Talvi tekee tuloaan

Karsikonperälle melkoisella vauhdilla. Ensilumi saatiin viime viikolla, mutta se suli pois, vaikka sitä oli parhaimmillaan aurata asti. Sitten pakastui, tosin mittarin lukemat näyttivät napakammillaankin vain -12.8, mutta kylmältä sää tuntui. Tarpeen oli toppavaatteet, villasukat, pipo ja rukkaset.

Eilen aamulla harmistuneena totesin, etten ikinä opi, en ikinä huomaa muka ajoissa talven tuloa. Taas paleltuivat muutamat ruukkukukkaset terassin amppeleihin, vaikka jo useamman viikon niitä siirtelin sisälle ja ulos iltaa aamua. No - nyt ei tarvitse enää, sillä tyhjensin ruukut kompostiin. Tai oikeammin en saanut niitä edes tyhjennettyä, kun olivat tiukasti jäässä, vaan sysäsin multineen ruukut kompostiin sulamaan. Jospa muistasin jonkun ajan päästä oikeasti tyhjentää ne.

Poroja aletaan näillä seuduin kerätä piha-aitauksiin. Vielä niitä näkee maastossakin, mutta pihaan tulevat harvemmin. Tämäkin komeasarvinen uros on pitkin kesää pyörinyt pihapiirissä, mutta tänään se näkyi suuntaavan kauemmaksi parempien jäkälien etsintään. Voi olla, että petteri on joulupukin poro ja otti suunnan ajoissa Korvatunturille.

Järvet ja lammet ovat saaneet jääpeiton. Kokeilemaan en tohtinut vielä mennä, mutta olin hyvilläni, ettei verkkoja tarvinnut tänä syksynä edellisen syksyn malliin repiä jäistä. Tuli otettua ne hyvän sään aikana ja oli älliä jättää ne uudelleen laskematta, vaikka mieli teki.

Myös joki on suvantopaikoistaan osin jäätynyt, vain vuolaammin virtaava osa sulana.  Kävin päivällä tavallaan hyvästelemässä kesäisen virvelöintipaikkani. Samalla heitin isolle hauelle veteen äänettömät onnittelut - se vältti minun ansani. Pari kertaa se vei vieheeni joutumatta itse rannalle, mutta ensi kesänä pistetään onni koetukselle uudestaan.

Kovasti minun maailmani alkaa olla harmaan sävyissä, mutta luulen, että vain hetken. Valkoiseksi se muuttuu arvatenkin jo lähiaikoina.