Taiteilijan alku

 

Krapu 5/24 vihjeenä yllä oleva kuva. Enemmäön krapuilusta SusuPetalin blogissa,

Taiteilijan alku

Kolmivuotias on keskittynyt piirtämään.

Hän värittää piirustusvihostaan kaikki ääriviivakuviot. Jatkaa sitten vetämällä paperin yli paksuja rantuja pöydän pintaan.

 Sitten tulee oivallus.

Pikkumies kipittää vihreä väriliitu kourassaan huoneeseensa ja innostuksen puna poskillaan alkaa kuvioida lattiaa. Kun lattia on mielestään hyvä, hän kiipeää sängylle ylettyäkseen värjäämään seinätapettia korkeammalta. Samalla tulee kookkaaseen porotauluunkin lisäystä.

Vesseli kiipeää pöydälle, että pystyisi paremmin piirtämään myös ikkunaruutuun. Siihen väriliitu tarttuu huonosti, mutta ikkunanpieliin sentään paremmin.

Vasta komeron valkoisissa ovissa paksu vihreä rantu näyttää oikein hyvälle!

Tyytyväisenä taiteilija istuu lattialla ihailemassa kättensä jälkeä ja huutaa äiti katsomaan.

Äiti tuli, eikä tykännyt yhtään. Näytti vähän paljon vihaiselta.

 

 

                                                              kuva / Elisa Ahosen taulu

Talvi ja tammikuu

Luminen talvimetsä on minulle houkutus,

ja metsässä liikkuminen on mielen piriste. Siellä on silmänruokaa ja ajatus saa vapauden lähteä omilleen. Lähden metsään, kun johonkin kinkkiseen asiaan täytyy saada uusi näkökulma. Metsässä pipo ei kiristä ja useimmiten mielensolmut aukeavat.

Tällä kertaa istun kuitenkin lämpimässä autossa kameran kanssa ja pyydän kuljettajaani ajamaan metsäautotietä mieluisille kuvauspaikoilleni.

Auton mittari näyttää -25. On iltapäivä, kello 14 ja 15 välillä. 

 

Tie on aurattu kapeasti, ohituspaikkoja harvakseltaan, joten pitkästi joutuu peruuttamaan, mikäli joku sattuisi tulemaan vastaan. 

Nousen autosta kuvaamaan. Yritän kivuta lumipenkan päälle saadakseni laajemman näköalan. Se ei onnistu. Penkka pettää ja lopulta päädyn konttaamaan. 

Kun sormet kylmettyvät tönköiksi, on pakko tyytyä kuvaamaan auton ikkunan läpi. 

Päivä on selvästi pidentynyt sitten joulun. Silti jo kolmen aikaan hämärtyy, vaikka hetkeä aiemmin taivas hehkui värejä.

Pohjoisen ja idän puolella tumma sininen ja voimakas lila, johon täysikuukin on upota.

Kovin pieneltä kuu näyttää kuvissa. On vain kaukana kylmältä näyttävä valkoinen pallo taivaalla.

-Kuu kylmänä kellotti kairan päällä ja pakkasta sen kuin kiihti 

Pakkaskuu ja kuu yleensä ovat innoittaneet runoilijoita. Nämä Usko Kempin säkeet muistuivat mieleeni, kun katselin kelmeää kuuta kameran linssin läpi. Tuo säe, kuten myös seuraava jäivät pitkäksi aikaa korvamadokseni.

-Kuu, himmeä kaamoskuu, tuijotus kelmeän jäinen.

Pakkastaivaan värisävyt ovat kauniita. Auringon laskiessa lännen taivas hehkuu oranssia ja keltaista. 

Lämpimiä värejä kylmyydestä huolimatta, eikä lumikaan ole enää valkoista, vaan on muuttunut siniharmaaksi.

Kotipihaan kääntyessä kuu on tutulla paikallaan, paistaa pihaan. Aivan kuin ilkkuisi tulevasta, siis aikoo valvottaa minua, kun kaipaa seuraa.

Jospa se nyt pettyisi, sillä päivän lumityöt ottivat aikaa väsyksiin asti, kun katoilta pudonneet lumetkin oli kolattava pois, joten toivottavasti Nukkumatin taika voittaisi kuun.

Jäälinna

 

Kun astuin sinihohtoiseen jääkäytävään, koin jälkikäteen tunteen, olinko kulkenut Narnian ovesta?

Jääseinien sisäpuolella avautui laaja, taianomainen lumen ja jään yhtenäinen maailma.

Jäähuoneet olivat upeita, vaikka kalustuksena vain jäävuode ja joku pohjoismaisen mytologian kookas hahmo jääveistoksena seinällä, mutta niin elävinä, että olisi voinut kuulla Väinämöisenkin soittavan kanneltaan.

Seppä Ilmarisen paja oli täydellinen, vain noki puuttui. Jäätä oli ahjo, kuin itse seppäkin.

Lapsenmielisenä riemastuin liukumäkeen! Se oli hurmaava ja pitkä, mutta sovun nimissä en laskenut mäkeä, vaikka se sallittua olikin.

Louhella, Pohjolan emännällä oli hurja ilme.  Katseessaan raivoa, kun hän lentää kokoksi itsensä noituneena Väinämöistä tavoittamaan.

Täällä Kalevalan väki muuttui eläväksi.

                                                                             *

Krapu 4/24 sanat, riemastua, yhtenäisyys, raivo. Krapu on sadansanan tarina, johon sisältyvät annetut kolme vihjesanaa. Lisää krapuilusta SusuPetalin blogissa

 

 

Kylmä vuodenalku

 

 Kärvistellään tuikeassa talvisäässä. 

Talvesta tykätään ja ei tykätä, lumen kanssa on samoin. Ei meiltä kysytä sitäkään, sopisiko lunta tulla lisää, vai riittäisikö jo. Sama pakkaslukemien kanssa.

Turha olisi kysyäkin, sillä mielipiteet olisivat puolesta ja vastaan. Joukkoon sopii myös jokunen - ihan sama, ei väliä- vastaus.

Nyt siis kärvistellään. 

Minä ainakin, sillä tupamummona olen jo kolmatta päivää ja vielä huomennakin, kun pakkaslukemiksi ennustetaan -35. Tänään elohopeamittari näytti jopa -38.

Lyhyitä ovat olleet happihyppelyt ulkona.  Jo vartissa silmäripset saavat valkoisen maskaran ja myssyn alta karanneet hiukset blondauksen. 

Kylmyys käy myös henkeen, mutta jalan alta kuuluva lumen narina on sentään somaa. Suksisauva ääntäisi samoin, jos hiihtäisi, mutta en ole tarennut suksille. Sitä paitsi, eivät ne luistaisikaan.

Turhaan odottavat sukset vajan seinustalla liikuttajaa. Nyt pidän luppoa. Langat on kudottu ja joululahjaksi saatu kirja luettu. 

Kylmä maailma on kuitenkin äärettömän kaunis. Kevyt höntylumi kattaa puut ja koko maiseman.  Taivaan pakkasväritys on huikea. On oranssia, lilaa, rusoa, sinisen sävyjä ennen kuin mustalle taivaalle syttyvät tähdet. Ja utuinen Linnunrata.

Entä poro? Kuvaan aina poron, kun se kohdalle osuu.

  

Tämä ei ottanut askeltakaan lähteäkseen liikkeelle, vaikka auto ohittaessaan lähes hipoi sen kylkeä.

 Tyyppi nukkui vain hievahtamatta seisaallaan keskellä ajotietä.  

Huutelin auton ikkunasta torkkujalle, että sopii tulla maistelemaan kuivaheinää meidän pihaan, etteivät jänikset ehdi syödä kaikkea. 

Nähtäväksi jää jää, tuleeko.

Jatkukoon tämä vuosi 2024 hyvissä merkeissä, myötäisissä tuulissä, onhan edessä pitkä matka, jopa vuorokauden pidempi, kuin mennyt vuosi.

Tänään alkoi jouluni

Lämmin joulun läheisyyden tunne tulvahti tajuntaani hetkellä, kun kysyin pyörätuolissa nuokkuvalta vanhalta mieheltä, maistuisiko hänelle joulumakeinen?

Mies havahtuu. Nostaa hämmentyneenä katseensa minuun ja kädessäni olevaan makeisrasiaan. Samalla käsi jo hakeutuu ottamaan pehmeää makeista.

Kiertelen makeisten kanssa pöydästä toiseen. Pöytiä oli monta. Ikäkkäitä ihmisä paljon enemmän. Toki olen kysynyt hoitohenkilökunnalta, voinko antaa joulukarkkeja.

Mielihyvin tarjoan kaikille ja monesti avustan makeisen kaivamista käärepaperistaan, kun vanhan ja sairaan ihmisen sormet eivät tottele. Ei tarvinnut viedä kotiin karkkirasiaa, jolla ajateltiin ilahduttaa omaa palvelukodissa olevaa läheisetämme. Hänelle ei makea maistunut.

Vanhuksilla oli kerrottavaa. Eräs otti käteni käsiensä väliin ja pyysi kuuntelemaan hetken. Minulla oli aikaa.

Lähtemistä tehdessäni ja ulko-oven aukaisua odottaessani, käy mielessä, onko tämä laitos ehkä joku kerta minunkin "kotini". 

Toisenkin läheisemme toive tuli hoidettua. 

Hänen jääkaappinsa oli täynnä ruokaa, mutta tärkein oli unohtunut. Käydään ostamassa hänelle suolakalaa. Etukäteen oli vaikeaa tietää, mistä hän ilahtuisi. Ainakaan en olisi arvnnut suolakalaa paketoida! 

 Aamulla kaupunkimatkaa suunnitellessa ei ajatuksissa käyneet hautakynttilät eikä hautausmaa. Tulitikkujakaan ei ollut autossa, ei taskuissa. Jo kolmas käynti kaupassa.

Kotimatkalla käännytään kirkkotielle. 

Hautausmaan parkkipaikka on aurattu. Aidan päällys paksun valkoisen peiton alla.  Kunpa tässä kohtaa muistasi, mistä portista mennä sisälle hautausmaan puolelle, että osuisi pienemmällä hakemisella niille haudoille, joille sytyttää kynttilänsä? 

Vain pääkäytävät on aurattu. Lumi peittää osin hautakiven kirjoitukset ja hankaloittaa etsimistä, mutta lopulta meistä kumpikin löytää etsimänsä.

 Aamulla ajaessamme kaupunkiin päin. Keskellä ajokaistaa seisoo yllättäin yksinäinen valkoinen poro. Aina porot yllättävät, mutta hämärän ja valon rajamailla valkoinen poro on näky!  Hitaasti se vaivautuu siirtymään sen verran syrjään, ettei auto aivan hipaise karvaa.

Hengessäni ajattelen, että päivästä tulee hyvä. Valkoisen poron kohtaaminen on kuin onnen amuletti.

Eikä siinä kaikki!

Pienen mäen nyppylän kääntyessä alamäeksi kolme vitivalkoista riekkoa on syömässä kiviä. Jos kuljettaja ei olisi hidastanut ja väistänyt, olisi tullut kolme paistia. Vaan hän ei lintujen ystävänä sellaista tekisi, eikä nytkään.

Oli upeaa katsella, kun valkoiset linnut lehahtivat siivilleen. Ne lensivät auton valokiilassa tovin matkaa tien suunnassa, kuin kolme enkeliä siipien loistaessa.

 Mieleeni muistui saamani joulukortin teksti.

Enkelin lähetän luoksesi,

kun nukut, se valvoo vuoksesi.

Ei hyvää päivääni pilannut, vaikka yksi sangoistani oli pohja halki. Pakkasta oli paljon ja minä unohdin vesisangon liian pitkäksi aikaa jäätymään.

Neljä jäälyhtyä riittää tällä kertaa. Nyt en suunnittele mitään puolen hehtaarin valopuistoa.

Vähän on tässäkin enemmän.

Kaksi yötä jouluun ja tunnen, että minulla on jo joulu!

Viettäkää leppoisaa aikaa joulua odotellessa. 

 

Joulupukin poro

Kesällä porotarhalla oli käymässä ulkomaalaisryhmä, joka suuren eurooppalaisen marketin valtuuttamana halusi vuokrata komeimmat sarvet omaavan poron joulun ajaksi kauppaliikkeensä edustalle. Kirjoitettiin sopimus Petteriporosta. Eläinlääkäri teki porolle terveystarkastuksen ja antoi tarvittavat rokotukset.  Hankittiin passi ja eläinkuljetusluokan lentoliput.

Myöhäissyksyyn mennessä Petterin sarvet olivat kasvaneet roimasti. Ne olivat komeat ja koko poro oli hyvässä karvassa. Sitä koulutettiin yhä tehtäväänsä pukin lahjareen eteen. Petteri oli kiltti ja kesy poro, joka rakasti kanssakäymistä ihmisen kanssa, varsinkin lasten. Toljotti vain suurilla silmillään ripsiä räpyttämättä, kun joku lähestyi juttelemaan sille. 

 

Petteri ei oikeastaan ollut tyttöporo, vaikka sarvet  pysyivätkin päässä talven yli kevääseen.  Urosten sarvet putoavat rykimäajan jälkeen.  Petteri oli härkä, voisi kai sanoa muunsukupuolinen, ajoporo.

Poronsarvet ovat kysyttyä tavaraa. Turistipaikoissa jo pikku pala poronsarvea maksaa useamman euron ja kokonainen sarvi ja sarvet vielä rutkasti eneemmän. Hyvällä tuurilla joskus löytää maastosta ihan itse poronsarven tai paremmalla tuurilla sille myös parin.

Hullun rohkea tai ahne oli se, joka kävi nyhtämässä porotarhassa elävän poron päästä sarvet. Petterin sarville kävi näin. Yhtenä päivänä vain aamuruokinnan aikaan huomattiin, ettei Petterillä ollut sarvia ja pään karvat olivat veressä. Itse poro vaikutti kuitenkin hyvinvoivalta, mutta se oli nyt nulppo.

Haloo! Miten sarvettoman Petterin ura voisi edes alkaa ulkomailla Joulupukin kaverina? 

Asiasta tiedotettiin heti poron vuokranneelle marketille. Pettymys oli iso molemmin puolin. Tilanne jätettiin avoimeksi, mikäli tarhalta löytyisi sopiva sijainen, työpesti käsiteltäisiin pikaisesti uudelleen.

 Aikanaan Petterin koulutus oli helppo. On täysin eri asia, miten onnistuttaisiin jostakin vaatimesta koulia pikakurssituksella Joulupukille ajoporo. Ainakaan kauppakeskuksen jouluavajaisiin ei ennätettäisi, ehkä jouluaatoksi. 

Tiukasta valintakokeesta parhaiten selvisi nuori vaadin, Satuliina, jolla on tyttöpöroksi lisäplussana näyttävät sarvet. Yksi mutta kuitenkin oli. Satuliinalla on keväinen vasa, Rimpula, joka on kovasti emonsa perään. Ei sitä teuraaksi sentään laiteta, käyköön bisnesten miten tahansa.

Tilanne ratkeaa kun marketin johto tiedottaa. - Lähettäkää molemmat porot hoito-ohjeineen.

Niin tehtiin ja jäätiin sydämet syrjällään odottamaan, miten Satuliinan ja Rimpulan työrupeama onnistuu.

                                                                                 ***

                                                        Hyvät blogini lukijat! Toivotan Teille

   Joulurauhaa ja onnellista uutta vuotta 2024

Suonenveto

-Ai, miten rajusti kiristää pohkeesta! - Ähisen ja puristan kaksin käsin oikeaa pohjelihastani. Unet karisivat sen siliän tien, kun kramppasi.

 -Kunpa pystyisin irrottamaan toisen käden, niin tönäisisin vieressä nukkujaa. Puhisen tuskissani.

-Mies pitäisi saada hereille. Olisi mukavampaa kärsiä sivustakärsijän kanssa.

Huitaisen ojennetulla käsivarrella ja rystyset osuvat summamutikassa miehen nenään.

-Mitä nyt? vihainen ääni ärähtää. Mies pomppaa ylös ja napsauttaa valot. Pyyhkäisee nenäänsä ja kämmenselkä muuttuu punaiseksi.

Minulta ei myötätuntoa heru, vaikka suonenveto onkin helpottanut, niin pohje on yhä kipeä.

-Mitäs nukut selällään! Miten voisin pimeässä nähdä, mihin käteni osuu?

Mies kumartuu, moiskauttaa suukon ja sotkee minunkin naamani vereen.

-Tasapuolista!

 *****

Krapu 50/23, sanat, käsivarsi, nenä, pohje. Lisää krapuilusta SususPetalin blogissa.

Krapu lähtee nyt hyvin ansaitulle joululomalle,  Hänelle mainiota lomailua ja  isosti kiitoksia SusuPetalille ja Caralle kravun hoidosta". 

Hyvää pian alkavaa jouluviikkoa