Koivut kellastuvat, kukkaset kuihtuvat, yöt pimenevät

Vuoden pimeintä aikaa lähestytään. Ei luonto kuitenkaan ankean harmaalta näytä, sillä keltaisen sävyt voimistuvat koivikoissa. Punaista kaipaisin enenmmän joukkoon, mutta pihlajia on vähän, eikä haapojakaan liiemmälti. Maassa tietenkin juolukan ja mustikan varvut punoittavat, kuten ruohokanukka lehtineen marjoineen.

Kukat ovat kadonneet lähes tyystin, vain joitakin syysmaitiaisia ja ojakärsämöitä saattaa paikoin törröttää. Amppeleistani halla kävi poimimassa keijunmekot ja sinilobeliat, mutta jotain sentään kukkii.  Ketosilmäruohon kukkaset ilahduttavat yhä. Kovin vähän on jäljellä kesästä.

Pimeät yöt houkuttavat tuulastamaan. Kirkas valo paljastaa veden alaista maailmaa. Näkee hyvin järven pohjan kasvillisuuden ja kalat. Joskus jopa saa niistä jonkun atraimeensakin ja siitä seuraavan päivän lounaan. Öinen tunnelma on kihelmöivä. Siihen sekoittuu erilaisten lintujen äänet pimeältä järveltä, joskus ketun karheat rääkymiset metsästä. Väliin airon pieni läiskähdys veteen.  Useimmiten vene lipuu vain hiljaa ja ääneti rannan läheisyydessä.

Valolähteen sivaltaessa pitkin rantaa autiotupa peilautuu mustaan rantaveteen.  Kotimatkalle lähtiessä on jo säkkipimeää. Otsalamppujen avulla näkee vetää veneen maihin ja nousta rannasta pienen matkan metsän läpi autolle. Ei näytä öinen metsäkään auton ikkunan läpi kuvattuna tavalliselta metsältä.

Kuljin maisemissani

Sateisen päivä kääntyessä iltaan, lähdin etsimään maisemaa. Lähdin kävelemään maisemien halki, sivuamaan niitä, pysähtymään niiden keskelle.

Ensin pysähdyin suon laitaan. Se rupeaa samaan syysvärinsä, joka on mielestäni sen kaunein asu.

Suo on jalan alla pehmeää, paikoin liiaksi asti. Sille ominainen hapahko tuoksu leijuu ilmassa. Hiljaisuus on täydellistä.

Kuljen suon yli ja pysyn kuivin jaloin. Vastapuolelen pikku metsikön läpi pilkahtelee järvi. Täysin peilityynenä.

Lähestyn rantaa, jolloin avautuu uudenlainen maisema. Taustalla on kaksoisvaara, sillä on kaksi huippua. Nyt heijastukset ovat hienot.

Kierrän ja kaarran järven laitaa. Ihailen maaston syysvärejä. Koetan katsoa välillä jalkoihini, etten yllättäen kupsahtaisi rähmälleni, sillä kavala "voissilmä" voi osua jalan alle. 

Ilta viilenee ja aurinko hivuttautuu pilveen vaaran taakse takaoikeaan, jolloin valoa vasten piirtyy yksi mielimaisemani.

Mustikan ja juolukan varvut punastelevat, heinät vaihtavat vihreän värisävyjään keltaiseen tai keltaoranssiin, sammal on vetisen täyteläistä ja suopursuista lähtee mieto tuoksu, kun niitä hipaisee.

Lähestyvä syksy on värien sinfoniaa, se on tyyntä ja myrskyä. Minua juuri viehättääkin syksyn arvoituksellisuus.

Harmaata, punaista ja mustaa

Aamupäivä oli harmaa ja kolea. Säätiedotus lupasi sadetta iltapäiväksi, joten parasta oli lähteä ylös, ulos ja lenkille ennen sitä.
Kuitenkin yllättävä inspiraatio leipoa jotain hyvää iski viittä vaille, ennen kuin olin ehtinyt hypätä saappaisiin. Ehkä ajattelin, että palatessa olisi mukavaa turauttaa kahvit ja nauttia kupposet herkutellen.
Sooloilin piirakan täysin. Mustikkapiirakkaa oikeastaan halusin, vaan mustikat oli kotona pakastimessa ja minä mökillä, joten päädyin puolukoihin. Vehnäjauhoja ei ollut, ei voitakaan, mutta olipa mantelijauhoa ja kaurakuitusta, sekä muna ja kookosöljyä. Epäilin vähän, mitä tulee, mutta jotain tuli.

Ei liian makeaa, mutta vaniljajäden kanssa hyvää. Olkaa hyvät ja maistakaa.

Ennen sateen tuloa ennätin poimia variksenmarjoja litran pari. Niistä on metsissä nyt paljon, joten kerään niitä hillan ja vadelmien puuttuessa. Ainakin niistä voisi tehdä vähän mehua. Pitäisikö kokeilla myös, miten variksenmarja sopisi leipomiseen? Maultaan se ole kaikkein herkullisempia, mutta ei pahakaan. Ainakin kaunis marja variksenmarja on ja mukava poimia.

Olen niin innolla koettanut rakentaa tätä uutta blogiani, etten ole edes huomannut vielä kiittää Titityy-blogin Lissua, jonka arpajaisista sain aivan ihastuttavia pikku virkkauksia, pitsiä siis. Rakentelin ne makkarin ikkunaan. Ovat sievät ja kiitos Lissulle.
Kaanonilta sain "I love your blog"- viestin ja ohjeet sen jakamiseksi eteenpäin. Selailin blogeja ja kaikki ovat sen jo saaneet, joten annan sen näin teille jokaiselle, joiden blogeja lueskelen. Kiitos sinulle Kaanon ja  toivon, ettet pahastu saamattomuuttani.

Karsikonperällä

Tuulen vire tuo suon tuoksuja nenään. Angervot ovat täydessä kukassa ja hirvensäärinurmi huojuu metsäaukeilla punertavina mattoina. Mukavaa semmoisen maiseman läpi on kulkea joelle, milloin pyörällä, milloin jalan. Milloin kameran kanssa, milloin reppuselässä, jossa on kalavehkeet.

Kesä on ollut oikukas ja kummallinen. Liiemmin se ei ole lämpöjään pohjoisemmassa tuhlannut. No, säät ovat olleet, mitä ovat. Mielelläni olisin kuitenkin halunnut talsia hillasoilla keräämässä sitä herkkua talveksikin. Nyt olen hädin tuskin löytänyt marjan tahi toisen maistiaiseksi. Tai kuvattavaksi.

Ei ollut mustikkareissunikaan järin antoisa. Muuten kyllä, muttei mustikoiden puolesta. Vain parisen litraa kolmen tunnin ahkeruudella. Silmän ruokaa oli sitäkin runsaammin tarjolla. En väsy katselemaan vaaran rinteeltä avautuvaa maisemaa. Se on niin avara ja samalla kaunis. Tuulenhenki pitää itikat loitolla, muuten niiden kanssa on ollut olemista. Kovin hanakasti ne eivät minusta välitä, mutta niiden ininäkin osaa kiusata. "Ohvia" on kulunut. Joskus sivelen ihoon myös kylmäpuristettua ruokaöljyä, ei itikat siitäkään tykkää, iho sitä vastoin kyllä.

Ehkä koriin kertyi siksi vain vähän mustikkaa, kun innostuin virittämään kameraa sinne ja tänne kantojen päälle, saadakseni myös itseäni joihinkin kuviin itselaukaisulla.

Yksin ollessa, omat ajatukset seurana tulee usein mieleen "entinen elämä" lounaisessa Suomessa. Se on vielä niin lähellä, vajaan vuoden takana, joten haikeus yllättää aika ajoin. Monen kymmenen vuoden muistot tallentuvat omiin lokeroihinsa, josta nousevat yllättäen mieleen ja kostuttavat silmänurkat.
Sinänsä muutto on ollut oikea ratkaisu. Ei kahden kodin, varsinaisen ja vapaa-ajan, väliä ollut pidemmän päälle innostavaa matkustaa. Tavattoman kalliiksikin alkoi tulla.
Luulen, että olen pohjimmiltani niin porojen sukua, että mitään sopeutumisvaikeuksia ei ole ollut. Välimatkat joka paikkaan on pitkät, tai miten sen ottaa. Toisaalta joka paikkaan on lyhyt matka! Pitkän kevään hidasta kääntymistä kesäksi oli upeaa seurata. Koivujen hiirenkorvat putkahtivat lopulta hetkessä lehdiksi. Juhannusruusu sai kukkansa auki vasta heinäkuun puolen välin jälkeen. Kulleroniityt olivat ihania.
Orava on saanut viisi poikastaan vilistämään pihalle, samoin sinitiaiset ruokkivat toista poikuettaan. Pyyemo ohjailee poikasiaan maantien yli tämän tästä. Liekö niillä pesä toisella puolen tietä ja ruokapaikat toisella.
Minä tunnustaudun porofaniksi. En pistä lainkaan pahakseni, vaikka tuvan pöydän ääressä istuessani havahdun siihen, kun poro vasoineen kävelee terassin portailla ja katselemme tovin aikaa toisiamme silmiin. Että poroilla voikin olla kauniit silmät! Ilokseni vasatkin on tuotu pihaan ja poron kellon kilinä on musiikkia.