Joulusatu

Yöllä on satanut lunta.

Piha on aamulla puhtaan valkoinen ja lähimetsä kuin satumaa.

Lumen paljoutta ihastellessani harmittelen kuitenkin, miksen viitsinyt aikaisemmin hakea peltosaran takaa metsän laidalta joulukuusta. Nyt ne ovat lumen peitossa.

Saha kainalossa lähden etsimään joulupuuta ja siirryn kuusen luota toisen luo. Kiertelen ja katselen.

Viimein silmään osuu kuusi, joka näyttää lumisena hyvin sievältä. Menen sen viereen ja kopistan lumet oksilta. Katson hetken kuusta arvostelevasti ja yllätyn, kun kuusi kuiskaa hädissään tuskin kuuluvasti.

- Älä hyvä ihminen kaada minua! Kasvaisin mielelläni paljon isommaksi.

Hämmennyn.

Ei  voi olla totta! Kuin puu puhuisi? 

Taitaa olla ajatusteni kepponen. Tarkastelen kuusta toiselta, jos toiseltakin ja kelpuutan sen. Kuiskuttelusta huolimatta potkin loput lumet puun juurelta  ja kumarrun sahaamaan, mutta muutan yllättäen mieleni.

Jätän puun kaatamatta ja lähden harppomaan syvemmälle metsään.

Ravistan lumet useiden joulukuusiehdokkaiden harteilta, kunnes valitsen seuraavan sopivan ja ryhdyn sahaamaan. Kohta kuuluu taas hento ääni.

- Älä hyvä ihminen kaada minua! Kasvaisin mielelläni paljon isommaksi.

Toisen kerran! Ja kohta kolmannen kerran.

Tämä on hulluutta. Olen joutunut varmasti joulusatuun? Joka kerta, kun saha kädessä kyykistyn kuusen juurelle, se kuiskaa – älä kaada.

Lopulta en pysty kaatamaan yhtään kuusta. En tuota, en tuota, en tuotakaan. Kuvittelen jopa puiden nyökkäävän minulle kiitoksensa pelastumisestaan sahan hampailta. Ne näköjään ovat jollain konstilla pystyneet vaikuttamaan mieleeni. 

Näin uskon, mutta silti haluan kokeilla vielä kerran. Saha kädessä kumarrun muka sahaamaan, mutta puu anoo armoa.

Minä luovutan. Tuntuu, ettei sahakaan enää suostu kunnolla yhteistyöhön. Kävelen kotiin ilman kuusta ja tyydyn viettämään jouluni ilman koristeltua joulupuuta.

Lähden puutarhalle kukkaostoksilla.

Kuin ohimennen katson sivusilmällä joulukuusirivistöä. Toistaiseksi ei ostettu joulukuusi ole ollut minun juttuni, ei kai nytkään.

Olen valinnut ostoskoriin muutaman tulppaanin ja hyasintin. Maksettuani teen lähtöä, mutta joulukuusiasia askarruttaa ja vetkuttelen.

Myyjä tulee kysymään minulta, onko kuusi jo valittu?

Kauniita ne ovat. Varta vasten joulukuusiksi kasvatettuja, ajattelen itsekseni ja vastaan myyjälle kuitenkin.

-Ei! Ei ole, eikä taida tulla kuusikauppaa nytkään. Ovat liian isoja.

Myyjä poistuu ja minä toiseen suuntaan. Kohta en ole uskoa korviani, mitä takaani kuulen.

- Osta, hyvä ihminen minut. Olen joulua varten kasvanut. Jos en kenellekään kelpaa, minut silputaan pyhien jälkeen hakkeeksi ja poltetaan. Sellaista osaa ei itseään arvostava joulukuusi toivo. Kiltti ihminen. Osta ja koristele minut joulupuuksesi.

Minä ostin puun.

Kiikutin sen autotalliin aattoa odottamaan. Ehkä joulukuuseni kuiskaa minulle aattoiltana - hyvä ihminen, hyvää joulua sinulle! 

Teille, hyvät blogini lukijat toivotan Hyvää Joulua ja Onnea, Iloa ja Terveyttä vuodelle 2023.

Iso on toive, tulisipa maailmaan rauha!   ♥♥

p.s olen satuillut näin jo kymmenisen vuotta sitten. Tuli mieleen kuusenhakumatkalla.

Vappu on jo ovella.....

....mutta lumikolat on yhä visusti portaan pielessä.
Ei ole suksiakaan vielä kesäteloille pistetty. Ties vaikka vappuhiihtoonkin tulee mahdollisuus.
Ja mikä oliskaan mukavampaa "vappuriehaa", kuin kantohangilla liikkuminen joko suksella tai kävellen.
Liikaa toivottu ehkä.

Vappuviikkoa kuitenkin eletään
Kuvassa yllä on tuore näkymä kotiportaalta.
Meidän tämähetkinen kevät!
Aurinko helottaa. Ilma on lämmintä ja kosteaa. Hanki upottaa, muttei suostu hevin madaltumaan. Siitä pitää huolen joka öinen muutaman asteen pakkanen.

Sisäinen pakko lähteä aurinkoisimpina päivinä suksille.
Niin eilen, kuin myös tänään.
Karhea hanki rahisee somasti suksen alla. Sauvan sujahtaminen lumeen samoin.
Matka etenee milloin verkkaan, milloin nopeammin. Kiireen olen jättänyt jo aikaa sitten näiltä terapiaretkiltäni.
Mikään ei häiritse. Olotila on otollinen hyville ajatuksille.

Sujuttelen vaaran rinnetta alas, sitten ylös nähdäkseni kaksi "kuustani",
kuin pariskunnan, jotka hallitsevat tätä aukiota. Olen mielessä antanut kuusille mimet, Oskari ja Lyyti.
Vuosikymmeniä sitten paikalla on ollut mökki, piha ja perunamaa. Lapsia temmeltämässä. Nyt vain latu ja kevätkesällä, ennen juhannusta kaunis kulleroketo.
Ehkä kuuset eivät ole portinpielikuusia, vaikka kuvittelen. Ovat nuorempia ja vielä vahvasti voimissaan. Ne ovat nyt latukuuset, ikään kuin tehtävänään pitää silmällä latua ja hiihtäjiä.

Jätän kuuset ja jatkan matkaani.
Äskeisiä vielä ajatuksissa kohtaan uuden "pariskunnan"
Koivut.
Molemmat ovat jo elämänsä ehtoossa. Monet tuulet ja tuiskut kokeneet ja paljon kolhuja saaneet, mutta pystyssä yhä.

Tunnen hellyyttä tuota kaksikkoa kohtaan.
Ainoat kaksi noin vanhaa nuorten rimpulakoivujen joukossa näyttämässä esimerkkiä, miten ikäännytään.
En hennonnut ajatella, en ainakaan ääneen, että taitaa koivuvanhuksilla olla viimeinen kesä tulossa. Ei yhtään tervettä oksaa, ei tule yhtään hiirenkorvaa.
Ehkä ensi talvena hiihtäjä ei enää näitä pökkelöitä näe.

Kaikella on aikansa.
Varmasti tällä talvellakin. Sauvalla mitaten lunta on paikoin metri. Aukeilla vähemmän.

Latu jatkuu maantien toisella puolen, mutta minä katson parhaaksi kääntyä. En halua ylittää tietä, mutta sen näkeminen rapaisena ja kelirikkoisena jotenkin ilahduttaa.
Lumet ovat sulamassa.

Nyt kotiin lapiomaan pyykkiteline vapaaksi talven kurimuksesta.

       Riemullista vappua

Hämärän aikaan.

Hämärtää.
Ei päivä vielä pitkällä ole, mutta iltahämy alkaa laskeutua. Kynttilän valo ei enää riitä näkemään silmukoita oikein. Tahtoo tulla virheitä.

Ulkona on aamupäivän lumisade muuttunut tihkuksi. Kaikki hentoiset lumensydämet muutumassa vesipisaroiksi. Tarrautumassa jokaiseen näkyvään heinänkorteen, varpuun, havupuun neulaseen.
Kärryvaaran huippua hyväilee harmaa pilvimassa. Usva asuu matalalla.

Sininen hämärä ei tule tänä iltana. Lintulauta hiljenee, kun linnut etsivät hyvissä ajoin pimeän suojaa. Oraviakaan ei näy, vaikka äsken vielä viisi vekkulia rähinöi täyttä päätä.

Minun tukkani tuoksuu savulle. Ei paha, mutta ei niin hyvä, mitä tervaksen savu. Aamupäivällä poltetuista pajuista tämä tuoksu tai haju on peräisin Viimeistään saunareissulla se häviää. Nautinto ropsutella lihaksiaan omatekemällään saunavastalla.
Mukavaa, lempeää, rentouttavaa.

Vastoja tuli tehtyä kesällä täysi tusina. Kalenterin ja vanhan kansan perimätiedon mukaan jopa oikeaan aikaan. "Vastojen tekopäivät lasketaan allakan mustasta kuusta eli 7-9 päivää kuun syntymästä. Kun tällöin tekee vastat, niin lehdet eivät irtoa, vaikka vastalla kylpisi useitakin kertoja."

Pimeä tulee.
Nopeasti se voittaa hämärän ja napsautan huoneeseen valot. Ajatus pysähtyy joulukuuseen. Muuten en ole vielä jouluisia pohtinut, mutta kuusi pitää käydä hakamassa, mitä pikimmin. Maassa ei ole routaa, joten sen saa pystytettyä pihaan helposti. Uusi (musta) kuu syntyy huomenna ja siitä alkaa kasvava kuu. Olisi hyvä aika"istuttaa" parin metrin korkuinen pihakuusi, jotta se pitäisi neulasensa pitkään. Kuusen valinta on aina vaikeaa.

Kerran olen käynyt jo kuiskuttelemassa kuvan kuuselle, mitä mieltä se olisi joulukuusen "virasta". Kuusen tulevaisuus hakkuualueeksi merkityllä alueella ei ole ruusuinen. Ilmeisesti joku metsöätyökone murskaa sen kasvumahdollisuudet varsin pian.

Vanhan kansan viisaus on, ettei marraskuun talvi kestä, mutta lokakuulla ja joulukuulla tullut kylläkin. Nähtäväksi jää.
Alla oleva kuva on kaksi päivää vanha. Tänään maisema oli koristautunut valkoiseen.

Ensimmäinen adventti

Hyvää ensimmäistä adventtia hyvät lukijani. 

Valkoista, hieman sinenertävää pakkasaamua, jolloin sai avata jo toisen joulukalenteriluukun. Minulla ei tänä vuonna ole muuta joulukalenteria, mutta Tonttu Toljanterin edesottamuksia aion seurata, jos en aina aamuisin, niin illalla sitten. Rupean olemaan uudelleen Pikku Kakkosen väen iässä.

Ihmepihakuusi sai aamulla kynttilät oksilleen. Ihmekuusi se on sen takia, että se on kököttänyt paikallaan jo toista vuotta ilman juuria. Ajattelin, että edellis jouluksi tuotu kuusi varistaisi neulaset viimeistään kesällä ja päätyisi saman tien takkapuiksi, vaan kuusi kasvatti keväällä jopa kerkkiä ja näytti voivan oikein hyvin. Tuli syksy, kuusi oli edelleen yhtä hyvän näköinen kuin muutkin kuuset ja silloin lupasin sille, että saa tulevankin joulukuu - tammikuun ajaksi kynttilät oksilleen, jopa silloinkin, vaikkei enää olisi neukasen neulasta.

Tässä taannoin blogini on saanut huomion osoituksiakin, joista haluan kiittää. Tuli kauniit huomionosoitusplakaatit Kameran kertomaa- blogin Marjukalta ja tuli Värjärin padan Ilona Winebridgeltä. Semmoiset huomaavaisuudet lämmittävät mieltä, tuntuvat hyviltä ja minä kelvoton olen niin saamaton, etten osaa niitä jakaa edelleen. Joka blogilla on ansionsa ja joka blogi ansaitsee plakaatteja, joten niitä lähtee täältä Karsikonperältä jokaiselle blogille.

Ensilumi

Maa alkaa olla valkoinen. Syksyn värit ovat kadonneet, kaikki kelta- ja punalehdet pudonneet maahan ja jäämässä lumen alle. Ensin taivaalta leijaili alas juuri ja juuri silminnähtäviä lumensydämiä, jotka kasvoivat nopeasti lähes jalkarätin kokoisiksi lumihiutaleiksi.

Ollaan siirrytty talveen. Ehkä ei aivan yllättäen ja kuitenkin vähän yllätyksenä. Paitsi, että maa alkaa olla valkoinen, niin viimeöinen pakkanen jäädytti lätäköt ja lampien rantavedet. Illalla oltiin laskettu verkot ja jäätiin yötä viettämään autiotuvalle. Aamuyöstä kävi mielessä, kun tuli oli kaminassa sammunut ja tupa alkoi viiletä, ettei vain pakastuisi niin paljon, että saa hakata jäätä rikki päästäkseen verkoille. 

Jäätä siis oli ja veneen sai soutaa ohuen jääpeitteen läpi, josta ei kuitenkaan isoa haittaa ollut. Kalat ovat paenneet kylmyyttä jonnekin, eivät ainakaan verkkoihin, sillä saalis jäi tällä kertaa pieneksi, vain pari haukea ja puolenkymmentä ahventa.

Syksyinen ilta autiotuvalla oli kokemus sinänsä. Pimeä ehti ennen seitsemää, syveten nopeasti aivan pillkopimeäksi. Kynttilät ja tuikut tuvan molemmilla ikkunanaluspöydillä antoivat sen verran valoa, että näki tehdä jotain iltasta. Hiljaisuus ympärillä oli sykähdyttävää. Lavitsalla maatessaan saattoi melkein kuulla oman sydämensä lyönnit. Vain kamina rapsahteli harvakseltaan kuumien lieskojen hivellessä sen sisuksia. Tulipesän suuluukkujen rakosista loimottavasta valkeasta, sekä kynttilöiden liekeistä syntyi eläväisiä kuvioita tuvan seinille ja laipioon. Nokipannusta levisi vastakeitetyn kahvin täyteläinen tuoksu.

Yön aikana syksy alkoi kääntyä talveksi. Onneksi aamu valkeni tuulettomana ja verkkojen nosto onnistui mainiosti. Kylmyys kuitenkin nipisteli sekä soutajan että verkonnostajan sormia. Taivaanrannalle hilautuivat kuin huomaamatta tummanpuhuvat pilvet, jotka pinnistelivät vielä muutaman tunnin paljastamatta salaisuuttaan, kunnes eivät enää jaksaneet ja reväyttivät kaikki luukkunsa auki.

Kotipiha muutti väriä nopeasti. Ehkei tämä valkoisuus vielä ole pysyvää, ehkä on. Pakkasmaahan lumi ainakin tuli. Vasemmalla oleva kuusi on edellis marraskuussa kaadettu ja kuljetettu kotipihaan ulkojoulukuusen virkaa tekemään. Se on pitänyt jo 11 kuukautta neulasensa ja vihreytensä, vaikkei sillä ole juuria. Se on edelleen yhtä hyvinvoivan näköinen hentoiset lumet harteillaan, kuin sellaisetkin kuuset, joka kököttävät juurillaan.

Muistan kehua ja kiitellä kuustani päivittäin sinnikkyydestä ja toistelen sille lupausta, että kynttilät saa oksilleen noin reilun kuukauden päästä, vaikkei yksikään neulanen enää koristaisi sen oksia.