Auringon vapaapäivä

Aamu herää hitaasti

antaen pilven roikkua

matalalla.

Yösade on pisaroinut

janoiset heinänkorret

ja kukkaset uuvuksiin.

Aurinko pitää vapaapäivää.

Elokuu alkaa sateisena ja koleana.
Oikeastaan tyrmistyttää pyörähtää aamulla portaalle, kun taivas vihmoo vettä ja vilu nostattaa paljaiden käsivarsien ihokarvoja pystyyn. Sinä siunaamana hetkenä tuntuvat heinäkuun upeat ja lämpimät aamut kaukaisilta.
Auringolla on vapaapäivä.
 
Kesä on kuitenkin lähellä, vaikka vaan aamussa tuoksahtaa hiven syksyn tuntua.
Kesä on porstuan pöydällä mustikkaämpärissä. Myös monessa hillapussissa kullankeltaisena odottamassa talven herkutteluhetkiä.
Kesä on vilkkaasti lirisevässä purossa, jossa tammukka heinäkuun loppupuolella ahneesti tarttui matoon.
Pikku porojen pikkuiset sarvennystytkin kertovat, että kesä on vielä. Samoin kirjosiepon into tutkia yhä pesäpönttöjä.

Viikko sitten, vajaasti sekin, rämmin hillasoilla ja
poimin mustikoita toisaalla.
Joskus oli herätys jopa kukonlaulun aikaan, että ennätti marjataakan kanssa takaisin ennen päivän heittäytymistä hirmu helteeksi.
Hullua rehkimistä, mutta mikä makunautinto kaivaa noita herkkuja pakastimesta sitten aikanaan, kun talvi tuivertaa ja pakkanen kirjoo kuvioitaan ruutuun.

Maiseman levittäytyessä silmien eteen maalauksen lailla, tuntuu hyvälle pysähtyä. Suoristaa marjastaessa selkäänsä, antaa katseen viipyillä, minne sen mieli tekee.

Sama kalastaessa.
Kohon tuijotus on niin maagista. Siinä ajatus juoksee pitkiä huikosia.

Heinäkuun ainoa täydenkuun yö tarjosi uskomattomia värejä.
Helteinen päivä muuttui viipyillen viileäksi ja usva nousi kosteikkojen ylle. Yö ei ollut pimeä, ei kunnolla edes hämäräkään.

Silti, vaikka kesä on lähes iholla, silti on aavistus syksystä.
Vaivaiskoivun vihreiden lehtien joukkoon on ilmestynyt keltaisia ja pihakoivu piilottelee latvustonsa keltalehtiä kuin häpeillen, ei kai vielä.
Hissuksiin ovat alkaneet punertua puolukoiden posket. Ne kaikki ovat pieniä vihjauksia lähestyvästä.
Kuten porolla karvakin simpsettikunnossa. Se alku- ja keskikesän takkukarva on mennyttä.

Elokuu on kuitenkin kesää.
Vasta maistelin kesän ensimmäiset mesimarjat ja niiden herkullisuus oli viedä kielen mukanaan. Ihan toista maata makeus, mitä hillan ja mustikan.

Herkullista elokuuta hyvät ja uskolliset lukijani.
♪ ♫ Vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä....♪

Hillaa, hillaa, vieläkin hillaa

Viikon teema on ollut hilla.
Päivien aktiviteetti myös hilla.
Yksi varma puheenaihe on ollut hilla ja sen hinta.  Toinen raaskii poimimansa marjat myydä, toinen pistää omaan pakastimeen.

Hilla kuluu marjaherkkuihini ja sitä poimin sen mukaan, miten jaksan soilla ja rämeillä rämpiä.
Paljon on kävemistä ja vaaran rinteiden kapuamista, että hillaa löytää, mikäli löytää. Aivan kotinurkilla sitä ei nyt ole.

Muutaman ensimmäisen poimintapäivän jälkeen selkä yritti aamuisin jarrutella. Kuitenkin tovin notkistelun jälkeen suostuu pikku pakosta yhteistyöhön. Vihjailee kyllä, että kidutan, vaan ei auta.

Reppu selkään ja suolle.
Suomaisema on minulle mieluinen. Kun näkyy ensimmäisiä hillan kasvustoja, on toiveita, että itse marjaakin löytyy.
Rämeellä on isoa hillaa, mutta paljon on vielä raakaa. Jopa tupella olevaa.

Poimiminen on harppomista ja kilometrejä kertyy. Tänäänkin peräti kahdeksan. Paidan selkämys liimautuu ihoon. Hiki valuu nenän päästä, pyyhkiä saa, ettei valu hilla-astiaan.

Suot ovat varsin märkiä ja purojen ylitys haetuttaa sopivaa paikkaa, kun ei vähin kummin tahtoisi kenkiään kastella.

Joutsenta ei haittaa.
Se sujahtaa hyvin sulavasti rannalta uimasilleen pitäen visusti silmällä kulkijoita.

Marjastuspäivälle kertyy pituutta muutenkin, kun vain kilometrejä. Koko päivä siihen uppoaa.
Repusta on parasta  löytyä juotavaa ja evästä. Hellepäivinä kuluu paljon vettä.

Tosinautinto on istahtaa nuotiolle kahvittelemaan.
Ettäs eväsleivät osaavat maistua silloin hyvälle. Harvoin kuitenkaan viitsii raahata pannua mukana. Useimmin kahvia on vain termarissa.

Kesä on sivuuttanut puolivälinsä.
On sadonkorjuuaika. Viime kesää enemmän näkyy jo nyt sieniä. Myös mustikka alkaa kypsyä ja piirakan verran olen poiminut.

Hirvensäärinurmi punottaa hiukan kaunistaen laajoja hakkuuaukioita. Metsälinnun poikue pyrähtää polun vierestä pakosalle. Korppi saattaa innostua raakkumaan, kuin paheksuen valtakuntaansa tunkeilijoita
Poron vasat ovat kasvaneet. Ovat niin somia pikku sarvineen koikkelehtimassa risukossa ja korkeassa heinässä.

Maisemalle on aina aikaa.
On se sitten vaara kaukana taivaanrannalle piirtyessään tai kirkasvetinen suolampi.

Joko huomenna olisi aika vaihtaa hillastus kalastukseen? Käydä kaivamassa matoja ja lähteä pyytämään ahventa? Hieman houkuttaa tehdä noin.

Rivertubingia Pärjänjoella

Rivertubing on kesäaktiviteettiä parhaimmillaan. Jo edelliskesänä se alkoi houkuttaa ja kypsyttelin ajatusta hypätä "tuubiin" kokeilemaan moista.
Kun Korkokenkäkukkamekkosuohiihdon ämmänkisat olen jo pari kertaa hiihtänyt, niin jotain muuta mukavaa teki mieli keksiä tilalle.

Rivertubing kuuluu Syötteen Eräpalveluiden viikko-ohjelmaan, mutta kun ajatus tuubiretkestä iskee päähän, niin se pitää päästä toteuttamaan heti.
Upeaa juttu.
 Saadaan retki seuraavalle päivälle tilauksesta ja ohjeet, miten varustautua. Uimapuku märkäpuvun alle, Pelastusliivit ja kypärä.
Vain uimapuku ja uimataito omasta takaa.

Lämmin kesäsää hikoiluttaa märkäpukua ylle vedettäessä.  Kun vetimet on puettu, kukin vetää kanoottinsa veteen. On aika istahtaa kanoottiin.
Tässä vaiheessa on perhosia vatsan pohjassa. Liekö olleet aikessa kaataa kanotin.
 Eivät kuitenkaan onnistu, vaan jokainen meistä istuu kohta tyyriinä kumituubissaan valmiina suureen seikkailuun.

Matkalla on muutama koski, joista pisin Vannekoski n. 1.8 km. Kun ensimäiset koskikuohut ryöpsähtävät syliin, melkein haukon henkeä varmana, että nurin kupsahdan, vaan eipä.
Suvantokohdissa meno rauhoittuu ja silloin on rohkeutta jo silmäillä rantamaisemia ja antaa tuubin soljua takaperinkin. Meno on peräti mukavaa.

Tuubi on vakaa. Ei ole moksiskaan, vaikka on vettä liki ääriään myöten. Melalla on hyvä työntää vettä vähemmäksi. Joen pohjan koskipaikkojen kivet eivät pahemmin takamukseen tunnu. Alkuviikon reippaiden ukkossateiden vuoksi vettä on joessa vuodenaikaan nähden enemmän.

Liian nopeaan vain tuo viiden kilometrin matka menee ja herkku on ohi. Mielellään olisi melonut ainakin toisen mokoman.
Jää tunne, että uudelleen pitäisi kokea.

Kesäkuulumisia

Suon yllä leijuu hentoinen aamun usva.
Viikko kulunut juhannuksesta, mutta yöt ovat valoisia. Ei heinäkuun alun aurinko pitkään uinu Karsikkoperän korkeuksilla.

Avoimesta ovesta tulee tupaan kesän raikkaat tuoksut. Portaan pielessä roikkuu intianmittu ja nukenkaulus. En aikonut kukkasia laittaa, laitoin amppeliin kumminkin.
Tuulikello heräilee kainosti helisemään tuulenvireen sitä hipaistessa.
Kärryn laki peilautuu sinistä taivasta vasten komeasti ja tupasvillan valkeat kukat kaunistavat Honkisuota.
Kesäaamu on parhaimmillaan juuri näin.

Vanha pelto on muuttunut kukkapelloksi.
Siellä on sijaa metsäkurjenpolville, niittyleinikeillä, koiranputkille ja puna-ailakeille. Kaikki yhtaikaa kukassa.
Vuosikymmeniä sitten pellolla kasvoi heinä ja väkeä odotti kiireiset heinätyöt tähän aikaan kesästä. Nuorikkona siellä minäkin joukon jatkona.

Pitkälle on kesä edennyt, mutta paljon sitä on jäljelläkin.
Itikkakesä tämä selkeästi on, mutta itikoiden kanssa pärjää, kun hallitsee taistelustradegian.

Tammukka on syönnillä.
Totta kai, sillä mesiangervo on aloittelemassa kukintaansa. Mato-ongella on tullut kökötettyä tämäkin aamupäivä ja mikä ettei, kun ojasta nousee melkoisia vonkaleleita. Todellista lähiruokaa pöytään.

Poron vasoja minä olen kaivannut. Ne ovat niin hellyyttävä näky kulkiessaan kylkimyyryä emonsa kanssa.
Emot vain ovat pitäneet ne metsien suojissa. Vasta viime viikolla omaan pihapiiriin ilmestyi pikku poroperhe. Isoiksi olivat kaksoset jo kasvaneet, mutta niin visusti emon lähellä.

.

Talitintin poikanen viis veisasi turvallisuudesta. Rohkeni hypätä pöntöstä siivilleen ja päätyi pihakivetykselle. Lentoyritykset eivät ottaneet luontuakseen. Alkoi piipitys äitiä hätiin.

Kauppareissut tahtovat venyä.
Tienposken ihastuttavia kissankelloja pitää pysähtyä ikuistamaan.
Taas, kuten viime kesänä ja sitä edellisenäkin.
Tietenkään en jätä mielimaisemaani kuvaamatta, enkä auton eteen ryntäileviä porojakaan.

Hetki vielä ja olen kotona.
Menen keräämään sylillisen uusia niittykukkia maljakkoon.

Kesäyö

Kesäyö ja polku.
Ja se tunne, kun jalan alla on pitkokset ja se, kun seuraavan mutkan takaa vastaan tulee monta sataa rappusta.
Sykähdyttävää.
Kuten myös kesäyössä tuoksuva suopursu ja itikkaöljy.
Sinällään tuo kaikki jo loihtii retkeilijälle mukavia mielikuvia.

Luonto ei nuku, kun valoa riittää. On yötöntä aikaa.
Keskiyö tarjoaa lintujen konsertin.  Minä en solisteja tunnista, mutta arvelen, että sinirinta ja laulurastas reissulaista viihdyttävät.
Liian keskittyneesti minun ei passaa uppoutua musiikkiin, eikä ihailemaan puun juurten muodostamia kuvioita. Saattaisin kokea yllätyksen.

Portaita kivutessa oma puuskutukseni sekoittuu yön ääniin ja hikinen iho houkuttaa lisää verta janoavia inisijöitä. Tuppaavat suuhunkin.

Ehkä Murpfyn laki, kun huomaa toivoneensa, että isoimman osan portaista saisi kulkea alaspäin. Useimmiten käy toisin.

Etäältä kuulee vierellä virtaavan joen muuttuvan koskeksi. Vesi on vapaa ja villisti kohisten se syöksyy koskipaikoissa. Uimalla eikä kahlaamalla tarvitse jokea ylittää. Riippusiltaa pitkin on helppoa.

Suot tasapainottavat maiseman jylhyyttä. Itsekin saa ikään kuin hengähdystauon jyrkkien nousujen ja laskujen jälkeen. Kauniitakin ovat täynnä valkoisia hillan ja tupasvillan kukkia.
Eri asia on, mitä tekee nämä kovat sateet hillatoiveille?

Ensi viikon lopulla on juhannus. Täällä ei kuki juhannusruusut, mutta metsäkurjenpolvet, niittyleinikit, koiranputket kylläkin.  Aurinkoinen juhannusyö olisi vallan hienoa.

Hyvää juhannusta ☺

Päiväretki

Edessä on polun pää.
Tuntemattoman polun pää ja juuri siksi tavattoman kiehtova.
Sää on pilvinen, lämmin kuitenkin. Tuntuisi sinänsä olevan  mainio retkisää. Viime hetkellä olin vaihtanut maastokengät retkisaappaisiin ja nyt tuumaan, ettei ehkä olisi kannattanut.

Polku on oikea polku.
Ei sepelöintiä, eikä kärrytieksi levinnyt. Ihan runollisen kaunis ja hyvä jalan alla. Alkajaisiksi maasto on komeaa männikköä, mutta tiedä sitten, miksi muuttuu vai muuttuuko.
Mustikka kukkii valtoimenaan.
Matka jatkuu harjun päällä ja molemmin puoliset maisemat hivelevät silmää jylhyydellään.  Polku luikertelee korkealla ja koen suorastaan huimausta katsoessani alas.

Oli virhe jättää hyttysöljyt kotiin, sillä nyt niiden tarve alkaa olla totinen. Inisijät piirittävät hikistä päätä pilvin pimein ja inisevät raivostuttavasti. Yrittävät tunkeutua korviin ja suuhun. Vähän väliä niitä saa pyyhkäistä silmistäänkin, että varmasti näkee valita oikean polun.

Jyrähtää. Salamoi.
Kohta jyrisee voimakkaammin. Sää on muuttunut ja pohjoisen taivaalle on kerääntynyt tummia pilviä. Harmi, ettei tullut seurattua säätiedotuksia. Sade on varmuudella uhkaamassa, ehditäänkö edes sateen alta laavulle.
Poromyhkyrän ja Pikkumyhkyrän välisessä kanjonissa ukkosen jyrinä voimistuu. Välillä tuntuu, kuin koko taivas putoaisi paukkeella alas.

Sade alkaa ripsutellen, mutta onneksi laavu näkyy samalla.
Mies tekee heti kunnon tulet, ettei sade pystyisi niitä sammuttamaan ja minä haen järvestä vettä pannuun ja pannu saman tien tulille.  Juuri ja juuri vesi ehtii kiehahtaa, ennen kuin sade muuttuu kaatosateeksi ja jyrinä yltyy.

Laavulla on hyvä.
Selästä kostuneet pusakat ehtivät kuivaa kahvinkeiton aikana ja sitten istutaan laavussa kuumaa kahvia kuksista hörppien, ukkossadetta kuunnellen ja jutustellen.




Sateen onnistui sammuttaa likimain tulet.
 Ei ollut apua, vaikka lisätään puuta tulen päälle. Kaksi tuntia on pitkä aika oottaa sateen loppumista. Välillä nuotio elpyy ja silloin heti makkaraa paistamaan.
Vähitellen ukkonen loittonee. Enää jyrähtelee vain harvakseltaan, mutta sade ei ota loppuakseen.
Kun ei lopu, olkoon loppumatta.
Ei me reippaat retkeilijät sokerista olla, joten polulle vaan ja kastutaan niin maan perusteellisesti, mutta kyllä kesäsade kuivaa, minkä kasteleekin.

Väreilyjä

Kesäisen aurinkoisia ja kauniita päiviä on luvassa. Minä lähden Irnille kalaan. Kuksa, kahvia, virveli ja vieheet, ne tärkeimmät mukaan.

Tavaroita kasatessa mieleen tuli jo vuosia sitten kirjoittamani säkeet.

Seison tutulla portaalla,

minulle kaikkein rakkaimmalla.

Katselen pihalle

tuulen hyväillessä kasvojani.

Pääsky livertää.

Sekin saapuu keväästä toiseen

omalle räystäälleen.

Kuuntelen sen laulua.

Lumoudun,

niin kuin joka kevät.