Raapaleen verran sanoja

Ei kevään merkkejä Karsikonperällä. Ei, vaikka kesäaikaankin onkin siirrytty. Raskaat pilvet ovat pyyhkineet tänään Kärryvaaran rinteitä. Luntakin tupruttanut pitkin päivää. Vesikeli ei ole, vaikkakin lämpöasteita.

 Viikolla oli täydellinen kevättalven sää. Selkeitä aamuja pakkasyön jälkeen. Huurtuneet puut ja säihkyvä hanki houkuttivat varhain liikkeelle. Tein omat jäljet, jotka ristelivät välillä ketun polun poikki. Joskus ylitin jäniksen kulkureitin. Katselin riekkojen "harakanvarvaskuvioita" pajupuskien ympärillä.

Lumikengillä oli helppo liikkua. Latu jouti edetä tyhjänä. Minua ei houkuttanut moottirikelkan reittikään, mutten myöskään olisi raaskinut rikkoa hangen pintaa.

Ihastuttava suo ja känkkäräpuut kauniita kimalteissaan, eikä hangelta säihkettä puuttunut. Tämmöinen oli aamujen aamu, josta lähtee päivä aina loistavasti käyntiin.

                                                                       *

Hyvää pääsiäisviikkoa.
Kävikö virpojia? Tänne meille eivät osanneet tulla. Eipä silti, ehdin jo eilen syödä kaikki pikku suklaamunat, joita olin virpojille varannut. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun näin on käynyt. Luulen, etten ikinä opi.

Jäljillä

Kevättalvinen metsä on elämää täynnä ainakin jäljistä päätellen. Kuitenkaan en nähnyt tänään kettua, en jänistä, en oravaakaan, mutta jälkiä oli lumella vallan mahdottomasti. Eläimet ja minä ollaan kuljettu pitkät matkat yhteistä metsäautotietä. Kettu ja minä suoraviivaisesti keskellä, jänis puolelta toiselle ja istunutkin välillä kiireemmäksi ajaksi. Orava hyppinyt tämän tästä vaihtaen kaistaa, edennyt välillä ketun ja jäniksen jäljillä pompaten taas sivuun.

Oli hirvikin jälkensä jättänyt. Köhjynnyt pitkät matkat metsän reunassa syöden nuorten mäntyjen latvuksia ja oksia. Lisänä vielä metsäkanalintujen tekemät kiepit ja "harakanvarpaat".

Näistä jäljistä päätellen, kevättä on ilmassa, kevättä on rinnassa.

Metsässä on myös suksen jälkiä. Vaikka on upeita hoidettuja latuja, niin umpihangessa hiihtäjiäkin löytyy. Eikä omia latuja hiihtely ole lainkaan hassumpaa. Siinä on hivenen extremeä, eikä koskaan eksy, kun aina voi palata jälkiään takaisin.

Jos on metsässä paljon erilaisia jälkiä, niin on niitä pihassakin. Jänikset ovat tehneet polun heille vietävän heinän luokse. Pihapiirin kahdeksan oravaa ravaavat ees taas lintulautojen väliä, milloin eivät liiku hyppimällä puusta puuhun. Olen pannut merkille, ettei pihan oravista kaksi hyppele yläilmoissa. Toinen niistä on Töpö, sen tunnistaa, kun sen häntä on surkean lyhykäinen, siis varsinainen töpö ja toinen on Pelokas, joka kyllä kiipeää korkelle ja yrittää uskaltaa hypätä, mutta rohkeus ei riitä ja se palaa aina runkoa pitkin kipin kapin alas. Taitaa olla vielä kolmaskin orava, joka viihtyy enempi alhaalla. Se on syömässä kaiken päivää.  Hän on Ahtaaja.