Yhtä ei huolita

Valokuvatorstai 266 haasteena on Kolmiodraama

Kahden kauppa on kolmannen korvapuusti. 

Aurinko armas

Ennen loppumistaan marraskuu heltyi. Antoi auringon mollottaa kokonaisen päivän, siis lähes neljä tuntia täydeltä terältä. Se tunti suorastaan juhlalta.
Aamun hämärissä pakkasmittari näytti -15 astetta ja lumi narskui jalan alla juuri niin kuin talvella pitääkin. Auton ovetkin olivat jäässä.
Metsäisellä tiellä aurinko teki verkkaista nousuaan. Väritti kylmän, pimeän ja vielä nukkuvan metsänrannan lämpimään punaansa.

Kauppareissu venyi, sillä kiinnosti kovasti lähteä katsomaan, miltä Korouoman Koivuköngäs näyttäsi ison veden aikana. Autolta oli lyhyt matka köngäälle ja jo muutaman sadan metrin päähän kuului veden pauhu. Polku ei ollut onneksi liukas, vaikka olikin paikoin jäinen. Ehkä päivän pari taaksepäin oli ollut liukaskin, sillä jäljistä päätellen poro oli liukastunut ja toisaalla huvituin huomatessani, että porot olivat nousseet portaille kapuamaan rintettä ylöspäin.

Tuosta porot olivat kiivenneet rappusia rappusia myöten.

Köngäs pauhasi. Se oli saanut valtavat jääpaakut rantamilleen ja kietonut rannan puut huurteeseen.

Auringon valo ei päässyt alas kanjoniin, vain puiden latvat saivat valohoitoa. Sormiin kävi kostea kylmyys, kuvaaminen loppui lyhyeen.

Koivuköngäältä oli lyhyt matka Korouoman tunnetuimmalle kiipeilyjääseinälle, Ruskea virralle. Nyt seinä ei ollut aivan kauttaaltaan ennättänyt jäätyä, mutta hyvää vauhtia jäätymässä. Toivoin, että aurinko olisi osunut säteillään jäähän, mutta sen kaari kulki liian matalalla, kanjoni jää auttamattomasti varjoon.

Kotimatkalla tuli käytyä kaupassakin, löytyi Huopasta Lovikkakintaisiin ja seiskaveikkaa sukkia varten. Kello oli vasta varttia vaille kolme, mutta aurinko suunnitteli mailleen hiipumista.

Kun aurinko laski, oli täysikuun vuoro nousta valottamaan.

Ei kartta, ei kompassi yksin

Valokuva- ja Runotorstai 265 antoi kuvan, josta inspiroitua.

Minut annettu kuva johdatteli kompassin ja kartan käytön tarpeellisuuteen ja tarkkaavaisuuteen tunturialueella liikkuessa. Laajalla alueella haarhaan joutuminen on vaarallista oli kesä tai talvi.

Missä pilvet hyväilevät maata,

missä tunturin laki sukeltaa pilviin,

on kaukana kaikki muu.

Kaunis ja karu luonto

ei armoa tunne,

ei kartta, ei kompassi paljoa auta,

jos ei tiedä,

mistä on lähtenyt,

minne menossa.

Harhaluuloa, toiveajattelua vain,

että kaikki polut johtaisivat

autiotuvalle,

mutta valkean poron

voi silloin kohdata.

Yks oikein, yks nurin

Kuukausi vielä ja ollaan jouluaaton aaton illassa. Ihan vielä en ole jouluisissa tunnelmissa, vain kynttilä palaa mökkipöydällä iltaisin. Pihakuuseenkin on kynttilät laittamatta, vaan ehtiipä nuo. Niitä odottaa oksilleen juureton kuusi, jo toista vuotta sitten kaadettu ja pihaan pystytetty, mutta viheriät neulaset yhä.
Lumet ovat saaneet kyytiä ihan hirveästi. Edelleen on vielä lunta, mutta suksille en ehtinyt, vaikka ladutkin oli kunnostettu. Saamaton, mikä saamaton. Joskus vain jahkailee liiaksi, eikä kerkiä mitään. Seurailen ja haikailen, miten lujille talven tulo ottaa. Syksy koettaa pitää pintansa, mutta kuitenkin uskon tämän marraskuun päättyvän aurinkoisena ja valkoisena. Viikko on aikaa muutokseen.
Kaamos on pimeimmillään juuri nyt, kun edes rakastamani sininen iltahämy ei ole näyttäytynyt, ei aamun siniset hetketkään.

Kun toiveistani huolimatta sää ei kirkastunut ja tiet alkoivat olla peilikirkkaita, kaivoin lankakopan esille. Innostuin tekemään rästitöitä ja innostuin hankkimaan uuttakin lankaa. Varmasti vuoteen en ole neulonut mitään ja sen huomasi. Sormet tuntuivat kömpelöityneen muun kropan kanssa.

Tehokkaimman potkun käsitöiden virittelyyn sain Värjärin padan neuletöistä. Odotti vain aikansa ennen kuin sytyin, mutta rupesi tapahtumaan. Jo kolmas pari Lovikka-lapasia tekeillä ja kaulahuivin tekasin heti samana iltana, kuin langan hankin. Olen pettynyt kyllä paikallisiin lankavalikoimiin, eipä löytynyt juuri paljon muuta, kuin seiskaveikkaa tai isoveliä. Huovutettavia töppösiä varten olisin tarvinnut kerän valkeaa Huopastakin, vaan ei ollut. Vanhasta varastosta löytyi vain yhteen tossuun huopanen, joten etäämmälle on lähteminen langan ostoon. Kaulahuivi tuli siis valmiiksi. Nyt ei ainakaan kurkkua palella, vaikka tulisi ne -40 asteen pakkaset.

Pyöräilyreitti

Kirjaimet haaste # 008

sanan kaksi viimeistä kirjainta TI

Maastopyöräilyreitti  on joskus haasteellinen. Lokakuun lopulla oli joessa vesi korkealla ja virta koskessa melko voimakas. Katselin pyöräilijän valmistautumista joen ylitykseen. Sukat ja kengät reppuun, housun lahkeet kääritty polven yläpuolelle ja sittenkin kastuivat. Pyörä yhteen tukinaruun kiinni, toinen naru tukevasti kouraan ja menoksi.

Konsteja, jos jonkinlaisia

Aamupäivän reipas rupeama kirveellä puita karsien teki hien puseron sisäpuolelle ja tihkusade kasteli  takin päältä päin.  Olo alkoi olla muutaman ahkeran työtunnin jälkeen kuin uitetulla koiralla.
Siksi ajatus kipakoista saunan löylyistä oli tervetullut, vaikkei pääni tavallisesti moisia kestäkään. Yleensä vain piipahdan lauteilla pikaseltaan.
Vaari, äidinisäni nappasi aikoinaan saunaan mennessään päähänsä karvahatun, että jaksoi nauttia tulisista löylyistä paremmin. Toki karvahattu eristää kuuman, kun tekee sen kylmällekin. Kokeilin vaarin konstia ja pistin villamyssyn päähän löylyhuoneesen menessä.
Toimi oikein hyvin. Ehkä minun pitää vastaisuuden varalle hankkia varsinainen löylyhattu.

Konstit ovat joskus tarpeen ja ihan käyttökelpoisia. Muutama vuosi taaksepäin alkoi vasemman silmäluomeni alapuolella olevat jonkinsortin varrelliset ns. vanhuuden syylät haitata näkökentässä. Sen vuoksi halusin niistä eroon, mutta lääkärille oli kuukausien jono ja kenties pitkä odotus toimenpiteeseen, joten otin omat konstit käyttöön. Ennenkin varrellisia vanhuuden syyliä on poistettu omalla hiuksella hirttämällä. Joten, nyppäsin itseltäni hiuksen ja kiristin sen "varsisyylän" ympärille. Kiristin varovasti niin tiukalle, kunnes alkoi tuntua nipistystä. Seuraava päivänä kiristin hiusta tiukemmalle. Alta viikon tippui tällä konstein kolme varsisyylää tai mitä olivatkin, pois. Uusia ei ole toistaiseksi tullut.

Mieltäni kiehtoo myös ennen kylätiellä ollut mielenkiintoinen kivi, varsinainen taikakivi, jonka pinnalla oli painanne. Vielä 60-luvulla kiven olemassaolon ja "taian" tiesivät monet ja käyttivät sitä hyväkseen päästäkseen syylistä eroon. Piti vain ukkosilman jälkeen mennä pesemään syylänsä kivenkoloon sataneella ukkosvedellä, eikä saanut syylänpesusta pois lähtiessään katsoa taakseen. Tämä konsti tepsi syyliin.
 Kuvan kivi ei ole taikakivi, mutta voisi hyvinkin olla, kun on sen verran kummallisen näköinen. Sittemmin oikea syyläkivi katosi tieparannustöiden aikana. Todella monesti olen sitä etsinyt tienpenkoilta, josko olisi joutunut jonnekin sinne, mutta kadoksissa on pysynyt. Silloin tällöin kivi tulee puheeksi täkäläisten kanssa. He vannovat, että saivat sillä konstein syylät katoamaan.

Konsteihin piti turvautua silloinkin, kun sain silmääni rakennusprojektin aikana karhuntalja-eristeestä jotain. Roskan tuntu silmässä oli hirvittävä. Kaikki tutut konstit tuli käytettyä heti, kuten huuhtelu, luomen kääntäminen ja huuhtelu, mutta apua ei tullut. Terveyskeskus on kuudenkymmenen kilometrin päässä ja olin jo sinne lähtöaikeissa, mutta rohkenin kuitenkin antaa pistää lapiskynällä sipaisun silmän alaluomeni reunaan. Pelkkä lapiskynä-ajatuskin tuntui karmealta, pelottavalta, mutta silmäänkin koski liki sietokyvyn rajoilla, joten lapista luomelle. Kyynelnesteen virta lähti tsunamivauhtiin. Aikani "itkettyä" roskakin joutui kyynelvirtaan ja silmä oli kuin särjen punasilmä. Hirvitti, sillä konsti oli hurja, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin, eikä silmä vuorokautta pitempään punoittanut. Lapiskynää oli kuulema ennen käytetty paljon silmäroskienkin poistoon. Joskus tuota samaista kynää haettiin lainaksi jopa naapuristakin.

Kuusi kuvaa kesästä

Nappasin idean Kuusi kuvaa Kesästä Mustarastas laulaa-blogista. Oikeastaan oli vaikeaa sopeuttaa kokonainen kesä kuudeksi kuvaksi. Rajan vetäminen tuotti tuskaa.
Ensimmäinen kuva on lapsuuden onki-ja uimapaikalta. Iilimatoja siinä oli silloin, taitaapa olla vieläkin.

Jo toistamiseen seisoin Talvisodan Monumentin valtavan lohkaremäärän keskellä. Lohkareita n. 20 000, kuten Suomussalmen taisteluissa kaatuneiden määrä. Koskettava näky. Tuuli toi korviin hennon 105 kellon kilinän ja tupasvilla heilui kiviä vasten.

Kesän kalaretkiltä, eräretkiltä, patikkaretkiltä, luontopoluilta on paljon kuvia, joista en osannutkaan valita. Alla ikään kuin portti niihin kaikkiin.

Vaelluksilla oli joskus miettimistä, miten päästä eteenpäin, mistä päästä kenties kuivin jaloin. Alla olevaa kuvaa ottaessani jo podin pystynkö kohta itse rinkka selässä pomppaamaan kiveltä toiselle.

Olen intohimoinen porojen kuvaaja. Niitä olen kuvannut omassa pihassa, poluilla, maantiellä, metsässä, keväällä, kesällä, aina kun vaan näen. Ainakin jokaikisen valkoisen poron koetan ikuistaa. Se on minulle sydämen asia.

Kukat ovat jääneet nyt vähemmälle, heiniä on sen sijaan päässyt kuviini. Niistä löytyi paljon mielenkiintoista kuvattavaa, kuten nämä Sevettijärven kenkäheinät.



Marraskuu

Valokuva- ja Runotorstain 264 innoittajana on tekstikatkelma.

"Metsä oli sateesta raskas, puut aivan hiljaa. Kaikki oli lakastunut ja kuollut, mutta maatuneesta maan kamarasta nousi kohisevalla voimalla myöhäissyksyn salainen puutarha – kiiltävien turvonneitten kasvien outo lajisto, jolla ei ollut mitään tekemistä kesän kanssa. Paljaat mustikanvarvut olivat kellanvihreitä ja karpalot tummia kuin veri.[…] Sateen kohina ja veden solina jatkuivat muuttumattomina, niissä oli sama lempeä yksinäisyyden ja täyttymyksen ääni."
Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu (1970),  suom. Kaarina Helakisa.

 

Täyteläinen puu

on varissut lehtensä

maan märkään syliin.

Kaikkialla näkyy

poismennyt kesä,

jota syystaivas

itkee.

Nurmettomille teille

nousee uusi elämä,

eikä mikään ole autioitunut.

Mitä tänään tekisi?

Autiotuvalle tekee mieli. Sinne pitkän pöydän taakse tuijottelemaan pimentyvälle järvelle talinroiskeisesta ikkunasta. Ihan vielä ei suksella pysty metsissä liikkumaan. Ladut on kuitenkin tehty jo hiihtokeskuksiin, joten eiköpähän piakkoin etäänmällekin.

Aamuisin tykkään kaffekupin ääressä pohtia, mitä päivä toisi tullessaan, mitä pitäisi tai mitä viitsisi tehdä. Kummoisia nuo tekemiset evät tähän vuodenaikaan itselläni ole. Oma aikansa menee ensin seurata aamun valkenemista päiväksi ja kirjoitella siinä ohessa aamusivuja. Katsella lintuja ruokintapaikalla, nähdä porojen  kulkevan jonossa pihan poikki suolle päin.

Tänään näyttää kostealta, suksille ei siis ihan vielä, mutta ei puusavottaankaan huvita. Siellä vain kastusi housunpolvet ja rukkaset, ehkä parempi odotella lunta lisää ja pikku pakkaspäiviä, jolloin onnistusi jo hiihtäminenkin, sekä kirveellä oksien karsiminen olisi kevyempää. Paidanselkämys kastuu kummassakin lajissa, mutta sehän olisi hyvä asia, tietääpä jotain tehneensä ja kunto kasvaisi kohisten.

Tänään voisi mennä vaikkapa Värjärin padan Ilonan Värjärin Puotiin tupareille, siellä on tarjolla glögiä ja pipareita. Kerrassaan sopiva päivä seurusteluun ja Puodin tuotteiden hypistelyyn.  Sinne siis.

Joutsen

Kirjainhaasteessa # 007  haussa kaksi viimeistä kirjainta -EN, kuin

joutsEN

Enää täällä ei joutsenia näe, mutta myöhäissyksyllä kylläkin.

Kirjat ja minä

Sain Uunalta haasteen vastailla annettuihin kysymyksiin omaa elämää kuvaavien kirjojen nimillä. Ei ollut ihan helppoa muistaa lukemiaan kirjoja, sillä olen tuurilukija, väliin luen paljon ja ahmimalla, väliin tulee pitkiäkin taukoja. Nyt kevät, kesä ja alkusyksy olivat lukupaastoa. Olen pohjoisemmaksi muutettuani käynyt vasta kolme kertaa kirjastossa. Useimmat tähän haasteeseen valitsemistani kirjoista löytyvät kuitenkin omasta kirjahyllystä. Oli tosiaan erittäin mielenkiintoista yrittää löytää näitä "yhtäläisyyksiä" ja tähän tapaan valitsin. Uunalle kiitos vielä haasteesta.

Oletko mies vai nainen?

- Sudenmorsian - Aino Kallas

Kuvaile itseäsi.

- Tulihan minustakin sairaanhoitaja - Helmi Oksanen

Kuinka voit?

- Eletyn valo - Anne Hänninen

Kuvaile nykyistä asuinpakkaasi.

- Missä pitkospuut loppuvat - Kai-Veikko Vuoristo

Kuvaile työtäsi

- Tyhjän paperin nautinto - Julia Cameron

Kuvaile harrastuksiasi

- On aika sytyttää kiehiset - Veikko Haakana

Minne haluat matkustaa?

- Saamelandia - Magne Hovden

Kuvaile parasta ystävääsi

- Puhuva tunturi - Paavo Pitkänen

Mikä on lempivärisi?

- Valkoiset talot - SusuPetal

Millainen sää nyt on?

- Lumi peittää setripuut - David Guterson

Mikä on paras vuorokauden aika?

- Kun suljen silmäni - S. J. Watson

Jos olisit TV-ohjelma, mikä sen nimi olisi?

- Mentalist

Päivän mietelause.

- Pysähdy, olet jo perillä - Tommy Hellsten

Millainen on parisuhteesi?

- Uskottuni - Héléné Grémillon

Mitä elämä sinulle merkitsee?

- Riekonsulka - Ulla-Rosa Rautiainen

Minkä neuvon tahtoisit antaa?

- Onni tulee eläen - Heikki Palmu

Käsityksesi kuolemasta.

- Viimeisellä vedenjakajalla - A.E. Järvinen

Mottosi

- Huomenna kaikki on paremmin - Annemarie Selinko

Että tällä lailla. Parhaillaan on lukulampun alla lopuillaan "Kun suljen silmäni", mutta valitsin sen mukaan kuitenkin, sillä en tahtonut löytää muuta sopivampaa kohtaan "Mikä on paras vuorokauden aika?"

Heitän haastepallon Demelle. Toivoisin, että ottaisit kopin.

                                                                      

Närhen munat

Pakinaperjantai 311 antoi aiheen - Lemmen syömävelka

Mitä lie, menneen kesän närhipariskunnan lemmen syömävelkaa, kun lintujen siemenannostelijat saa täyttää joka päivä. Tätä menoa kohta kaksi kertaa päivässä, sillä aina vaan viimeistä siementä viedään.

-         Voi närhen munat, manailee Mies.

-         Harmia niistä näyttää syntyneen. Jos olisi tämän arvannut, niin keväällä olisi etsinyt ja tuhonnut koko pesän tekeleen. Pitihän se arvata, kun häipyvät vähin äänin kuusikkoon, niin pesimään menivät. Taatusti munineet vähintään puoli tusinaa munaa.

Totta. Semmoinen närhiparvi rehvastelee ja putsaa hetkessä lintulaudalta siemenet ja nyhtää pötkylöistä talit suihinsa häätäen samalla pikkulinnut etäälle. Se raastaa syvästi Miehen hermoja. Miehen, joka on pikkulintujen suuri ystävä.

Kuulemma närhetkin saisi ruokaa, mikäli kunnioittaisivat häntä edes hitusen, mutta kun ei. Tällä menolla jäävät pikkulinnut täysin herkuista paitsi ja tätä menoa on ensi syksynä pihapiiriin ilmestynyt toinen mokoma närhiä lisää, jopa tuplaten. Tämä peli ei vetele.

Tämmöistä yksin puhelua kuuluu päivittäin ja välillä Mies kaappaa ilmakiväärinsä ja paahtaa vimmoissaan portaalle ampuakseen yhden närhin varoitukseksi muille.

Ilmeisesti helpottaa, kun saa pamautettua. Ei se kohti ammu, pelottelee vaan, mutta närhetkin ovat hoksanneet sen ja oven kolahtaessa kiepsahtavat puun taakse tai lehahtavat vieren kuusen alaoksille, mistä tilanteen rauhoituttua palaavat hyvin nopeasti takaisin napsimaan ruokaa ja taas pienet siivekkäät saavat lähteä.

Väliin Miehen nyrkki kajahtaa ikkunan pieleen semmoisella voimalla, että koko talo tärähtää. Minä olen ainut, ketä moinen jysäri säikäyttää, ei närhiä. Kun nyrkki ei tehoa, niin mies kipaisee jälleen pyssynsä ja seisoo kohta portailla kiroilemassa kiusanhengille.

-         Jos ei sana kuulu tai tehoa, niin seuraavan kerran täräytän kohti. Sopii uskoa, että tää on viimeinen varoitus.

Moneskohan viimeinen varoitus se on? Joka päivä närhet saavat kuulla ainakin puolen kymmentä viimeistä varoituksen sanaa, mutta yhä ne riekkuvat tyhjentämässä auringonkukan siemenet suihinsa ja lappamassa niitä lintulaudalta maahan.

Mies ei pysty keskittymään enää Päätaloihinsakaan, joita tavaa ikkunanvierus sohvalla pitkällään. Tämän tästä täytyy komuta ylös ja tarkastaa ikkunan läpi lintulaudan tilanne. Lukukohta katoaa kirjasta sen sileän tien, kun hän paiskaa sen kädestään ja ponnahtaa pyssynsä kanssa ulos hätistelemään ei-kutsuttuja lintulaudan vieraita. Kuuluu pam ja pamauksen seuraukset toistuvat samana. Katson, miten närhet nousevat siivilleen, mutta vaivautuvat lentämään juuri ja juuri lähimmän puun taakse. Sekös ottaa Miestä pattiin. Ei vaan hennonut ampua kohti, on se lintu närhikin.

Mutta miten ratkaista ongelma, joka paisuu ja näyttää aiheuttavan Miehelle kohta vatsahaavan?  Yritystä häneltä ei muutu. Se meni ja osti isosilmäistä kanaverkkoa ja rakentelee suojamuuria tirppojensa lintulaudan ja kuusen oksalla roikkuvan talimöhkäleen suojaksi. Mies uskoo vakaasti, että pienet siivekkäät lentävät aterioimaan kanaverkon aukoista läpi, mutta närhi ei sitä tee.

No niin, on vain ajan kysymys, milloin pihaa koristaa kanaverkkoaitaus ja minä veikkaan hiljaa mielessäni, että Mies kiikuttaa ennemmin tai myöhemmin närheillekin syötävää, ei kestä katsella niiden norkoilua, mikäli ne pihaan jäävät.  Varislintu närhikin on, kuten kuukkeli ja kuukkeleiden ilmestymistä pihaan Mies on taas toivonut jo pitempään. On se vaikeaa, teet niin tai näin, aina meinaa tulla tenkkapoo vastaan.

Tämäkö kaamosta?

Päivän pituus on enää alle seitsemän tuntia, sillä kovin pitkää kaarta aurinko ei enää marraskuulla jaksa tehdä. Se nousee myöhään ja laskee varhain ja kaamoksen aika on käsillä. Siltä se ei kuitenkaan tänään näyttänyt.

Lunta on paikoin metsissä niin paljon, ettei saappaan varret tahtoneet piisata ja kävely kävi raskaaksi.

Aurinko loisti tänään koko naamallaan ja pakkastakin -14.

How to survive november.

Marraskuun aurinko

Aurinko on edelleen taivaalla, vaikka marraskuun seitsemän ensimmäistä päivää pisti hieman epäilemään. Puoli yhdeksän aikoihin se jaksoi nousta pilkistämään vaaran takaa ja kun pääsi täyteen teräänsä, niin paistoi koko päivän häikäisevän kirkkaasti. Silmiään sai siristellä.

Vastapäinen rinne näytti upealta. Tummat lumisadepilvet tyytyivät väistymään, eivätkä ropsautteet lumia, ehkä kuitenkin vaaran toisella puolen.

Pitkin päivää on ollut miinus 5-8 asteen pakkanen. Edellisen lumisateen lumet ovat pysyneet puissa, joten tämmöinen marraskuun päivä piristää nuutuneimpaakin tallaajaa.

Päivän kääntyessä iltaan, taivas alkoi seljetä. Pilvet hävisivät auringon laskiessa puoli neljän paikkeilla ja taivaan rannalle ilmestyvät pastellisininen ja -punainen. Sinertävä hämäryys peittää hetkellisesti koko tienoota. Näyttää, että tulee pakkasyö.

Tässä minun marraskuun seltätystä. Lepis heitti haasteen - how to survive november

Värikästä

On mitä ihastuttavin marraskuun aamu. On pirteä pikkupakkanen, lunta maassa ja puussa. Ensilumenlatu on hiihtokunnossa. Neuleet on aika ottaa esille, sekä ylle, että neulottavaksi.
Tässä suosikki neulepuserossani on värien kirJO

Kirjaimet-haastena  # 006 on sanan lopun kirjaimet JO

Iltapäivällä

Marraskuu saapui ja sen kunniaksi valokuvatorstaissa kootaan tällä viikolla digitaalista kuvapeittoa. Tarkoituksena on, että osallistujat kuvaavat viipaleen elämästä laukaisemalla kameransa yhtäaikaisesti sunnuntaina 4.11. kello 14.00  tai ainakin mahdollisimman lähellä h-hetkeä.

Minulla on ollut lumisadepäivä. Kuvaaminen ei tahtonut onnistua yrityksistä huolimatta. Tienvarren koivut kumartelivat kulkijaa, kun raskas lumi painoi oksilla. Kuvat otettu tänään kello 13 40 - 13.59 välillä.

Ei ole aivan helppoa poroillakaan.

 Olivat makuulla puolittain hautautuneena lumeen,

mutta eivät kestäneet kuvausyrityksiäni

ja lähtivät peräkanaa siirtymään takimmaiselle saralle.

Valokuvatorstain 262 digitaalista kuvapeittoa lisää.

Hyvää Pyhäinpäivää

ja valoa marraskuiseen iltaan. Monet ovat varmaan käyneet tänä ilta haudoilla ja kirkossa. Minäkin suunnittelin sinne menoa, mutta kun se ei ollut mahdollista, niin tyydyin muistelemaan ja polttamaan kynttilöitä.

Vuonna 2004 Pyhäinpäivän iltana istuin kirkossa, joka oli koristeltu hyvin kauniisti kynttilöin ja kukkasin. Oli vainajien muistojumalanpalvelus ja kirkko tupaten täynnä kansaa.

Urut soivat, kansa veisasi. Joku niiskutti, joku toinenkin toisaalla. Pappi lohdutti puheessaan vuoden aikana läheisensä ja rakkaansa hautaan saattaneita. Kuuntelin sitä ja tuijotin samalla alttarin lähelle tuotuja, vielä sytyttämättömiä kynttilöitä ja karhea tunne alkoi nousta kurkkuun. Yksi niistä kynttilöistä oli isälle.

Silmät kostuivat ja rupesi niiskuttamaan. Valtava ikävä yritti purkautua itkuna. Nieleskelin ja koetin keskittyä kirkkokuoron esitykseen ja urkumusiikkiin, josta pidän erittäin paljon. Hetken se onnistui, mutta pian kaivoin taas paperinenäliinaa.

Kohta olisi minun vuoroni sytyttää isän kynttilä ja viedä se toisten kynttilöiden joukkoon, sillä sen kunnian sain esikoisena. Kiitollisena otin silloin vastaan tuen, jota sain vieressä istuvalta siskoltani. Hän kuiskasi: ”Saatan sinua kynttilöiden luokse, mutta sytytä sinä ja vie se paikalleen.”  Niin teimme.  Isän esikoinen ja kuopus lähdimme käsi kädessä kirkon pitkää käytävää kulkemaan kynttilöiden luokse.

 Urkumusiikki saatteli kaikkia muistokynttilän sytyttäjiä. Oli hartaan juhlavaa. Isän kuolemasta oli tuolloin vaajaa kolme kuukautta, eikä suru ollut vielä ehtinyt muuttua kaipaukseksi, joten kyyneleet virtasivat lopulta valtoimenaan.

Tänä iltana sytytin kolme kynttilää.  Kolmelle minulle rakkaalle ihmiselle, joiden elämänliekki on sammunut. Sytytin ne ensimmäistä kertaa poikkeuksellisesti tänne kodin terassille, sillä matka kirkkomaalle on pitkä ja keli kovin kehno. Räntää satoi aamulla ja myöhemmin illalla on tullut melko paljon lunta. Tavallisesti minun Pyhäinpäivän muistokynttiläni ovat palaneet muualle haudattujen kynttilöiden joukossa. Vain kerran 23 vuoden aikana olen sytyttänyt kynttilät sille kirkkomaalle, missä vanhempani ovat haudattu. Kolmas kynttilä on veli Vilkastukselle, jonka viimeinen leposija on kaukana.

Erilainen maailma

Runotorstaissa  262 haetaan runotekoon innoitusta Paul Kleen maalauksesta: Fish Magic.
Kuvalähde: Wikimedia Commons.

Uni johdatti minut

toiseen todellisuuteen.

Viskasi maailmaan,

missä kuivakukat kasvavat,

missä kalat lentävät,

eivätkä planeetat

ole omilla paikollaan,

Mikään ei ole oikein,

mutta kaikki hyvin.