. Hetken se onnistui, mutta pian kaivoin taas paperinenäliinaa.

Kohta olisi minun vuoroni sytyttää isän kynttilä ja viedä se toisten kynttilöiden joukkoon, sillä sen kunnian sain esikoisena. Kiitollisena otin silloin vastaan tuen, jota sain vieressä istuvalta siskoltani. Hän kuiskasi: ”Saatan sinua kynttilöiden luokse, mutta sytytä sinä ja vie se paikalleen.”  Niin teimme.  Isän esikoinen ja kuopus lähdimme käsi kädessä kirkon pitkää käytävää kulkemaan kynttilöiden luokse.

 Urkumusiikki saatteli kaikkia muistokynttilän sytyttäjiä. Oli hartaan juhlavaa. Isän kuolemasta oli tuolloin vaajaa kolme kuukautta, eikä suru ollut vielä ehtinyt muuttua kaipaukseksi, joten kyyneleet virtasivat lopulta valtoimenaan.

Tänä iltana sytytin kolme kynttilää.  Kolmelle minulle rakkaalle ihmiselle, joiden elämänliekki on sammunut. Sytytin ne ensimmäistä kertaa poikkeuksellisesti tänne kodin terassille, sillä matka kirkkomaalle on pitkä ja keli kovin kehno. Räntää satoi aamulla ja myöhemmin illalla on tullut melko paljon lunta. Tavallisesti minun Pyhäinpäivän muistokynttiläni ovat palaneet muualle haudattujen kynttilöiden joukossa. Vain kerran 23 vuoden aikana olen sytyttänyt kynttilät sille kirkkomaalle, missä vanhempani ovat haudattu. Kolmas kynttilä on veli Vilkastukselle, jonka viimeinen leposija on kaukana.

Erilainen maailma

Runotorstaissa  262 haetaan runotekoon innoitusta Paul Kleen maalauksesta: Fish Magic.
Kuvalähde: Wikimedia Commons.

Uni johdatti minut

toiseen todellisuuteen.

Viskasi maailmaan,

missä kuivakukat kasvavat,

missä kalat lentävät,

eivätkä planeetat

ole omilla paikollaan,

Mikään ei ole oikein,

mutta kaikki hyvin.

Pikku vanki

Urpiainen oli ensin vanki ruokinta-automaatin sisällä ja sitten vielä hetken kouran silmässä.

Melko myöhään keväällä, kun lintulaudoilla oli enää viimeiset rippeet auringonkukansiemeniä, ahtoi yksi urpiainen itsensä reiästä ruokinta-automaatin sisäpuolelle, eikä osannut lentää sieltä pois, vaikka kävin nostamassa kannen ylös.
Pakko oli saada reppana kouraansa ja päästää vapauteen

Haaste #005 : loppukirjaimet -KI

Milloin töitä tekisin?

 

Milloin minä töitä tekisin?

Maanantaina niitä ajattelen.

Tiistaina tekeväni harkitsen.

Keskiviikkona kuitenkin kirjoitan.

Torstaina rästejäni silmäilen.

perjantaina ne siirrän sivuun.

Lauantaina pakko jo levätä,

että sunnuntaita virkeänä viettäisin.

Tuohon tapaan päiviäni kulutan, eikä kyseessä ole ikävystyminen. Aamulla ihmettelen aikani uuden päivän valkenemista, hyssyttelen hiljaisessa talossa. Viivyttelen kahvikupposen kanssa itseni käynnistämistä. Katselen ikkunasta suolle, missä ohut pakkaslumi on jo pari viimeistä viikkoa peittänyt suopursu- ja vaivaiskoivuvarvikot. Meditoin tuijotellessani taivaanrannalle piirtyvää Kärryn huippua, jota joskus hyväilee nouseva aurinko, joskus lumihiutaleet, jolloin koko vaara katoaa harmaaseen utuun ja minä uppoan yhä syvemmälle omiin ajatuksiini.

Istua vaiti,

vain kuunnella itseään,

jolloin mielensä

syvimmät ajatukset

 voi oppia tuntemaan.

 

 

Talvi tekee tuloaan

Karsikonperälle melkoisella vauhdilla. Ensilumi saatiin viime viikolla, mutta se suli pois, vaikka sitä oli parhaimmillaan aurata asti. Sitten pakastui, tosin mittarin lukemat näyttivät napakammillaankin vain -12.8, mutta kylmältä sää tuntui. Tarpeen oli toppavaatteet, villasukat, pipo ja rukkaset.

Eilen aamulla harmistuneena totesin, etten ikinä opi, en ikinä huomaa muka ajoissa talven tuloa. Taas paleltuivat muutamat ruukkukukkaset terassin amppeleihin, vaikka jo useamman viikon niitä siirtelin sisälle ja ulos iltaa aamua. No - nyt ei tarvitse enää, sillä tyhjensin ruukut kompostiin. Tai oikeammin en saanut niitä edes tyhjennettyä, kun olivat tiukasti jäässä, vaan sysäsin multineen ruukut kompostiin sulamaan. Jospa muistasin jonkun ajan päästä oikeasti tyhjentää ne.

Poroja aletaan näillä seuduin kerätä piha-aitauksiin. Vielä niitä näkee maastossakin, mutta pihaan tulevat harvemmin. Tämäkin komeasarvinen uros on pitkin kesää pyörinyt pihapiirissä, mutta tänään se näkyi suuntaavan kauemmaksi parempien jäkälien etsintään. Voi olla, että petteri on joulupukin poro ja otti suunnan ajoissa Korvatunturille.

Järvet ja lammet ovat saaneet jääpeiton. Kokeilemaan en tohtinut vielä mennä, mutta olin hyvilläni, ettei verkkoja tarvinnut tänä syksynä edellisen syksyn malliin repiä jäistä. Tuli otettua ne hyvän sään aikana ja oli älliä jättää ne uudelleen laskematta, vaikka mieli teki.

Myös joki on suvantopaikoistaan osin jäätynyt, vain vuolaammin virtaava osa sulana.  Kävin päivällä tavallaan hyvästelemässä kesäisen virvelöintipaikkani. Samalla heitin isolle hauelle veteen äänettömät onnittelut - se vältti minun ansani. Pari kertaa se vei vieheeni joutumatta itse rannalle, mutta ensi kesänä pistetään onni koetukselle uudestaan.

Kovasti minun maailmani alkaa olla harmaan sävyissä, mutta luulen, että vain hetken. Valkoiseksi se muuttuu arvatenkin jo lähiaikoina.