Erilainen kesä

Erilainen kesä

Alkoi kesä, jatkui korona, päivittyivät kesäsuunnitemat. Minunkin valokuvanäyttelyni avajaiskutsut lojuvat edelleen pöytälaatikossa.

Keskiviikkoaamujen Koronakesän seniorijumpasta muodostui tämän kesän tärkein viihdyttäjä. Vauhdikasta menoa Luppoveden rannalla, lisukkeena seurustelua ja ohjaajan keittämät nokipannukahvit. Tottakai kaikessa turvavälit…..

Vastoin ennakkouhoilujani tulin hankkineeksi juhannuskukkaset kahteen ruukkuun.  Rankat kesäsateet hukuttivat ne kuitenkin. Harmistuin ja ostin uudestaan kukkia, nämä upouudelle pihaterassille, mutta lyhyeksi jäi sekin ilo. Paleltuivat jo.

Sisäinen pakko on ajanut minut kesän aikana useimpia kertoja retkelle. Välillä tasaisille, kangasmaita halkoville poluille, joskus vaaranrinteille puuskuttamaan kaikki tympeys mielestään ulos.

Kesän rippeiksi osallistuin eilen kampanjaan– Nuku yö ulkona. Raikasta oli, vaikka ilmaan sekoittui tervaksen tuoksuista  nuotiosavua.

 

Krapu 36, sanat uudestaan, maa, viihdyttää. 

Krapu on otsikko mukaanlukien 100 sanan kirjoitus. Kirjoitusaikaa on viikko ja uudet sanat löytyvät sunnuntaisin Susupetalin blogista, jonne voit myös jättää kirjoittamassi kravun linkin. Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossa. 

kuvalisäys 31.08 

Otan oman hetkeni

 

Otan itsekkäästi oman hetken ja livahdan retriittiini. Omaan tuttuun maisemaan, vielä kesän lämmön hyväilemään, mutta aavistuksen jo syksyn sävyttämään.

Teen mielenmatkaa jonnekin. On sama, minne. Hurjaa joka tapauksessa tämä ajan kiihkeä vauhti, jota vastaan tuloksetta koetan pyristellä.  Vain kuukausi siitä, kun tähän, osin hajonneeseen ja lahoon hirsiseinään nojatessani ajatukset olivat taivaalla. Siellä, missä haarapääskyset sukkuloivat ja visertelivät. Silloin ajatukset olivat sinisessä vapaudessaan. Nyt sydänalaa kaihertaa ripaus haikeutta.

Nojaan pitkän tovin seinähirsiin. Silitän nöyhtääntyneen harmaan puun pintaa. Ihaillen nurkkasalvosten taidokkuutta ja olen herkällä kuulolla, josko hirret kertoisivat menneestä. Varmasti rakennuksella on kiinnostava historiansa. Minulta se kuitenkin pysyy salassa.  

Seuraan hetken keltaisen koivunlehden leijailemista maahan.  Matka syksyyn on aluillaan, vaikkei kesä olekaan mennyt pois. Illat ovat hämärtyneet,  suon tuoksu on muuttunut sitten hilla-ajan ja tuuli, vaikka hentokin vire on saanut  viileähkön vivahteen. Ei ole suvituuli enää, on kirpeämpi ja saa helposti hytisemään.

En jää sen kummemmin syksyajatusta märehtimään, minähän rakastan kaamosta! Istun mättäälle ja haron suuhuni varvikosta kypsiä mustikoita. Saan sormet ja suun äkkiä mustikkaisiksi.

Halla kävi muutamana yönä, mutta säästi mustikat. Ne vähät, joita sentään paikka paikoin hieman oli.

 

Retkilläni kaipaan poronkellon kilkatusta.  Siihen ääneen on mukava havahtua. Nyt ei kilkatusta kuulu, ei näy porojakaan. Vasta lähempänä kotia vastaan hölkyttelee valkoinen poro. Albino ei taida olla, sillä  selässä on hieman harmaita karvoja sekä musta kauneuspilkku kaulalla, eikä silmätkään punaiset.

Katsotaan silmästä silmään, toivotetaan toisillemme ja sinulle, hyvä lukija hyvää päivän jatkoa.

 

Helle hemmottelee laiskottelijaa

Siirrän puutarhatuolini varjoisampaan paikkaan pois suoranaisesta auringon heloituksesta. Nostan jalat toiselle tuolille ja nojaan selustaan. Pidän luppoa.Suljen nautinnollisesti silmät ja vedän hellehatun reunaa hieman alaspäin. Olotila lähentelee nirvanaa. Keskellä päivää koko luomakunta tuntuu torkkuvan, en yksin minä. Ei livertele yksikään lintu, tuulikin on hissukseen. Vain jokunen itikka rohkenee rikkoa idyllin tulemalla inisemään korvan juureen.  Läps ja henki pois!Pari viikkoa kestänyt hillaralli ohimenevällä tiellä on tauonnut. Naapurin kesäasukkaiden ruohonleikkuri on hiljennyt, mutta ruohon aromikas tuoksu tupsahtaa ajoittain nenääni. Taivaalla purjehtivat poutapilvet, eikä niilläkään kiire.

Aikoja sitten kesannoksi jääneen pellon kesäkuinen kullerokeltaisuus on vaihtunut rantatädykkeen sinisyydeksi. Ennen sitä pelto oli kurjenpolvien  ja niittyleinikin värittämä. Nyt paikoin rantatädykkeen kaverina kukkii maitohorsma.Raotan silmiäni ja jään seuraamaan kimalaisen lentelyä kukasta toiseen. Näköjään se valitsee mieluiten kultapiiskut eli värillä tuntuu olevan väliä.

Saan seuraa. Komeasarvinen poro tepsuttelee pihaan. Emme häritse toisiamme. Poro hamuaa pihan maitohorsmat, eikä edes vilkaise minuun.  Vielä pari viikkoa sitten porot olivat takkuisia, kun vanha karva lähti tukkoina.Herkkää vasan ruokahetkeä taisin häiritä kuvaamisen verran. Hyvin tarkkaan vaadin seurasi toimiani, mutta imetys ei keskeytynyt.

Marjastuksestakin pidän tänään vapaapäivää, enkä ihan helteellä suolle rohkenekaan.  Parasta huvia vetelehtimisen päälle on käydä uimassa ja siirtyä sitten vaikkapa Baden Badeniinsa lukemaan.   Itikkakesä tämä on ollut, mutta toistaiseksi en ole tarvinnut öljyjä, enkä muitakaan karkottimia mäkäräisten ja muiden inisijöiden suhteen. Kaipa olen jonkun sorttinen paksunahka!Hyvää kesää teille, sillä kesähän jatkuu, vaikka hieman haikeana katselin aamulla, miten pihakoivu alkaa kellastua latvuksistaan.

Kesäsateen ropistessa

Tuttu kait sanonta - sade tekee hyvää meijän perunalle ja naapurin kuiville heinille.
Ironista. Kuitenkin, mikä passaa yhdelle, saattaa olla iso harmi toiselle.

Minä kuvittelen itseni tuohon välimaastoon, ei ole perunaa kasvamassa, eikä heinäluokoa märäntymässä.
Siis sää, kun sää passaa minulle, paitsi ei helle. Se läkähdyttää meikäläisen nopeaan laiskamadoksi.

Itse asiassa kuuntelen mielelläni sateen ropinoita ja sallin itseni vaipua flowtilaan, antaa mielen lähteä hallitsemattomasti karkuteille.  Jos ei ole tähdellisempää suunnitteilla, niin mielen retki on seikkailujen seikkailu.

Tällaisia retkipäiviä on viime aikoina ollut tiheään.
Eilen satoi, toissa päivänä satoi ja myös sitä edellisenä. Parhaillaankin tulee vettä taivaan täydeltä. On kuitenkin lämmintä.

Sade ropisee kiihtyvällä voimalla kattoon, valuu ikkunalasilla ja kerääntyy lätäköiksi pihassa.
Kirjoittamiseni katkeaa tuon tuostakin, kun kiirehdin  ajatuksen siivellä käkkärämäntyjen lomitse suolla. Etsin sopivaa reittiä loikata vetisten ojien yli. Silmäilen, missä hohtaisi kypsyvää hillaa, Saappaan alla hölskyy. Joskus suo imaisee saapasjalan niin tiukkaan otteeseen, että sitä saa suorastaan nyhtää irti.
Harmailla pilvillä on kiire. Toivottavasti ne pystyvät kohta lakaisemaan auringon vapaaksi

Suolla tuoksuu hyvälle. En tunnista tuoksua, ehkä joku kukkaistuoksu. Joka kerta, kun sen saan nenääni, vedän henkeä syvään. Parfyymi-ihminen en ole lainkaan, mutta tämän suotuoksun haluaisin. Sen nimi voisi olla vaikkapa Aavistus,

Minä en halua eksyä suolle, en usko eksyvänikään, eikä mieleni joudu eksyksiin. Se palaa heti häiriötekijän ilmaannuttua todellisuuteen ja huomauttaa, ettei tekstiä taaskaan synny, haaveiluksi tuppaa menemään.

Turvallisia marjastuksia teille muillekin. Minulla on sadepäivän askareena vauvasukkien kutominen ja muutaman saunavastan teko, mikäli sateen alle pääsen koivunoksat hakemaan. Pari vastaa pakastin jo tiukasti elmukelmuun käärittynä. Ne ovat joulusaunomista varten!

Kaunis, tuoksuva suo, iso osa maisemaani

Tuuli pyörittää

leikillään tupasvillaa,

puhaltelee tupsut pehmeän ilmaviksi

ja kohta suo on villaa

valkoisenaan.

Voi hyvä ihme näitä soita! Keskellä kesää valkoisessa hunnussaan, tuskin koskaan olen kauniinpana niitä katsellut, kuin nyt. 

Paitsi tietysti syksyllä ruskaväreissä ja talvella tuhansin kimmeltävin lumikitein.

Suot ovat aina kauniita. Ne kukkivat, Ne tuoksuvat. Osaavat osuvasti yllättääkin saaden tarpojalle saappaat vettä täyteen, mutta toisaalta - tarjoavat viitseliäille joskus myös hyvän marjasadon.

Parhaillaan kypsyy hilla ja sen mukana kasvaa hillakuume!  

Minullakin tuntuu orastavia oireita, sillä uteliaisuuksissani olen muutaman tarkastuskierroksen soilla tehnyt.

Minun marikkoni saavat vielä kypsyä hyvän aikaa. Nähtäväksi lopulta jää, ehtiikö  kenties joku muu poimia nuo kuvaamani hillat ennen minua. En syyllisty marjakateuteen, mutta saatan siltin tuntea närää, jos kuulen raakaa hillaa poimitun.

Entäs kun mustikka kypsyy samaan aikaan hillan kanssa. Mihin näiden marjastuskuumeiden kanssa joutuukaan? Siinäpä pähkinää kerrakseen - lähteäkö suolle vai vaaranrinteille.

Mustikkaa näyttää tulevan paikoin myös paremmin verrattuna pariin aiempaan vuoteen. 

Näin totean itseksseni, kun siirrtyn pois suolta kuivempaan maastoon.
Nuuhkaisen, veden oikein kunnolla ilmaa sisääni hurmaavan tuoksun takia. Vanamo kukkii!
Kukkii oikein laajoina mattoina mäntymaastossa.

On minulla onkivapakin mukana. Ja kastemadot.
Ennen lammen rantaan menoa, katselen ympärilläni olevaa maisemaa, joka on nyljetty puista paljaaksi. Tuntuu oudolta ja vieraalta. Lähes tunnistamattomalta.
Useampaan vuoteen en ole lammella käynyt. Joskus sinne kuljin synkän metsän läpi, sittemmin täysin tyhjän maiseman halki ja nyt seison katajikossa.
Lampi näyttää tutulta. Edelleen se on paikallaan vaarojen kainalossa.

Askellan rinteen alas. Loikin kapean suon yli rantaan ja toivon, ollapa nyt Ahti antoisalla tuulella.

Koillismaa heinäkuuta sävyttävät reippaat sateet.  Rakeitakin on tullut, eikä lämpöasteilla herkutella.
Mites muualla päin maata?

Taikaa juhannuksen aikaan

Kesä on tullut ja itikat myös.
Vesillä niistä ei ole harmia, siellä saa nauttia olostaan ilman ininää.

Juhannukseen on hetki.
Karsikonperälläkin luonto on ehtinyt koristautua kauneimmilleen. Suot ovat valkoisenaan hillankukkia, sekä luhta- ja tupasvillaa. Hennon punertavia suokukkia joukossa. Suopursut eivät aivan ehtineet täyteen kukkaan.

Heinittyneet pellot ja tienpenkat kukkivat. Kullerot, metsäkurjenpolvet ja niittyleinikit kaunistavat kilpaa maisemia.  Pihlajakin. Sen sijaan juhannusruusu yrittelee vasta nuppujaan. Lähes joka vuosi se myöhästyy nimikkoajankohdastaan.

Kaiken kaikkiaan kesän tuoksut hurmaavat ja huumaavat mielen.
Huomenna haen porraspieleen pari pikku koivua ja runsaasti luonnonkukkia pihapöydälle maljakkoon.
Jos on lämmintä, niin pihakeinussa lusikoin aimo annoksen Aino-jäätelöä juhannusherkukseni. Olen vain. Ellei polun houkutus käy vastustamattomaksi??

Ihanaa juhannusta!

Valokuvanäyttely - Luonto lumoaa, maisema hurmaa

 Tänään keskiviikkona 3.päivä kesäkuuta on valokuvanäyttelyni ensimmäinen päivä.  

TERVETULOA!

Siis nyt se päivä on, kun valokuvani vihdoinkin ovat vierailijoiden nähtävissä Syötteen Luontokeskuksessa.
Paikan päälle en voinut avajaisia koronan vuoksi järjestää, vaikka alkutalvesta niin suunnittelin. Tänään se olisi ex tempore jo onnistunutkin pikku porukalle.
Muutama meidän seniori jumppaporukan ryhmästä tuli rantajumpan päätteeksi kuvia katsomaan. Ihanaa niinkin.

Mutkia on matkalla riittänyt, mutta parasta vähän muunneltuna: mikä ei nujerra, se vahvistaa.

Nyt on juhlan aika.
Kippistetään ainakin keväälle ja sille, ettei  korona ole toistaiseksi iskenyt meitä petiin.

                                                                                          kuva: kirsi                                                                       
SusuPetalille kiitokseni kullanarvoisista neuvoista ja vinkeistä, joita sain häneltä kerrottuani näyttelyhaaveistani. Ne ovat kohdallani todella paljon madaltaneet aitaa. Myös ystäväapu paikan päällä on ollut satalasissa tarpeen. Suurkiitos Vaarilan väelle. Ilman Kirsin taiteellista näkemystä kuvien ryhmityksessä olisin ollut enempi kuin hukassa.

Sanotaan, että runous on sielunruokaa ja lumotun hetken saaminen kuvaksi hivelee sielua. Yritän kertoa, että näyttelyssä esillä olevat 32 valokuvasuurennosta ovat tarjoilleet minulle kuvaushetkillä intoa, juuri sitä sielunruokaa.

Minulla on syntynyt useisiin kuviin todellinen tunneside.

                                                    

Vielä on jäljellä avajaisia varten hankkimiani konvehteja, kun ei avajaisia, niin jäivät käsiin???? Pistetään nyt suut makeaksi. ♥ 
                                       Hurmaavaa kesää.