Siemennäkkäri maistuu

Kipittelen aasinsiltaa Valokuva- ja Runotorstain 353 aiheesta  KORVAAVA siemennäkkärin leipomiseen.

Jatkuvaa lumentuloa tarpeeksi tuijotelleena, keksin ruveta leipomaan. Rantakasvin blogista Rannalta katsoen löysin taannoin mainion herkun, jota tein nyt jo kolmannen uunipellillisen. Jäin koukkuun, vaikka hän varoituksen sanoin evästikin.

 Siemennäkkäri todella korvaa kahvileivän, milloin ei maistu kaljupääkahvit. Innoitti minut jopa tankailemaan.

Kahvileivoksen

korvaa itse leivottu

siemennäkkäri.

Kun sitä leipoo kerran,

niin leipoo myös toisenkin.

Näkkärissäni on mm.auringonkukan, kurpitsan, seesamin, pellavan siemeniä, erilaisia pähkinöitä, vähän kauraryynejä ja vehnäleseitä. Ulkonäkö ei ole niin herkullinen, mitä maku.

Lunta, lunta, lunta

Mistä muusta osaisin kirjoittaa, kuin lumesta? Vajaan viikon oli päiväohjelmani ilman lumenluontia, mutta ilmojen lauhtuminen toi lumisateet takasin. Ilmeisesti lumen määrä ei ollut tällä alueella riittävä.
Sunnuntaisen lumiurakan jälkeen grillikota näyttää kynityltä, kun en ylettynyt lapioni kanssa ylemmäksi, eikä tikkaita ollut ottaa tähän hätään. Nyt se on niin ruman näköinen, että silmää karsastaa. Saatan todella joku päivä hakea tikkaat ja siistiä työ jälkeä.

Vielä perjantain aamu alkaa napakassa pakkassäässä. Taivas helottaa vaaran takaa niin houkuttelevasti, että lähden suolle sitä kauneutta ihailemaan, vaikka mittari näyttää -28. Tarpeeksi vain vaatetta ylle ja suksille, etteivät taivaan värit ehtisi kadota.
Hoppu oli todella vaivan väärtti. Sukset upottavat pehmeässä lumessa, vaikka ovatkin pitkät ja leveät metsäsukset. Varon, etten kupsahtaisi nurin, sillä ylös kompuroiminen tulisi olemaan vaivaloista.

Suo on kuvauksellinen aina. Sen känkkärämännyt elävöttävät maisemaa. Varsinkin tänä aamuna valastus on herkkiä sinipunasävyjä hämärän rajamailla. Sormiin käy tavattoman kylmä, sillä kuvia napsiessa rukkaset on topattava sauvojen päihin.

Aamun valjettua värit katoavat ja tilalle tulee silmiä häikäisevä valkoisuus. Neitseellistä lumen pintaa ei edes henno rikkoa, sitä vaan katselee ja katselee, ikään kuin tallentaaksen näkymän muuallekin, kuin kameraan.

Tykky ei ole aivan edellisten talvien näköinen. Useat lauhat jaksot ovat sitä karistaneet kevyemmäksi. Jos asiasta puiden mielipidettä kysyttäisiin, taitavat olla selkeästi mielissään.

Monesti on käynyt mielessä jokivarressa oleva vene. Miten se jaksaa lumien alla? Huoli vaivaa sen verran, että on lähdettävä veneen tilanne tarkastamaan. Matka taittuu moottorikelkoilla umpihangessa. Minua jännittää, miten selviän kelkkani kanssa, sillä en kovin paljon aja itse, vaan tykkään istua mieluummin ajajan takana katselemassa masemia ja kuvaamassa. Rankkaa olisi kelkan kaivaminen hangesta, jos sattuisi uppoamaan. Mitatessa lunta on joen rannalla noin 85 senttiä.

Vene nukkuu prinsessa ruususen untaan hangen alla. Ei arvaisi, jos ei tietäisi, että tuon lumikinoksen alla on vene. Sen kuormaa pitää ryhtyä keventämään, muuten saattaa käydä niin, ettei keväällä ole mitä vesille työntää, kun kalalle tekee mieli.

Hiljaisuuteen juurtunut

Seison tyhjänä sanoista

tinanharmaassa maisemassa

ympärillä jumalaisen ylväät

tykkypuut,

jotka huokuvat uupumusta.

Metsä hengittää raskaasti

ja ohi lentävän linnun ääntely

häipyy kaukaisuuteen.

Olen juurtunut

 tähän hiljaisuuteen.

Runotorstai 352 antoi aiheeksi PERSPEKTIIVIn.. Minut aihe johdatteli  metsään.

Lumet katolta ( raapale )

Pikkumökki on ahdingossa, sillä lumi uhkaa haudata sen. Kevään aurinko ahavatuulineen on vielä kaukana.

Tänään saapastelin lapion kanssa vaivoin mökille lumen ulottuessa vähintään puolireiteen. Paidan selkämys kostui jo, ennen kuin pääsin edes rappusille kiivetäkseni katolle. 

Korkealta katselin hetken auringossa kimaltelevaa vitivalkoista maisemaa.

Iskin lapion lumeen ja aloin puskea lunta alas. Työ sujui, kunnes lapio lipsahti lumen mukana kinokseen.

Mietin, ulottuisinko kurkottelemalla saamaan sen takaisin. Varmistin, etten putoa, kun heittäydyin mahalleni hamuilemaan otetta lapiosta. Oli liian kaukana.

Alas piti kavuta ja hakea lapio kontaten. Toista kertaa se ei pudonnut.

Jos edelleen lumentuloa näin jatkuu, niin toistamiseen saa talven mittaan kattolumet lapioida.

Lumen valta

Aurinko ei jaksa nousta tänäänkään, vaikka on pitänyt jo monta vapaapäivää. Näin sydäntalven aikaan ne hetket ovat hyvin arvossaan, jolloin kaivattu mollukka kipuaa taivaanrannalle. Herkemmin viime päivinä taivaan on peittänyt tasapaksu harmaus, joka houkuttelee lumisadetta onnistuen siinä liian usein.
Aamuisin herkkä valo viipyilee ja katoaa muutaman tunnin kuluttua sukkelaan käyden taistoa kaamoksen voimien kanssa, vaikka kaamos kalenterin mukaan onkin hellittänyt otteensa. Aivan vielä ikkunastani näkyvä Kärryvaaran huippu ei ole saanut nauttia auringon valon talvisesta hyväilystä. Ehkä pian, sillä luvassa on tulevalle viikolle kireät pakkaset. Sitä ennen verestän edellisen pakkasjakson kuvalla.

Parhaillaan sataa lunta. Ilma on sakeanaan suuria märkiä lumihiutaleita. Aivan vasta heitin lumikolan seinustalle lumenluontiurakan päätteeksi ja kaivoin kynttilälyhdyt kinoksen päälle.
Uusiksi menee tänään. Vallit alkavat olla korkeita ja joka kerta vain työläämpää pukata lumia niiden yli.

Puihin kiinnittynyt tykky paisuu. Vaarametsien kuuset ovat ikäänkuin vetäneet oksansa kylkiä myöten ja näyttävät upeilta tykkypilareilta. Harvemmin niiden oksat lumen painosta katkeilevat, mutta männyt ja miksei koivutkin selviävät heikommin. Raskaan tykkytalven jälkeen näkee latvuksensa menettäneitä mäntyjä. Nuorilta koivuilta löytyy joustoa. Ne nöyrtyvät luokille lumen alla, mutta rajansa silläkin, saattaa latva napsahtaa myös poikki.

Pyykitelineelle kävi köpelösti. Se väsyi ja romahti alas. Oma vikani, kun en pudottanut lumia naruilta. Ajattelin laiskuuttani, tehköön tuuli sen homman puolestani. Näin kävi, sitä saa, mitä tilaa.

Kattojen päältä on pudotettu lumia, ettei käy, kuten pyykinkuivaustelineelle. Ehkä syytä myös tyhjentää roskiskatoksen päällys.  Roskapussia viedessä olen ollut jo kuulevinani sen huokailuja taakkansa alta, mutta toistaiseksi en ole ollut ymmärtävinäni. On ollut mielestäni kaunis katsella valkolakissaan. Tietenkään ei naurata, jos koko komeus lysähtää. Mitä sanoisin pojanpojalle, joka viime kesän renkityönään roskiskatoksen rakensi?

Alkuviikolla minua ilahdutti Amerikasta asti saamani posti. wondersbykaari lähetti  arvontansa yllätyspalkintona minulle kuusi tavattoman kaunista korttia, kirjekuoretkn korttien mukana. Enpä tiedä, raaskinko lainkaan kenellekään niitä postittaa. Tai jos postitan, niin kuvaan ensin itselleni ja vasta sitten kirjoitan kirjeen kortin sisäpuolelle. Olen edelleenkin etanakirjeiden kirjoittaja.
Kiitos wondersbykaari ♥

Yhä sataa lunta. Ulkona on vahva hämärä, melkein pimeä.
Kuulin, miten varaston peltikatolta putosivat lumet, mutta lumitöitä mieluummin lähtisin suksille otsalampun valossa joelle asti kuullakseni, miten jääkalikat kilisevät virtapaikan rantavedessä.

Ihme ja kumma

Mitä taivaalla näkyi? 

Sitä olen ihmetellyt ja yrittänyt etsiä tietoa. En pääse näkemästäni irti, ennen kuin asia selviää. Saattaa olla, ettei selviä koskaan.

Tiistai-iltamyöhällä 7.päivä tammikuuta meitä oli kolme istumassa nuotiolla. Ilma oli leuto, sää pilvinen, eikä taivaalla tähtiä, ei edes täysikuu päässyt pilvien läpi valottamaan. Vain nuotio loimotti.

( Tämän näköinen valoilmiö oli muuten, paitsi väriltään punainen. Tämä on vanha kuva, eikä siis nyt nähdystä ihmevalosta)

Yhtäkkiä metsän läpi näkyi taivaalla punainen pilkotus. Tähtikö? Oliko sää seljennyt? Rupesin katsomaan mustalle taivaalle tarkemmin. Ei siellä tähtiä näkynyt, mutta näkyi outo valo, joka säkenöi symmetrisesti punaista, ei tuikkinut. Se liikkui tasaisella nopeudella etelä-pohjoissuunnassa, tullen etelästä päin. Nyt sen matkaa seurasi kolme silmäparia. Ruvettiin pohtimaan, mikä valo se voisi olla.

Ennen kuin valoilmiö oli ehtinyt kadota pohjoisen puolelle metsän taakse, ilmestyi samaa reittiä etelästä toinen samanlainen valo, sama korkeus, sama vauhti, täsmälleen sama suunta. Sekin katosi metsän piiloon ja taas ilmestyi uusi. Kolmas ja neljäs näkyivät osin yhtä aikaa, kolmas katoamassa ja neljäs tullut juuri näkyville.

Kun valot olivat kadonneet, syntyi hetken tauko. Ajateltiin, ehkä neljäs oli viimeinen. Ei ollut, sillä samaa rataa lähestyi viides. Vasta nyt älysin yrittää kuvata. Taskussa oli pikkupokkari, enkä sillä pimeältä taivaalta hyviä, enkä varsinkaan tarkkoja kuvia saanut.

Mitään moottorin ääntä ei kuulunut, ei lentokoneen, ei helikopterin.  Matkavauhti sopi kyllä maasta katsottuna lentokoneen tai sputnikeiden vauhdiksi. Tähdenlennoiksi valot liikkuivat aivan liian hitaasti. Niitä pystyi seuraamaan 20 sek. ehkä pitempäänkin. Kirkkaus ja koko pysyivät koko ajan samana.

Luin heti seuraavana päivänä useita nettisanomalehtiä, josko niissä olisi kirjoitettu jotain näistä öisistä valoista. Toiveissa, oltaisiinko kenties jossain muuallakin ne nähty. 

Kuvissani ei näy sädehtivyyttä. Kohde näkyy vain punaisena hieman pitkulaisena sysimustalla taivaalla. Vaikka suurennan ja valotan kuvaa voimakkaasti, valon ympärillä ei näy muuta. Itse kohteen reunat pysyvät punaisina, mutta ydin muuttuu keltaiseksi. Kaikki kuvani ovat viimeisestä kummajaisesta, ensimmäinen otos klo 22.54 ja viimeinen klo 22.58.

Niinpä. Mitä mahtoivat olla nämä viisi identtistä yötaivaalla "matkaajaa" samaa polkua peräkanaa  kulkien?  Ainakin minulle ne ovat toistaiseksi viisi tunnistamatonta lentävää esinettä.

Taivaan sinet ja punat

Maassa on paksu hanki ja järvet jäässä. Joessa vain virtapaikat sinnittelevät sulana, samoin tonko-ojien vilkkaimmat kohdat. Aurinko raottalee silmiään, se on ilolla pantu merkille. Ei se joka päivä jaksa herätä, ei ihan joka toinenkaan, mutta hyvää yritystä jo kuitenkin.

Pakkaset tulivat takaisin. Eilen saatoin vielä -20 asteen kelillä hiihtää metsän suojassa reippaan lenkin. Ei vaudilla, vaan talvesta nauttien. Kiertelin suksella tuttuja maisemiani.Yli pikku järven, johon kevään korvalla pistetään taas katiskat ja verkko pyytämään. Seurailin tonko-ojan mutkaista matkaa. Sen poukamien kylmissä sylissä viettävät talveaan tonkot ja harrit, siis purotaimenet ja harjukset. Nyt niiden rauhaa häiritsee ikävästi saukko, jonka jälkiä näkyi siellä ja täällä. On tullut mokoma samoille kalavesille kanssani.

Iltaa kohden pakkanen kiristi otettaan.Hetken ennen hämärää taivaalta putoili verkalleen  lumensydämiä. Oli kaunein sininen tuokio, mitä vain ajatella voi. Minä suksilla sen sydämessä, ympärillä koskematon luonto, sen suuri hiljaisuus ja rauha.

Taivaalla tapahtui koko ajan. Auringonlaskun oranssit olivat häipyneet sinihämyyn, joka vähitellen alkoi tummua pimeäksi. Ei ehtinyt, sillä samalla täysikuu teki nousuaan valottaen seudun ja piirrellen hangelle teräviä varjoja.

Ilta pakastui lisää. Oli -25 ja sitten oli revontulten vuoro. Niiden tanssi alkoi hitaina valojuovina luoteen ja koillisen taivaalla, välillä vilkastuen ja voimistuen Vihreän lisäksi ilmestyi hentoa punerrusta, jopa pinkkiä. Että osasin harmitella saamattomuuttani, kun en ollut karsinut jouluvaloja ulkoa pois. Nyt ne ja kuu haittasivat revontulinautintoa. Varsinkin kuvien ottamista.

On huikeaa seisoa pakkasessa sormet kylmettyneinä ja tuijotella taivaalle ilmestyviä värijuovia, jotka vaeltavat, syttyvät, sammuvat, muuttavat muotoaan yhtenään. Mieleen tuli vanha uskomus - jos revontulille viheltää, ne suuntaavat loimunsa viheltäjään päin, tulevat luo ja ehkä vievät mukanaan! Tottahan minä koetin tohottaa, mutta kylmäkö lienee hyydyttänyt vihellyksen, kun sain aikaan vain pientä suhinaa. Ei tainneet revontulet vihellyksistäni välittää.

Tänään ovat sukset seinää vasten. Nurkissa paukahtelee ja taivaalla on pakkasen värejä. Mittarissa -27 keskipäivälläkin. Jospa vihellän illan tullen ulkona jo etukäteen, tulevatkohan revontulet loimuaman?

Lukulistallani

Joulupukki toi minulle kirjan. Kirjeitä Tove Janssonilta Sinänsä oivallinen kirja iltalukemiseksi, kun voi lukea kirjeen pari, eikä tavallaan mikään jää kesken. Tove Janssonin tuotantoon en ole aiemmin juuri tutustunut, toki tiedän Muumit, mutta siihen se oikeastaan jää.
 Joulun aika on kirjojen ja kirjakauppojen kulta-aikaa, Uutuuskirjoja  on tarjolla valtavasti ja on suoranainen valinnan vaikeus löytää itseä kiinnostavimmat.

Listallani muutamia.

Johanna Adorján - Rakas rotta

 Vanhan naisen lemmikki, valkoinen rotta on sairastunut.  Syntyy surullisen kaunis ja koskettava tarina syvästä kiintymyksestä ja suuresta rakkaudesta ihmisen ja eläimen välille. Ilman rottaansa tämä yhteiskunnasta syrjään vetäytynyt nainen ei halua elää. Hän tietää, mitä tekee, jos rotta kuolee. On aika kirjoittaa testamentti.

*

Eowyn Ivey- Lumilasi

Vuosia lasiteollisuudessa työskennellyt Sampo kyllästyy 50-vuotis päivänsä kynnyksellä ”seitsemältä töihin ja neljältä kotiin”- arkeensa ja tekee elämässään radikaalin suunnan muutoksen. Ennen pitkää hän on junan heittämä lappilainen Saariselällä ja miehen pää on täynnä utopistisia ajatuksia. 

Päivät kuluvat keskusvuokraamossa ja laskettelurinteiden hisseillä turisteja palvellen, mutta illoin hän sulkeutuu omiin oloihinsa neljän seinän sisälle suunnittelemaan matkailualaa elvyttävää ideaansa - miten yhdistää lumi ja lasi. Lumilasi-iglu on keksitty jo, mutta hurjempaa on tulossa. Ivey osaa temmata lukijansa mukaan suureen seikkailuun, josta ei puutu ylläviäkään käänteitä.

*

Veera Nieminen - Avioliittotori

Hiljattain on avattu nettisivusto, johon puolisoa etsivä Johanneskin hakeutuu. Hänen yrityksensä löytää vaimo ovat kaikki kariutuneet avuttomuuteen seurustella kenenkään muun kuin tietokoneen kanssa. Myös äidin hyvää tarkoittava apu seurusteluasioissa on ollut kaikkea muuta, kuin hyväksi. Viimeinen keino on kirjautua avioliittotori.nettiin. Mitä tästä seuraa, on surkuhupaisaa.  Aina ei tiedä ikeäkö vai nauraa.

*

Kustaa Vilkuna - Unen tie

Kustaa Vilkunan ennen julkaisematon käsikirjoitus julkaistiin joulun alla. Vuosikymmeniä kirjailijan kuoleman jälkeen löytyi kadonneeksi luultu käsikirjoitus. Omalta mukavuusalueeltaan etäällä liikkuva Vilkuna yhdistää luontevasti unen ihmeelliseen maailmaan kansanperinnettä, unien tulkintaa, enteitä. Kirja ei jätä kylmäksi hiukankin yliluonnollisista asioista kiinnostuneita.

*

Kyhäsin omaa kirjalistaani Opuscolon blogissa olleen haasteen innoittamana. Facebookista löytyy lisää"Vaihtoehtoinen juonitiivistelmä"

Hyviä lukuhetkiä ulkoilun, valokuvaamisen, käsitöiden, kirjoittamisen jne parissa.