Rännät päästi valloillensa...

Aamutuuli ei ole pystynyt ajamaan yötaivaan harmautta, vaan tasainen pilvikerros jää pysyttelemään paikalleen vuorokaudet läpeensä. Edellisten viikkojen raikkaat auringonnousujen ja -laskujen värit sekä lumen häikäisevä kirkkaus ovat muistoja vain.

Kuukin on kadottanut koostaan pian neljänneksen. Tosin se ei ole edes näyttäytynyt sitten täyden naamansa.

Lie vanha totuus, marraskuun talvi ei kestä? Ei nytkään.
Sukset ehdin ottaa kesäteloilta. Testataamaankin niitä yhden hiihtolenkin verran.
Ei se ollut lainkaan hassumpaa ja luminen marraskuu olisi saanut jatkua, mutta mielenmasennukseen ei ole syytä.
Muistin toissa talven riimittelyni ja se tuntui jotenkin niin ajankohtaiselta.

Ilmatar, ilman neiti nuori

pilvet viskoi taivahalle,

ilmat harmaiksi väritti.

Auringon kiusalla sumensi.

Rännät päästi valloillensa,

loskalumet alas pudotti.

Säät kerralla pahoiksi taikoi.

Ihmisillä töitä teetti,

tiet ummeksi tuprutteli,

vähääkään välitti muista.

Loikoeli pilven päällä.

Rypi murheessa sydämen,

kun ei armasta hänellä.

Metsähommiin oli mieluisampaa kävellä narskulumi jalan alla. Eikä haitannut, vaikka lunta tupsahti niskaan puuta kaadettaessa ja pöllikuormaa kootessa. Pikku pakkasella työrukkasetkaan eivät kastuneet. Hyvä niin, tosin kylmyys tahtoi joskus sormia nipistellä.
Minun marraskuuni selätystä (How to survive November) on ollut  päivittäin muutama reipas työtunti metsässä ja urakan jälkeen saunan makoisat löylyt.

Toki talvi tästä kohta tokenee.
Ei ole kuulema kenekään muistissa, että Vaaramaiseman joulu olisi ollut musta.  Ei se sitä ole tänäkään vuonna.

Täydenkuun aikaa

Kohta kuu mollottaa täydellä naamallaan.
Mollottaa ja viekottelee minulta unet muutamaksi yöksi. Kai se tekee höpöksi muutenkin, kun ilta illan perään juoksuttaa kuvaamaan itseään.

Marraskuu on selättynyt pian puoliväliin ja millainen marraskuu. Minun mieleeni kyllä. Aurinkoa, pakkasta ja muutama sentti lunta. Kaikkialla maisemassa upea talvikuorrutus, jonka tosin ennustetaan sulavan tulevalla viikolla.
Niin tai näin.

Eilen illalla kuun kuvausreissulla näin suksen jäljet ja ne sytytti.

Sukset on otettu nyt esille ja aikomus lähteä hiihtämään, ellei pakkanen torpedoi intoa. 

Aamutaivas

Marraskuinen auringonnousu parhaimmillaan värien juhlaa.

Koillismaalla talventulo on ollut ja näyttää jatkuvankin lempeänä. Hiljalleen silloin tällöin on satanut pakkaslunta, ei vielä lumitöihin asti. Yöllä on pakkasta enemmän, päivällä hieman vähemmän. 

Marraskuun selätys on suorastaan nautinnollista, kuten tänäaamuna. 

Marraskuun selätystähän tämä. Idis Lepikseltä.

Malja marraskuulle

Malja marraskuulle?

Masennuksen marinat,

matalat mollisoinnut menkööt menojaan.

Muutetaan marraskuu miellyttäväksi.

Mennään metsään,

mahdollisesti mökkeilemään.

Matkataan mielimaisemaan

myötätuulessa,

myrskykin musisoi.

Mustanpuhuva marraskuun myytti

menettää mahtinsa.

Malja marraskuulle!

Menossa marraskuun selätys.. Lepikseltä aiheesta enemmän.

Yllätysten viikko

Kaikkea sitä sattuu.
Koko lokakuinen tasapaksusti junnaava arki oli hetkessä pois pyyhkäisty, kun alkoi tapahtumien vyöry.
Syyllinen löytyi kyllä. Se oli kuivauskaappi, ei suinkaan tuo kuvan poro, eikä muutkaan porot.
Siis syyllinen kaikkeen oli nimenomaan vaatteiden kuivauskaappi, joka on kököttänyt reilun kymmenen vuotta kylppärissä lähestulkoon tavaroiden säilytyspaikkana.
Nyt se sai ahaa-oivalluksena pikaisesti häädön ja joutui sen siliän tien liiterin perimmäiseen nurkkaan odottamaan jatkokäsittelyä.

Kylppäriin tuli tilaa.
Eikö mitä, vapautunut tila on omiaan uudelle pyykkikoneelle. Vanha palvelija vain pois, koska oli ruvennut fuskaamaan poistovesien kanssa.
Uusi pyykkikone tulisi jo kahden päivän kuluttua.

Vaan miksi tiskialtaan alle alkoi ilmaantua pieni vesinoro? Onko vettä valunut rikkonaisesta poistoputkesta pitempäänkin? Oi että, vitsit on vähissä.
Onneksi ei isompaa vesivahinkoa havaittu ja minä huokaisin helpotuksesta. Toivottavasti huokaisu ei ollut ennen aikaista.
Joka tapauksessa parasta tilata pyykkikoneen kaveriksi samaan kyytiin astianpesukonekin ja toivoa, että homma hoituisi tällä.

Ei kaksi ilman kolmatta.
Ei nytkään. Saman tien joutaisi vaihtoon vanha hella. Ei paistanut viikonlopulla taaskaan pannaria kunnolla, eikä yksi liesistäkään toimi enää. Saattaa olla sähkösyöppö.
Siis pesukoneiden kanssa tulkoon myös uusi hella.

Päätös on tehty ja kohta kolme kodinkonetta on letkuistaan irrotettu ja raahattu terassille odottamaan autoa, joka toisi tilalle uudet ja veisi vanhat pois.

Koneet saadaan paikoilleen ja toimimaan. Nukutaan yö.
Aamutoimilla unen pöpperöisin silmin katselen kylppäriä ja tuntuu, kuin jotain puuttuisi. Ehdottomasti yläkaappi! Se olisi tarpeen ja sille nyt niin sopiva paikka.
Ikävää vain, ettei valmista kaappia lähiseudun kaupoista löydy, joten jonkun täytyy nikkaroida se.

Viikko oli edennyt puoleen.
Keittiön pöydän ääreessä oli suunniteltu ja mittailtu pyykkikoneen yläpuolelle kaappi. Ja kuten arvata sopii, alkoi kaappiasia paisua. Tuvastakin on puuttunut kaappi. Vaatekaappi.

Hyvin suunniteltu on melkein kuin tehty. Toimeksi vain.
Peräkärry auton perään ja liimapuulevyjä hakemaan.
Aamu on kaunis pakkasaamu. Lunta sen verran maassa, että maailma näyttää valoisalta. Aurinkokin rohkenee kurkistaa vaarojen takaa.
Leppoisaan tapaan poristessa matka joutuu minun napsiessa kuvia auton ikkunan läpi.

Maantiellä ja pellolla on kymmeniä, ehkä sata tai ylikin poroa. Olen haltioissani upeasta näkymästä. Nousen autosta kuvaamaan.
Kuvaan ja kuvaan.
Porot ovat kesyjä ja tulevat ihan liki toiveissa saada jotain suuhunsa. Alan ihmettellä, mikä käryää. Autoko?
Kuljettajan mielestä ulkona saattoi joku polttaa roskia, mutta vaivautui kuitenkin ulos.

Tällä kertaa kärysi oma auto! Nopean tilannearvion mukaan takapyörän jarru oli jumissa ja
tunnin kuluttua tuli hinausauto.

Auto lavetille ja peräkärry hinausauton koukkuun. Matka pääsi jatkumaan, eikä tietoa, miten kauan oltaisiin autotta. Miten päästäisiin kotiin ja millä?

Hyvä ruoka, parempi mieli.
Parasta mennä syömään ja fundeerata, miten tästä eteenpäin.  Vaikkei pitkän kaavan mukaan syötykään, niin aikaa piti kuluttaa. Ehdin lukea päivän lehdet useampaan kertaan. Kiire koetti poltella takaraivossa, mutta pakko unohtaa se.

Iltahämärä hiipi, mutta summa summarum - kotiin ajeltiin omalla autolla, enkä minä kuvannut enää poroja, enpä juuri muutakaan. vain ikkunan läpi peilistä pimeän laskeutumista.
Kotona sytytin lyhtyyn valkean tyytyväisenä, että vihdoinkin kovan onnen reissu ohi, kuten koko yllätysten viikko.

Tähtitaivas ja kuutamoyöt

Syksy on ollut kaunis.
Se on tarjoillut silmälle iloa niin maassa kuin taivaallakin. Täällä Koillismaalla ovat pihlajat ja haavat yhä ruskaväreissä heleimpinä. Paikoin koivukin, mutta eritoten varvikko hehkuu punaista ja purppuraa.

Revontulet ovat loimottaneet useana yönä.
Mustaan yöhön ne ovat välkkyneet monisävyin ja milloin himmeneet, niin tähtitaivas on syttynyt tilalle.
Tähtien tuijottelu herättää mietteitä. Tykkään etsiä taivaalta "lempitähteni" ja jäädä vaihtamaan ajatuksia sen kanssa joskus pitkäksikin aikaa. Harmittaa, jos kesken kaiken väliimme työntyy joku pilven retale, eikä mene puhaltamalla pois.

Otavan himmein tähti "huolettaa". Olen mielessäni ristinyt sen Simeoniksi syystä, että se on jotenkin niin reppana. Toivottavasti sen voimavarat ei ole hiipumassa?

Vasta oli viikon vaihteessa oli Suomen Ladun tempaus- Nuku yö ulkona.
Helposti monen moiseen innostuneena tartuin tähänkin ja varustauduin innolla yöhön. Löytyi paikka järven rannalla, niemen kärjestä, josta oli loistavat näkymät niin lännen kuin idänkin puolelle. Miltei vain täyskäännöksen tekemällä saattoi kuvata auringonlaskua ja kuun nousua. Ani varhain aamulla tilanne oli päinvastainen. Kuu loisti silloin korkealla siellä, missä illalla laski aurinko.

Yö kului laavulla tulistellessa ja valvoessa.
Kylmä ei tullut, vaikka pakkanen hiippaili lähelle. Aamulla vesilätäköt olivat jäässä ja suo saanut kauniin kuurapeitteen. Kotona mittariin jääneet lukemat -5.8.

Miten voi olla syksy-yö niin hiljainen?
Tuulikin levolla, ei suhisemassa puiden latvuksissa, ei lähettämässä laineita rantahiekkaan. Keskiyöllä kuului ainoastaan kerran pari joutsenen huhuilu. Liekö kutsunut puolisoaan? Ainakin niitä oli kaksi uiskentelemassa valoisan aikana järven vastarannalla.

Aurinko painui piiloon noin klo 19 maissa ja kuu kiipeämään rivakkaa tahtia korkeammalle tehden siltaa tyyneen veteen. Yöllä kuu sai suojakseen ohuen pilviverhon, jonka onnistui kuitenkin piilottaa tähdet.

Kylmä yö nosti lähellä auringonnousua sankkaa usvaa, jonka läpi suodattui vain hiukan aamupunerrusta.
Parasta pakata kamat ja lähteä kotiin.
Kun ei näkynyt aurinkoa, niin kuu sai osakseen pääroolin.

Syksy kiirehtii

Syksy kiirehtii. 

Muutosta enteilevät pakkasyöt, väriä saaneet tienpenkan heinät ja marjaterttujaan hehkuttavat pihlajat. Napakka tuuli piipahtaa tämän tästä pihakoivujen latvuksissa. Riipii ja viskoo lehtiä ilmaan.

Viileä henkäys hivelee kasvoja, kun piipahdan portaalla.
Totta - syksy on sulkemassa kesän koleaan syleilyynsä. Sanoin kuvaamattomat tunteet hallitsevat mieltäni hetken, jolloin haikaillen kesää ja toivotan syksyä tervetulleeksi yhtäaikaa.
Enkä tiedä, kumpaa enemmän

Sadepilvet raapivat usein puiden latvoja. Sade rummuttaa ränneissä ja valuu suurina pisaroina ikkunalaseissa. Leppoisaa sitä on kuunnella ja katsella, vaikka ruudun takana asuu harmaus.
Soiden yllä kylmän aamun sumu vehoaa pitkään maisemaa. Se kipuaa varojen rinteitä ylemmäs, kuin odottaen löytävänsä auringon.

Minä nappaan marja-astiani ja lähden puolukkaan hakemaan väriä päivään. Poimin marjat käsin, sillä poimuri ei toimi paikka paikoin risukkoisessa maastossa, missä puolukka viihtyy ja missä myös minä viihdyn.

Osaan olla myös joutilas.
Saatan istua kauan tietokoneen edessä tuijottamassa tyhjää. Välillä katse kuitenkin suuntautuu ikkunan takana avautuvalle suolle ja nousee sieltä metsikön yli Kärryn rinteelle. Sinne se haluaa pysähtyä.

Aika menee arvellessa, päivä päätä käännellessä, kuten sananlasku toteaa. Tämmöisistä päivistä ei jää sanottavasti käteen.Tekstiä ei synny sanan sanaa. Ajatus risteilee, kuten variksen poikien lentoharjoitukset. Ylös, alas, sinne tänne räpiköiden ja aikansa harjoiteltuaan poikaset palaavat käkkärämännyn oksille.

Minä haen villasukat jalkoihin ja siirryn keinutuoliin mutustelemaan mustikkavoileipää.

Tulee raukea olo.
Täysi massu ja hyvä mieli johdattelevat laiskurin hetken päästä unien kinttupoluille. Siellä onkeeni ottavat komeat ahvenet paremmin, mitä eilen päivällä konsanaan.
Veden pinta pinta kimaltelee auringossa, eikä raskaista sadepilvistä tietoakaan.

Mieleen nousee paljon muutakin.
Edellisviikon myrskyinen yö laavulla. Nuotion rätinät, porokahvin ja savun tuoksujen sekoitus. Hidas aamu ja joutsenperhe lammella.
Märät vaatteet riukujen päällä kuivamassa ja ihanan lämmin makuupussi, josta ei olisi huvittanut kömpiä koleaan aamuun sytyttämään nokipannun alle tulta.
Aamiaiskärkkäri kärähtää ja muuttuu mustaksi. Unisilmässä nyhdän karstat pois ja asettelen makkaran puolikkaat leivälle.

Havahdun, kun poro vasoineen jalottelee pihaan. Se maistaa ruukussa kasvavaa tilliä ja tykkää, ettei ole syötävää. Siirtyy hamuamaan sieniä.
Valkoinen poro sen sijaan ei tohdi lähelle, mutta näen sen usein retkilläni. Oikein odotan kohtaamista ja ajattelen aina, miten se onkaan kaunis.

”Elämä on outo juhla,

johon meidät on kutsuttu” 

Näin sanoo runoilija ja helppoa se on uskoa. Niin moninaiset ovat elämän kattaukset. Aina on tarjolla jotain. Herkkuja, mutta vähemmän maistuvaakin.

Tämä viikko on Puunhalausviikko. Kävin varta vasten Isoa Mäntyä halaamassa. Hyvältä tuntuu joka kerta painaa poskensa sen paksun rosoista kaarnaa vasten ja hengittää tuulta. Tulee raikas ja virkistävä olo.