Aamutaivas

Marraskuinen auringonnousu parhaimmillaan värien juhlaa.

Koillismaalla talventulo on ollut ja näyttää jatkuvankin lempeänä. Hiljalleen silloin tällöin on satanut pakkaslunta, ei vielä lumitöihin asti. Yöllä on pakkasta enemmän, päivällä hieman vähemmän. 

Marraskuun selätys on suorastaan nautinnollista, kuten tänäaamuna. 

Marraskuun selätystähän tämä. Idis Lepikseltä.

Malja marraskuulle

Malja marraskuulle?

Masennuksen marinat,

matalat mollisoinnut menkööt menojaan.

Muutetaan marraskuu miellyttäväksi.

Mennään metsään,

mahdollisesti mökkeilemään.

Matkataan mielimaisemaan

myötätuulessa,

myrskykin musisoi.

Mustanpuhuva marraskuun myytti

menettää mahtinsa.

Malja marraskuulle!

Menossa marraskuun selätys.. Lepikseltä aiheesta enemmän.

Yllätysten viikko

Kaikkea sitä sattuu.
Koko lokakuinen tasapaksusti junnaava arki oli hetkessä pois pyyhkäisty, kun alkoi tapahtumien vyöry.
Syyllinen löytyi kyllä. Se oli kuivauskaappi, ei suinkaan tuo kuvan poro, eikä muutkaan porot.
Siis syyllinen kaikkeen oli nimenomaan vaatteiden kuivauskaappi, joka on kököttänyt reilun kymmenen vuotta kylppärissä lähestulkoon tavaroiden säilytyspaikkana.
Nyt se sai ahaa-oivalluksena pikaisesti häädön ja joutui sen siliän tien liiterin perimmäiseen nurkkaan odottamaan jatkokäsittelyä.

Kylppäriin tuli tilaa.
Eikö mitä, vapautunut tila on omiaan uudelle pyykkikoneelle. Vanha palvelija vain pois, koska oli ruvennut fuskaamaan poistovesien kanssa.
Uusi pyykkikone tulisi jo kahden päivän kuluttua.

Vaan miksi tiskialtaan alle alkoi ilmaantua pieni vesinoro? Onko vettä valunut rikkonaisesta poistoputkesta pitempäänkin? Oi että, vitsit on vähissä.
Onneksi ei isompaa vesivahinkoa havaittu ja minä huokaisin helpotuksesta. Toivottavasti huokaisu ei ollut ennen aikaista.
Joka tapauksessa parasta tilata pyykkikoneen kaveriksi samaan kyytiin astianpesukonekin ja toivoa, että homma hoituisi tällä.

Ei kaksi ilman kolmatta.
Ei nytkään. Saman tien joutaisi vaihtoon vanha hella. Ei paistanut viikonlopulla taaskaan pannaria kunnolla, eikä yksi liesistäkään toimi enää. Saattaa olla sähkösyöppö.
Siis pesukoneiden kanssa tulkoon myös uusi hella.

Päätös on tehty ja kohta kolme kodinkonetta on letkuistaan irrotettu ja raahattu terassille odottamaan autoa, joka toisi tilalle uudet ja veisi vanhat pois.

Koneet saadaan paikoilleen ja toimimaan. Nukutaan yö.
Aamutoimilla unen pöpperöisin silmin katselen kylppäriä ja tuntuu, kuin jotain puuttuisi. Ehdottomasti yläkaappi! Se olisi tarpeen ja sille nyt niin sopiva paikka.
Ikävää vain, ettei valmista kaappia lähiseudun kaupoista löydy, joten jonkun täytyy nikkaroida se.

Viikko oli edennyt puoleen.
Keittiön pöydän ääreessä oli suunniteltu ja mittailtu pyykkikoneen yläpuolelle kaappi. Ja kuten arvata sopii, alkoi kaappiasia paisua. Tuvastakin on puuttunut kaappi. Vaatekaappi.

Hyvin suunniteltu on melkein kuin tehty. Toimeksi vain.
Peräkärry auton perään ja liimapuulevyjä hakemaan.
Aamu on kaunis pakkasaamu. Lunta sen verran maassa, että maailma näyttää valoisalta. Aurinkokin rohkenee kurkistaa vaarojen takaa.
Leppoisaan tapaan poristessa matka joutuu minun napsiessa kuvia auton ikkunan läpi.

Maantiellä ja pellolla on kymmeniä, ehkä sata tai ylikin poroa. Olen haltioissani upeasta näkymästä. Nousen autosta kuvaamaan.
Kuvaan ja kuvaan.
Porot ovat kesyjä ja tulevat ihan liki toiveissa saada jotain suuhunsa. Alan ihmettellä, mikä käryää. Autoko?
Kuljettajan mielestä ulkona saattoi joku polttaa roskia, mutta vaivautui kuitenkin ulos.

Tällä kertaa kärysi oma auto! Nopean tilannearvion mukaan takapyörän jarru oli jumissa ja
tunnin kuluttua tuli hinausauto.

Auto lavetille ja peräkärry hinausauton koukkuun. Matka pääsi jatkumaan, eikä tietoa, miten kauan oltaisiin autotta. Miten päästäisiin kotiin ja millä?

Hyvä ruoka, parempi mieli.
Parasta mennä syömään ja fundeerata, miten tästä eteenpäin.  Vaikkei pitkän kaavan mukaan syötykään, niin aikaa piti kuluttaa. Ehdin lukea päivän lehdet useampaan kertaan. Kiire koetti poltella takaraivossa, mutta pakko unohtaa se.

Iltahämärä hiipi, mutta summa summarum - kotiin ajeltiin omalla autolla, enkä minä kuvannut enää poroja, enpä juuri muutakaan. vain ikkunan läpi peilistä pimeän laskeutumista.
Kotona sytytin lyhtyyn valkean tyytyväisenä, että vihdoinkin kovan onnen reissu ohi, kuten koko yllätysten viikko.

Tähtitaivas ja kuutamoyöt

Syksy on ollut kaunis.
Se on tarjoillut silmälle iloa niin maassa kuin taivaallakin. Täällä Koillismaalla ovat pihlajat ja haavat yhä ruskaväreissä heleimpinä. Paikoin koivukin, mutta eritoten varvikko hehkuu punaista ja purppuraa.

Revontulet ovat loimottaneet useana yönä.
Mustaan yöhön ne ovat välkkyneet monisävyin ja milloin himmeneet, niin tähtitaivas on syttynyt tilalle.
Tähtien tuijottelu herättää mietteitä. Tykkään etsiä taivaalta "lempitähteni" ja jäädä vaihtamaan ajatuksia sen kanssa joskus pitkäksikin aikaa. Harmittaa, jos kesken kaiken väliimme työntyy joku pilven retale, eikä mene puhaltamalla pois.

Otavan himmein tähti "huolettaa". Olen mielessäni ristinyt sen Simeoniksi syystä, että se on jotenkin niin reppana. Toivottavasti sen voimavarat ei ole hiipumassa?

Vasta oli viikon vaihteessa oli Suomen Ladun tempaus- Nuku yö ulkona.
Helposti monen moiseen innostuneena tartuin tähänkin ja varustauduin innolla yöhön. Löytyi paikka järven rannalla, niemen kärjestä, josta oli loistavat näkymät niin lännen kuin idänkin puolelle. Miltei vain täyskäännöksen tekemällä saattoi kuvata auringonlaskua ja kuun nousua. Ani varhain aamulla tilanne oli päinvastainen. Kuu loisti silloin korkealla siellä, missä illalla laski aurinko.

Yö kului laavulla tulistellessa ja valvoessa.
Kylmä ei tullut, vaikka pakkanen hiippaili lähelle. Aamulla vesilätäköt olivat jäässä ja suo saanut kauniin kuurapeitteen. Kotona mittariin jääneet lukemat -5.8.

Miten voi olla syksy-yö niin hiljainen?
Tuulikin levolla, ei suhisemassa puiden latvuksissa, ei lähettämässä laineita rantahiekkaan. Keskiyöllä kuului ainoastaan kerran pari joutsenen huhuilu. Liekö kutsunut puolisoaan? Ainakin niitä oli kaksi uiskentelemassa valoisan aikana järven vastarannalla.

Aurinko painui piiloon noin klo 19 maissa ja kuu kiipeämään rivakkaa tahtia korkeammalle tehden siltaa tyyneen veteen. Yöllä kuu sai suojakseen ohuen pilviverhon, jonka onnistui kuitenkin piilottaa tähdet.

Kylmä yö nosti lähellä auringonnousua sankkaa usvaa, jonka läpi suodattui vain hiukan aamupunerrusta.
Parasta pakata kamat ja lähteä kotiin.
Kun ei näkynyt aurinkoa, niin kuu sai osakseen pääroolin.

Syksy kiirehtii

Syksy kiirehtii. 

Muutosta enteilevät pakkasyöt, väriä saaneet tienpenkan heinät ja marjaterttujaan hehkuttavat pihlajat. Napakka tuuli piipahtaa tämän tästä pihakoivujen latvuksissa. Riipii ja viskoo lehtiä ilmaan.

Viileä henkäys hivelee kasvoja, kun piipahdan portaalla.
Totta - syksy on sulkemassa kesän koleaan syleilyynsä. Sanoin kuvaamattomat tunteet hallitsevat mieltäni hetken, jolloin haikaillen kesää ja toivotan syksyä tervetulleeksi yhtäaikaa.
Enkä tiedä, kumpaa enemmän

Sadepilvet raapivat usein puiden latvoja. Sade rummuttaa ränneissä ja valuu suurina pisaroina ikkunalaseissa. Leppoisaa sitä on kuunnella ja katsella, vaikka ruudun takana asuu harmaus.
Soiden yllä kylmän aamun sumu vehoaa pitkään maisemaa. Se kipuaa varojen rinteitä ylemmäs, kuin odottaen löytävänsä auringon.

Minä nappaan marja-astiani ja lähden puolukkaan hakemaan väriä päivään. Poimin marjat käsin, sillä poimuri ei toimi paikka paikoin risukkoisessa maastossa, missä puolukka viihtyy ja missä myös minä viihdyn.

Osaan olla myös joutilas.
Saatan istua kauan tietokoneen edessä tuijottamassa tyhjää. Välillä katse kuitenkin suuntautuu ikkunan takana avautuvalle suolle ja nousee sieltä metsikön yli Kärryn rinteelle. Sinne se haluaa pysähtyä.

Aika menee arvellessa, päivä päätä käännellessä, kuten sananlasku toteaa. Tämmöisistä päivistä ei jää sanottavasti käteen.Tekstiä ei synny sanan sanaa. Ajatus risteilee, kuten variksen poikien lentoharjoitukset. Ylös, alas, sinne tänne räpiköiden ja aikansa harjoiteltuaan poikaset palaavat käkkärämännyn oksille.

Minä haen villasukat jalkoihin ja siirryn keinutuoliin mutustelemaan mustikkavoileipää.

Tulee raukea olo.
Täysi massu ja hyvä mieli johdattelevat laiskurin hetken päästä unien kinttupoluille. Siellä onkeeni ottavat komeat ahvenet paremmin, mitä eilen päivällä konsanaan.
Veden pinta pinta kimaltelee auringossa, eikä raskaista sadepilvistä tietoakaan.

Mieleen nousee paljon muutakin.
Edellisviikon myrskyinen yö laavulla. Nuotion rätinät, porokahvin ja savun tuoksujen sekoitus. Hidas aamu ja joutsenperhe lammella.
Märät vaatteet riukujen päällä kuivamassa ja ihanan lämmin makuupussi, josta ei olisi huvittanut kömpiä koleaan aamuun sytyttämään nokipannun alle tulta.
Aamiaiskärkkäri kärähtää ja muuttuu mustaksi. Unisilmässä nyhdän karstat pois ja asettelen makkaran puolikkaat leivälle.

Havahdun, kun poro vasoineen jalottelee pihaan. Se maistaa ruukussa kasvavaa tilliä ja tykkää, ettei ole syötävää. Siirtyy hamuamaan sieniä.
Valkoinen poro sen sijaan ei tohdi lähelle, mutta näen sen usein retkilläni. Oikein odotan kohtaamista ja ajattelen aina, miten se onkaan kaunis.

”Elämä on outo juhla,

johon meidät on kutsuttu” 

Näin sanoo runoilija ja helppoa se on uskoa. Niin moninaiset ovat elämän kattaukset. Aina on tarjolla jotain. Herkkuja, mutta vähemmän maistuvaakin.

Tämä viikko on Puunhalausviikko. Kävin varta vasten Isoa Mäntyä halaamassa. Hyvältä tuntuu joka kerta painaa poskensa sen paksun rosoista kaarnaa vasten ja hengittää tuulta. Tulee raikas ja virkistävä olo.

Auringon vapaapäivä

Aamu herää hitaasti

antaen pilven roikkua

matalalla.

Yösade on pisaroinut

janoiset heinänkorret

ja kukkaset uuvuksiin.

Aurinko pitää vapaapäivää.

Elokuu alkaa sateisena ja koleana.
Oikeastaan tyrmistyttää pyörähtää aamulla portaalle, kun taivas vihmoo vettä ja vilu nostattaa paljaiden käsivarsien ihokarvoja pystyyn. Sinä siunaamana hetkenä tuntuvat heinäkuun upeat ja lämpimät aamut kaukaisilta.
Auringolla on vapaapäivä.
 
Kesä on kuitenkin lähellä, vaikka vaan aamussa tuoksahtaa hiven syksyn tuntua.
Kesä on porstuan pöydällä mustikkaämpärissä. Myös monessa hillapussissa kullankeltaisena odottamassa talven herkutteluhetkiä.
Kesä on vilkkaasti lirisevässä purossa, jossa tammukka heinäkuun loppupuolella ahneesti tarttui matoon.
Pikku porojen pikkuiset sarvennystytkin kertovat, että kesä on vielä. Samoin kirjosiepon into tutkia yhä pesäpönttöjä.

Viikko sitten, vajaasti sekin, rämmin hillasoilla ja
poimin mustikoita toisaalla.
Joskus oli herätys jopa kukonlaulun aikaan, että ennätti marjataakan kanssa takaisin ennen päivän heittäytymistä hirmu helteeksi.
Hullua rehkimistä, mutta mikä makunautinto kaivaa noita herkkuja pakastimesta sitten aikanaan, kun talvi tuivertaa ja pakkanen kirjoo kuvioitaan ruutuun.

Maiseman levittäytyessä silmien eteen maalauksen lailla, tuntuu hyvälle pysähtyä. Suoristaa marjastaessa selkäänsä, antaa katseen viipyillä, minne sen mieli tekee.

Sama kalastaessa.
Kohon tuijotus on niin maagista. Siinä ajatus juoksee pitkiä huikosia.

Heinäkuun ainoa täydenkuun yö tarjosi uskomattomia värejä.
Helteinen päivä muuttui viipyillen viileäksi ja usva nousi kosteikkojen ylle. Yö ei ollut pimeä, ei kunnolla edes hämäräkään.

Silti, vaikka kesä on lähes iholla, silti on aavistus syksystä.
Vaivaiskoivun vihreiden lehtien joukkoon on ilmestynyt keltaisia ja pihakoivu piilottelee latvustonsa keltalehtiä kuin häpeillen, ei kai vielä.
Hissuksiin ovat alkaneet punertua puolukoiden posket. Ne kaikki ovat pieniä vihjauksia lähestyvästä.
Kuten porolla karvakin simpsettikunnossa. Se alku- ja keskikesän takkukarva on mennyttä.

Elokuu on kuitenkin kesää.
Vasta maistelin kesän ensimmäiset mesimarjat ja niiden herkullisuus oli viedä kielen mukanaan. Ihan toista maata makeus, mitä hillan ja mustikan.

Herkullista elokuuta hyvät ja uskolliset lukijani.
♪ ♫ Vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä....♪

Hillaa, hillaa, vieläkin hillaa

Viikon teema on ollut hilla.
Päivien aktiviteetti myös hilla.
Yksi varma puheenaihe on ollut hilla ja sen hinta.  Toinen raaskii poimimansa marjat myydä, toinen pistää omaan pakastimeen.

Hilla kuluu marjaherkkuihini ja sitä poimin sen mukaan, miten jaksan soilla ja rämeillä rämpiä.
Paljon on kävemistä ja vaaran rinteiden kapuamista, että hillaa löytää, mikäli löytää. Aivan kotinurkilla sitä ei nyt ole.

Muutaman ensimmäisen poimintapäivän jälkeen selkä yritti aamuisin jarrutella. Kuitenkin tovin notkistelun jälkeen suostuu pikku pakosta yhteistyöhön. Vihjailee kyllä, että kidutan, vaan ei auta.

Reppu selkään ja suolle.
Suomaisema on minulle mieluinen. Kun näkyy ensimmäisiä hillan kasvustoja, on toiveita, että itse marjaakin löytyy.
Rämeellä on isoa hillaa, mutta paljon on vielä raakaa. Jopa tupella olevaa.

Poimiminen on harppomista ja kilometrejä kertyy. Tänäänkin peräti kahdeksan. Paidan selkämys liimautuu ihoon. Hiki valuu nenän päästä, pyyhkiä saa, ettei valu hilla-astiaan.

Suot ovat varsin märkiä ja purojen ylitys haetuttaa sopivaa paikkaa, kun ei vähin kummin tahtoisi kenkiään kastella.

Joutsenta ei haittaa.
Se sujahtaa hyvin sulavasti rannalta uimasilleen pitäen visusti silmällä kulkijoita.

Marjastuspäivälle kertyy pituutta muutenkin, kun vain kilometrejä. Koko päivä siihen uppoaa.
Repusta on parasta  löytyä juotavaa ja evästä. Hellepäivinä kuluu paljon vettä.

Tosinautinto on istahtaa nuotiolle kahvittelemaan.
Ettäs eväsleivät osaavat maistua silloin hyvälle. Harvoin kuitenkaan viitsii raahata pannua mukana. Useimmin kahvia on vain termarissa.

Kesä on sivuuttanut puolivälinsä.
On sadonkorjuuaika. Viime kesää enemmän näkyy jo nyt sieniä. Myös mustikka alkaa kypsyä ja piirakan verran olen poiminut.

Hirvensäärinurmi punottaa hiukan kaunistaen laajoja hakkuuaukioita. Metsälinnun poikue pyrähtää polun vierestä pakosalle. Korppi saattaa innostua raakkumaan, kuin paheksuen valtakuntaansa tunkeilijoita
Poron vasat ovat kasvaneet. Ovat niin somia pikku sarvineen koikkelehtimassa risukossa ja korkeassa heinässä.

Maisemalle on aina aikaa.
On se sitten vaara kaukana taivaanrannalle piirtyessään tai kirkasvetinen suolampi.

Joko huomenna olisi aika vaihtaa hillastus kalastukseen? Käydä kaivamassa matoja ja lähteä pyytämään ahventa? Hieman houkuttaa tehdä noin.