Vuoden viimeisiä tunteja

 

 Meneillään on vuoden viimeinen päivä. 

Sekin illassa ja ikkunan takana pimeä. Kukonaskeleen verran pidentynyttä päivää ei vielä lainkaan huomaa. 

Luonto on koristautunut juhlavasti vastaanottamaan huomisen, vuoden ihka ensimmäisen päivän. Lunta on satanut aamusta lähtien, eikä sille näy loppua.

Lumen taiteilema maisema on kaunis, neitseellinen ja puhtaan valkoinen. Pakko sitä on ihaillen katsella, kuitenkin huoli puiden puolesta. Pienemmät niistä huokailevat jo taipuessaan kaarelle, isommat kestävät vielä, mutta miten kauan. 

Lumi painaa.

Puolen hehtaarin metsässä osan jäälyhdyistä on lumi jo haudannut. En löytänyt kaikkia. Luovutin tarpeeksi rämmittyäni.

 

Vuoden vetäessä viimeisiään on otollinen hetki tehdä jonkinlaisia tilinpäätöksiä menneestä. Joillekin vuosi on saattanut olla hyvä, mutta monelle raskas ja ikävä. Siitä saa suuresti syyttää koronaa.

Jokaista aika, ajan virta koskettaa tavalla tai toisella. Jos ei muuten, niin ainakin on vuoden sisällä tullut ikävuosia yksi lisää. 

Vanhennutaan. Syntymässä saimme lahjana kutsun elämän juhlaan, sen vaihteleviin rientoihin ja ennalta arvaamattomiin käänteisiin.

Elämää verrataan myös matkaan. Se on outo matka, eikä voi kääntyä taikaisin. Paluulippua ei ole. Kuitenkin jokainen tänne syntynyt päätyy kuka mitenkin jossain vaiheessa perille. Kuulostaa melko hurjalta.

 Minulla oli syntymäpäivä pian joulun jälkeen.  Ajattelen olevani vanhempieni myöhästynyt joululahja. Tai voisin kai ajatella myös, että syntymäni oli ensimmäinen syntymäpäivälahjani.

 Kellossa rapsahtaa viisari eteenpäin. Hiekka valuu tiimalasissa astiasta toiseen. Aika kuluu vääjäämättä ja koko ajan vanhenemme. Vuosi on pitkä, kun katsoo eteenpäin. Vaan kuinka ollakaan, taaksepäin ajatellen mennyt vuosi on kiitänyt salamavauhtia aamusta iltaan, viikosta toiseen ja kuukaudesta seuraavaan.

 Tulee mieleen sanonta – mikä kiire tässä valmiissa maailmassa on? Vähemmälläkin ehtii.  Mutta kun aina ei ehdi! Juna tuppaa jättämään. Omalla kohdallani vauhtia hidastaa ikäkerroin.

 En taikoja tekemällä rupea urkkimaan mitään tulevasta. En tee lupauksiakaan. En myöskään jää tätä vuotta kaipaamaan. Se jää muistojeni räsymattoon tummaksi raidaksi, ei kuitenkaan mustaksi.       

Vanha kansanperinne kertoo, kun uudenvuoden yönä avaa ikkunan, niin saa häädetyksi kaiken vanhanvuoden painolastin, joka yrittää taakkana siirtyä uudelle vuodelle. 

Avaan ikkunan, mikäli muistan. 

Hyvää vuotta 2022 ♥ 

 

Jäälyhdyt

Leikin päässeeni Nalle Puh-satuun, kun päivällä lumikolalla vedin kaikki jäälyhdyt kuvittelemaani Puolen hehtaarin metsään.

Tyhjällä pihalla ne näyttivät alastomilta. Sytytin ne kyllä, mutta sitten tuli hoppu. sillä joulupukki oli tulossa. Olen kai kertonut, että jouluaattona uskon vähän joulupukkiin.  Kyllä kannatti nytkin.

Sinne lyhdyt jäivät keskelle pihaa. Autokin paitsioon niiden taakse. Pakon sanelemaa siirtää ne sinne, minne alun perin oli aikomuskin.

Oikeastaan vedin lumikolalla jääpaakut vain metsän reunaan, josta kaappasin jäisen möykyn syliin yksi kerrallaan ja kiikutin metsään. Epätasaisessa maastossa kompuroinkin välillä, eikä tämä työ tekijäänsä kiitä.

Minusta tuntuu, että tänä jouluna söhrään tulen kanssa vähän liikaa. 

Pitkä kaasusytytin oli hyvä tuikkujen sytyttämiseen, mutta kaasu ei kauan riittänyt. Tulitikkuja meni varmaan aski. Tuuli ja kosteus olivat siinä hyviä avustajia.

Eikä harrastusta helpottanut sekään, että pihdit, joilla oli helppoa laskea tuikkuja lyhtyihin, putosivat käsistäni ja onnistuivat solahtamaan terassin lattialautojen välisestä raosta alas.

Kiltti mies konttasi aikansa otsalampun kanssa terassin lattialla ja haroi pihtejä rautalankakoukkuun ja ylös.

 

Terapiaa parhaasta päästä, kun saa itsensä suksilla vähän isompaan kuin Puolen hehtaarin metsä.

Joulukuu 24 päivä, jouluaatto

Eilen  tupaan tuotu ja koristettu kuusi tuoksuu vihreälle. Niin raikkaalle, kuin pala metsää olisi tuvassa. Kuusen oksilla ovat vain vihreät koristepallot ja kynttilät, sekä latvassa tähti.

 On jouluaatto ja yöllä on satanut lisää unta. Eiliset aurausjäljet ovat hävinneet.   Aamu on hieman harmaa, mutta ei haitannut puolentoista tunnin hiihtolenkkiä.  Suksen suuntana oli käydä tervehtimässä Pöllän kuusivanhuksia. Nimesin kuuset jo aikaa sitten Lyytiksi ja Oskariksi. Joskus he asuivat tässä Pöllävaaran rinteellä. Enää kuuset jäljellä,

Lumisessa metsässä oli erityinen tunnelma. Hiljainen, rauhallinen, juhlavaa joulun tuntua, kuin koko luomakunta hiljentyisi joulun viettoon. Mieleen tuli virsi - Maa on niin kaunis, kirkas Luojan taivas....

Turun joulurauhan julistuksen jälkeen lähdin sytyttämään jäälyhtyjäni. Ajoittainen tuulenpuuska sammutti sitä mukaa, kun ehdin sytyttää. Ehti tulla toivoton olo. Liekö joulun taikaa sekin, että pakkanen alkaa kiristyä ja tuuli käänsi samalla kelkkansa toisaalle. 

Jäälyhdyt palavat. Piha on valaistu. 

Hyvää joulua ja mainiota vuotta 2022!

Joulukuu 23 päivä

 

Yksi yö enää jouluun. Kuitenkin tuntuu sille, että joulu kolkuttaa ihan ovella.  Luontokin on koristautunut niin upeaksi, etten malttaisi keskittyä mihinkään muuhun.

Meidän tuvassa on juuri jalkaan sovitettu joulukuusi.  Pieni puu, josta ei koskaan olisi tullut isoa pilarikuusta, sellaista, joita ihailin juuri kaupasta tullessa. Tämä kuusi kasvoi maantieojan penkalla,

Nyt joulupuumme on totuttelemassa lämpimämpään olosuhteeseen.

Oikeita kuusenkynttilöitä löytyi Ranualta ja oikeat kynttilän pidikkeet sain lahjaksi. Viime vuonna sidoin enkelikellon kynttilöitä juuttinarulla oksille, jotka taipuivat ja kynttilät taipuivat siinä mukana vinoon valuttaen steariinit lattialle.  

 

Tietenkin kynttilöitä polttaessa altistuu mikropartikkeleille. Se ei ole sinänsä uutta, sillä lapsena ja nuorena olen altistunut niille monen monena jouluna. Joka joulu maalaistalon tupaa koristi kuusi, jonka isä haki omasta metsästä ja pystytti ikkunan eteen, että ohikulkijatkin saattoivat sitä ihastella. Kuusen tyvi iskettiin tukevasti kuusenjalkaan ja latva narulla laipiossa olevaan naulaan.  Näillä konstein kuusi pysyi pystyssä, vaikka kuuden villin tenavan meno olisi joskus ollut vauhdikastakin.

Lapsuuskuusen koristeina oli latvatähti ja kimallusnauhaa, myös kuusenkaramelleja ripustettiin oksille. Ne olivat aina tyhjät kuusta riisuttaessa, eikä kukaan tiennyt, miten niin oli tapahtunut.

Oma joulukuuseni on käynyt vuosikymmenten aikana isot muodonmuutokset. Latvatähti on kuitenkin pysynyt vakiokoristeena koko ajan. Kynttilät ovat vaihtuneet aidoista sähkökynttilöihin ja nyt viimeksi ovat olleet ledejä. Tänä jouluna palaan takaisin steariinisiin kynttilöihin. Pidikkeitä on 10 kpl ja ne riittävät pikku kuusen kynttilöille.  Tuskin yhtä aikaa palaa enempää kuin kaksi-kolme kynttilää, loput ovat rekvisiittaa. Varovaisuus ennen kaikkea tulen kanssa.

Tonttuovesta en ole nähnyt kertaakaan mitään liikettä. Ehkä tämä tonttunen onkin muuttanut asumaan mähkän suojiin ja seuraa talon touhuja sieltä?

Joulukuu 22 päivä

                                             

 

                                                             Karsikonperällä 22.12.2021

  Hyvät blogiystävät

 Etsin hektisesti punaista lankaa joulukalenterini 22. päivälle. Mietintämyssy oli melko syvällä, ennen kuin lamppu syttyi.  

Hyvät blogiystävät, kirjoitan teille kirjeen ja koetan unohtaa kuun jahtaamisen. Se on kaventunut jo hieman. Sen verran, että sen huomaa.

Joulu herättää meissä monenlaisia ajatuksia. Luulen, että itse kullakin on selkeänä mielessä se, millaisen joulun haluaisi. Mitä joulultaan toivoo, miten sen mieluiten viettäisi ja millaisissa puitteissa. Toiveita on yhtä paljon, kuin toivojiakin, eikä aina kaikki mene niin kuin Strömsjössä.

(Pidetään mielessä korona ja samalla pyritään unohtaman se. Se on sotkenut kaiken mahdollisen. Meidän pitää  asettaa toiveet sen rajoittamien sääntöjen mukaan.)

Se on selvää, että blogimaailma hiljenee joulun aluspäivinä. Joillakin jatkuu askareet  vielä aattoaamuna, toisilla aatto on jo täyttä juhlaa.

 Minulta ei puutu jäädytysurakastani enää yhtään jäälyhtyä. Onneksi toissa viikon nolla-asteet eivät lahottaneet toivettani jäälyhtypuistosta.  

Teille lämmin kiitos tästä blogivuodesta. On ollut ilo lukea postauksianne ja katsella kuvianne. Parhaani mukaan olen pyrkinyt myös kommentoimaan.  Valitettavasti kuitenkaan nyt joulukalenteripostauksiin en ole ehtinyt, mutta lukenut olen tietysti kaikki. Olen myös mielissäni, että olette kiireiltänne ehtineet vilkaisemaan "joulukalenteriani" ja kirjoittamaan jonkun ajatuksen lukemastanne.

jouluterveisin aimarii

p.s Maailmassa olivat värit kohdillaan tänä aamuna, kun käytiin hankkimassa joulukukat ja nyt hirvittää, jos paleltuivat kotimatkalla.

 

Joulukuu 21 päivä

 Aurinko tekee nousua vasta puoli 11 jälkeen ja pakkanen on ollut napakkaa viime päivinä. Yöllä yli -20. Käynnistin itseni tähän päivään kävellen hetken aamukuutamossa. Sanotaan, että aamusta on päivä pitkä.

  Päivällä puoli kahden aikaan on auringon aika painua alas. Tänään on talvipäivän seisaus ja samalla vuoden lyhin päivä. 

Kahden hämärän välissä ehtii kuitenkin paljon. Ehtii käydä kuvaamassa lumista talvea.  Polku oli tamppaantunut tosi hyväksi. Kapea kyllä, eikä paikoin lainkaan helppo tasapainohäiriöisen  pysyä kaidalla tiellä. Harha-askelia oli tulla.

Kuljin hitaasti. Pyörin ja pyörin, aivan kuin olisin halunnut kuvata jokaisen tykkypuun. Kuitenkin pyöriessä oli muistettava varoa, ettei lipsahtaisi upottavaan hankeen, siitä saattaisi seurata kuperkeikka, josta minun vanha ja uusi lonkkani eivät olisi hyvää tykänneet.

Näkymät olivat satumaisia ja tunsin olevani kuin Liisa ihmemaassa. Oli juhlavaa ja samalla tunnelmallista kulkea täysin hiljaisessa metsässä tykkypuiden alla.  Tuli tunne, että mahtavimmille puille minun pitäisi niiata. Halata en rohjennut, sillä niiden upeat pitsipuvut nuhraantuisivat ja timantit putoaisivat rinnuksilta lumeen.

En osannut aavistaa, että vaaroilla on puissa näin komea tykky. Epäsuorassa valossa vaarametsän taianomaisuus vain korostui. Lumi oli sinistä, taivaskin ja näköalapaikalta näki kauas, kuin olisin istunut valtaistuimella.

Jouluviikko jatkuu kauniina. 

Joulukuu 20 päivä

Viime yön kuutamo oli komea ja kirkas. Valoisa, kuin päivällä. Olisipa ollut jo edellisenä yönä. 

Heräsin taas liian aikaisin, jo kolmelta. Oikeastaan aioin ulos vain vilkaistakseni kuutamoa. Pitkään kuitenkin haahulin kylmässä -21 asteen pakkasessa lumoutuneena ja otin kännykällä muutamia kuvia.

Kuutamon valaisema maisema on musta-valkoinen. Lumikiteet tuikkivat hangella, aivan kuin kirkkaassa auringonpaisteessa. mutta tähdet jäävät näkymättömiin kuuvalon alle.  Vain kirkkaimmat näkyvät.

Valo on viiltävän valjua, kylmää. Ilmankos Tapio Rautavaara laulaa -  Kuu, himmeä kaamoskuu, tuijotus kelmeän jäinen.

Kuu oli hyvin teräväpiirteinen ja sen pinnanmuodotkin erottuivat hyvin. Minua öinen taivaalla vaeltaja kiehtoo kovasti. Täysikuuta kuvauksellisempina pidän kuitenkin puolikuuta tai kuun sirppiä.. Varsinkin jos sirppiin on "tarttunut " ohilipuvia pilven riekaleita.

Ehkä kuu tietää ihailijansa ja herättää heidät saadakseen seuraa.  Palatessani yöretkeltä unia jatkamaan unohdin jäätymässä olevat jäälyhdyn tekeleet  En viitsinyt lähteä ulos uudelleen. Ajattelin, jäätyköön umpeen. 

Enää neljä yötä jouluun. Päivillä on suorastaan loppukiri. Varsinkin, jos on  paljon tehtävää. ennen aattoa.

Omalla joululistallani on tänään kaupassakäynti. Lyhtykynttilöitä ainakin pitää muistaa ostaa. Ei muuten särkyneet ämpärit viime yönäkään.