Ruohomaton tilaus

 

Annukka asuu omistamassaan rivitaloyksiössä. Hän on omatoiminen, yhdeksänkymmentävuotias pirteä seniori.

Viime aikoina Annukalle ovat aiheuttaneet mielenvaivaa suuntanumeron mukaan vieraista maista tulevat hälärisoitot.  Annukkaa kiellettiin vastaamasta noihin puheluihin, kunpa hän vain muistaisi varoitukset.

Huolimatta valppaudesta jonkun yrityksen myyntiedustajan onnistui tehdä kuitenkin kaupat parin aarin ruohomatosta Annukan kodin etupihalle. Kauppaan kuului etukäteismaksu ja mattoasennus.

Kevät vaihtui kesäksi. Tuli syksy ja talvi.

 Sopivia ilmoja ruohomaton asentamiseen olisi ollut vaikka millä mitalla, mutta mattoa ei kuulunut.

Vasta joulun alla Annukka muisti ottaa poikansa kanssa puheeksi ruohomattotilauksen. Poika tutki asiaa ja totesi kyseessä olevan ison huijauksen, joka maksoi Annukalle kymppitonnin.

Ensihätään tehtiin rikosilmoitus.

                                                           ***

Krapu 14/26, sanat, ilma, vieras, ruoho. Sadansanan tarinan kirjoittamisesta enemmän SusuPetalin blogissa.

 Hyvää pääsiäisviikkoa ja tulevaa pääsiäistä !

Maaliskuun herkkujani

Aikani olen miettinyt Repolaisen- miltä maistuu maaliskuu-haastetta, miten tarttua siihen, vai jättää suosiolla, kun ei sytytä, mutta sitten syttyi himmeästi. 

Minulle ovat yleensä maistuneet tavanomaisen maaliskuun aikana suussa sulavia makeita enemmän mieliharrastukset ja silmän ruuat.

Nyt on toisin.

Maaliskuu ei ole pahemmin tarjoillut tänä vuonna tavanomaisen valkeita ja eikä häikäisevän kirkkaita talvipäiviä. En rohkene kovin sitä mollatakaan, sillä aina sanotaan - vaihtelu virkistää.

Kenties tämän oikullisen maaliskuun näen toisin silmin ja mielin jonkun vuoden päästä.   Nyt se on anniskellut räntä- ja vesisateita useiden lämpöasteiden kera niin tiuhaan, että lumesta on rippeet jäljillä.

Kitisin aikani, ai kauheeta, kunnes lopetin ja  aloin makustella uusia vaihtoehtoja maaliskuun lopulle. Tulin tulokseen - Kun ei ladulle, sitten polulle!

 

  Polulla meno maistui paremmalta, mihin litra jäätelöä tai suklaalevy olisivat konsanaan pystyneet.

Maaliskuu on mennyt kohdallani vähillä karkeilla. Säästän vartaloani mämmikauteen. Yritän muistaa kauppareissuilla, ettei makeaa mahan täydeltä.

Mikään suolainen ei saa vettä herahtamaan kielelleni. En ole keittiöihme, joten kokkaukseni ovat hengissä pitävää arkiruokaa. Niissä ei ole mitään maaliskuussa enemmän paremmalta maistuvaa, kuin muulloinkaan.

Silmänruokaa on sen sijaan keittiön ikkunalla jouluviikolla hankittu joulutähti. Se on ilon aihe punahehkuvine lehtineen.

 

Silmittelen ilolla myös vitivalkoista jänistä, joka vierailee usein pihassa. Syö kaikessa rauhassa lintulaudalta pudonneita auringonkukansiemeniä.

Huolettaa vain jäniksen puolesta. Se on helppo saalis haukalle, huuhkajalle tai ketulle, kun turkki ei ole aloittanut muuttumista lumen sulamisen tahtiin.

Välipalapuolella antoisin herkku itselleni on kutominen kirjoittamisen lisäksi. Kun oikein innostun puikkojen kanssa unohdan syömisen. 

Ennen kuun loppua villapusero on valmis. Ajattelin sitä toppaliivin alle keväthankia viiletellessäni, mutta se tarve näyttää olevan pois pelistä. Ehkä paksu pusero on hyvä ruskaretkille

Tämmöisiä makuasioita  sain kokoon maaliskuulla.

Superherkullisia kevätpäiviä lukijoille!

Itsepalvelumarket

Marmeladi-noita on tälläytynyt siistiin asuun. Hän aikoo piipahtaa itsepalvelumarketissa pääsiäisostoksilla. 

Marmis on kaupassa mukavuusalueensa ulkopuolella, mutta ei auta. Pääsiäinen on hänen sesonkiaan. Mausteita ynnä taika-aineita pitäisi hankkia. Tiedä häntä, vaikka lähettäisi pääsiäiskutsun itse ukkovelholle. Kahdestaan voisi olla mukavaa maistella pääsiäisliemiä.

Kello kaksi Marmeladi parkkeeraa luutansa roskislavojen taakse ja kiirehtii markettiin tummassa hupparissaan kassi olalla.

-Perhana! Marmeladi jupisee huomatessaan kaupan tavarajärjestyksen taas muutetuksi. -Mitään ei löydä. Pakko noitua!

Noitumallakaan ei Marmeladin ostoskori täyty. Magiaöljy ja vetovoima loitsusuitsukkeet jäävät haaveeksi, ainoastaan inkivääriä löytyi.

Itsepalvelukassalla ei kelvannut seteliraha. Marmeladin sietokyky kuohahti yli. Hän pomppii kiukusta tasajalkaa.

Voi helkkarin kuustoista! Karvasyylä taas leuassa!

                                                                    ♥

Krapu 13/26, sadansanan tarina ylläolevasta kuvasta. Lisää tästä kirjoitushaasteesta SusuPetalin blogissa

Kissanpennun pelastus

 

Nainen kävellessään havahtuu pieneen ääneen. Hän pysähtyy kuuntelemaan, kun vikisevä ääni toistuu.

Paikallistettuaan äänen nainen kurkistaa kadulla olevasta viemäriluukun raosta. Näkyy vain pimeää. Puhelimen valon avulla selviää, että kansiluukun alla käden ulottumattomissa naukuu kissanpentu.

Luukku on raskas, eikä nainen edes yritä nostaa sitä, vaan soittaa pelastuspalvelun apuun. Ei tuntiakaan, kun likainen ja nälkäinen pieni pentu tärisee naisen sylissä.

Entä nyt? Ei työ ole sillä valmis, että pentu on pelastettu. Pitäisi löytää sille perhe, ettei tarvitse viedä löytöeläinkotiin. Hetken silitellessään reppanaa, nainen päättää pitää sen itse, mikäli mahdollista.  Kaikki järjestyy ja pentua kotiin kantaessaan nainen tiesi jo rakastuneensa siihen.

                                                                          ♥♥

Krapu 12/26, sanat, valmis, viemäri, rakastunut. Lisää krapukirjoittamisesta  SusuPetalin blogissa

Kuvat netistä.

Rullaluistelija

 

Kypäräpäinen teinityttö kaartelee rulliksillaan taitavasti marketin hyllyväliköissä.

Paheksuvia katseita tulee, mutta hän ei välitä. Kerää vain ostoskoriinsa maitokaakaotölkin sekä kourallisen energiapatukoita.

-Marketissa on luistelukielto!  Huomauttaa vartija ja estää tytön etenemisen levittämällä kätensä. Tyttö kääntyy vikkelästi. Sujahtaa toiseen hyllyvälikköön, josta itsepalvelukassalle. Hän maksaa ostokset heilauttamalla maksurannekettaan. Ulko-ovella matka kuitenkin tyssää. Siinä seisoo vartija.

Paikalle lykkää rollaattoriaan tapahtumia tarkkaillut iäkkään puoleinen täti -ihminen, jolla on lämmin katse.

Tytön hätäinen hymy on avuntarve katseiden kohdatessa. Se tulee ymmärretyksi. Kohta kuuluu aimo älähdys ja täti makaa pitkin pituuttaan lattialle. Vartija kiirehtii auttamaan.

Tyttö huomaa avustajansa ilkikurisen silmäniskun. Muodostaa käsillään sydämen ja livahtaa ovesta.

Krapu 11/26 , sanat: täti, luistelu, kaakao. Lisää krapujen kirjoittamisesta löytyy SusuPetalin blogista.

p.s kuvat nettilainauksia.

Maaliskuu / Antaa tulla lunta tupaan...

....jäitä porstuaan.

Mutta kylläpä lunta satoikin eilen iltapäivästä yön ja vielä aamullakin tulee höntyä. Tästä lumimyräkästä tuli mieleen terassin lattiaa lakaistessani  -Antaa tulla lunta tupaan, jäitä porstuaan.

sekä toinen - Matinpäivään mennessä on talven lumimäärästä satanut vasta puolet.

Kyllä vanha kansa tietää ja tähän uskon. Ei nämä meidän lumimäärät minua huoleta. Aina on juhannukseen mennessä ollut maa vihreänä.

Paska reissu, mutta tulipahan tehtyä. Näin on pakko todeta eilisen  hiihtämisestä. Aamulla hyvin suunniteltu hiihtoretki alkoi mainiosti. Tosin paikoin täysin umpista edeten tuli nopeasti ensimmäinen hiki. 

Suksivalinta oli tällä kertaa pitkät ja leveät eräsukset, Sekin tuntui osuvan kohdalleen. Oltiin jo lähes järven  vastarannalla, kuvasta katsoen oikealta vasemmalle suoraan, kun suksen alta nousi vesi!

Tilanne oli paskamainen. Suksien alle paakkuuntui reilu 10 senttiä lunta ja oli vaikeuksia nostaa edes suksia, saati lykkiä eteenpäin. Harmittaa sekin, että minä perässähiihtäjänä en huomannut, miten miehen sukset jo upposivat märkään, kun  uveavanto oli painanut vettä lumen alle, vaan tein samat.

Siinä sitä oltiin puhtaan pyllyn kanssa!

Kamat levällään, kuin Jokisen eväät.   Sukset saatuani vihdoin jaloista irti, astuin latupohjalta viereen. Hyvä, ettei saappaani hörpännyt vettä.

Metsän reunaan oli vain viitisenkymmentä metriä, mutta ne olivat raskaat metrit. Kävellä ei voinut, eikä hiihtääkään, sillä jäätynyt lumimössö ei lähtenyt lapasella, ei sauvan avullakaan pois. Tietenkin enemmät moskalumet sai raapittua.  

Pakko jatkaa kotiin vielä loput puoli kilometriä. Kiukku antoi lisävoimaa, sillä  ei auta itku markkinoilla.

Tänään ei haluta hiihtää metriäkään. Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.

Kristiina K:n maaliskuun haaste - kuukauden sitaatti mietelause innosti tarinoimaan.

Yllätysperintö

Kuu oli lähes täysi, kun ajelen ensimmäistä kertaa katsomaan yllätysperintöäni. En aikonut ottaa sitä vastaan, mutta muutin mieleni.

Olen menossa haistelemaan kartanon tunnelmaa. Uskon, että ensivaikutelma tukisi ratkaisevasti päätöstäni.

Saavun perille. Sammutan auton moottorin, mutta jään istumaan pimeään. Tärisen jännityksestä tai ehkä sittenkin pelosta.  Taivasta vasten näkyy taitekattoisen vanhan rakennuksen silhuetti. Verhottomaan ikkunaan peilautuva kuu on kuin kauhuleffasta.

Autosta noustuani virnistän kuulle. Samalla hätkähdän pihaan langenneita varjoja, jotka tuntuvat liian eläviltä. Kuutamo loihtii ympäröivän metsänkin epätodelliseksi.

Kaivan avainnipun taskustani ja avaan narahtavan oven.  Pakko tarttua henkistä minääni niskasta, että rohkenen pidemmälle.

Onneksi rohkenin, sillä talo tuntui ensishokin jälkeen ystävälliseltä, kuin koti ikään.

                                                                       ♣

Krapu 10/26, krapu tulee aloittaa lauseella - Kuu oli lähes täysi. Muuten normi krapusäännöt, jotka löytyvät vetäjä SusiuPetalin blogista.

Kuukauden moka - haaste 2026

Asiat ovat Karsikonperällä kohillaan.

Helmikuu lähenee loppuaan, enkä ole töpeksinyt isommasti. Toivottavasti en loppukuussakaan.

Pakkasöinä on ollut noin -28 astetta ja yö yöltä kirkastuva kuutamo. Parhaillaan kuu on puolivälissä kasvamistaan.

Revontuletkin useana yönä loimunneet. Ehkä mokasin siinä, etten viitsinyt tai muistanut yhtenäkään  iltana laittaa kameraa valmiiksi jalustimeen. Kun heräsin puolen yön jälkeen ikkunan takana loistavaan vihreään, minulle tuli hoppu.

Kuvasin kännykällä ikkunan läpi. Ehdin sentään sammuttaa yövalon, mutta makuuhuoneen kattoon heijastava lämpömittari jäi kääntämättä syrjään. Heijastus näkyy kuvassa piharakennuksen seinään.

Tykkyjen kuvaaminen tältä talvelta oli hilkulla jäädä.

Olisi se harmittanut, mutta ehdin, sillä viime hetkillä hiihdin tykkymetsässä. Oli aivan mahtavaa kierrellä suksilla kansallispuiston vanhojen puiden metsässä. Seuraavan päivän tuisku pudotti ison osan talven 2026 tykyistä. 

 

Eilen eivät asiat menneet niin, kuin olisivat voineet.

Oli huono juttu lähteä suksilla, sillä kylmä ilma kävi pahasti henkeen. Minun täytyi pitää usein paussia.  Valitan lisää, ei ollut luistoakaan! Pakkasviti piti huolen, kuin olisin tuhkassa lykännyt suksiani.

Yhdeksän hyskyvaljakkoa paineli ohi, siis 54 koiraa. Yhtään haukkua ei kuulunut, ainoastaan joka reestä käden heilautus tervehdykseksi minulle.  Hello! Hello!

En minä koirien baanalla ollut. Muutaman metrin sivussa katselin niiden vauhdikasta menoa. Sitten siirryin valjakkoreitille päästäkseni helpommalla.

Jotenkin sain koirien innosta energiaa itsellenikin. 

Osallistun Kristiina K:n helmikuun haasteeseen näillä olemattomilla mokillani pahempien puuttuessa tällä kertaa.

Mukavaa helmikuun loppua!

Itsekovettuva savi

                                                   

Siitä on aikaa, kun sain valtavan innostuksen savitöihin. Hurmosta kesti keskikesän ajan, jolloin valimossani syntyi kaikenlaisia kippoja, maljakoita, ruukkuja.

Ihmettelen yhä, mikä hätä oli saada aina uutta kuivumaan.

Seuraavana kesänä puuha ei enää huvittanut. Se oli liian hidasta ja sotkuista.

Sen sijaan kiinnostuin itsekovettuvasta savesta. Sellaisesta voi tehdä pienesineitä, korujakin, jos olisi riittävää taiteellisuutta.

Totta puhuakseni sen laita on niin ja näin, mutta muovailuvahan ja sementin kanssa askarteluna sain joskus aikaan tarpeellista käyttötavaraa.

Keittiön pöydällä savilaatan kauliminen piparkakkutaikinan tapaan tuntuisi jokseenkin nostalgiselta. Miten se onnistuisi, sillä piparitaikinankaan kanssa ei mennyt aina nappiin.

Ehkä sanomista saattaa tulla keittiöpöydän valtaamisesta.

                                                                               ♡

Krapu 9/26, sanat; taikina, nostalgia, hätä.  SusuPetal on Krapu kirjoitushaasteen sompaimissa.

                                      

Yö lasi-iglussa

Intohimoinen talvitaivaan valokuvaaja varasi yöksi lasi-iglun. Yön pitäisi olla avaruussäätietojen mukaan revontuliyö.

Mustankuun aikana saattaa hyvinkin onnistaa, että revontulien komeaa loimotusta voi ihastella lasikaton läpi tai seisoa iglun pihassa niskat jumissa taivaalle tuijottamassa.

Iglun kalleus kirpaisee, mutta kirpaisu sattuu vähemmän, mikäli vastineeksi saisi nähdä kunnon spektaakkelin yötaivaalla.

Kieltämättä arveluttaa myös se, riittävätkö voimat valvomiseen. Kamalaa, jos nukkuu onnensa ohi, tai näkee iglulasin toiselta puolen pelkkää mustaa.

Kahvia on ainakin varattava.

Tunnit suorastaan matelevat ja odotus tuntuu sietämättömältä. Vasta puoliyön jälkeen iglun lasikatto lehahtaa vihreäksi. Revontulet syttyivät ensin vihreänä vyönä, mutta laajenivat pian aaltoilemaan kauttaaltaan taivaankannelle lisänä lilan sävyt.

                                                                            ***

Krapu 8/26, sanat; taivas, voima, vihreä. Lisää krapuista SusuPetalin blogissa.

 

Hyvää ystävänpäivää

Senioritalossa on lamaava tunnelma.

Sitä rikkoo hieman salin pöydälle tehty kaunis kahvikattaus kermakakkuineen, kukkineen.  Talon senioriväki on tervetullut herkuttelemaan.  

Kahvittelun lomassa ehditään ihmetellä isoon ääneen, miten Lyydia oli saanut niin monta ystävänpäiväkorttia? Kuitenkaan koskaan kukaan ei käynyt häntä tervehtimässä.

Nainen hymyilee salaperäisesti moisille arvailuille.

Hämmästys on suuri, kun pöytään tuodaan lisäksi vielä iso sydämenmuotoinen suklaarasia kortin kera. – Rakas Lyydia. Suklaa on hyväksi terveydelle. Makeaa ystävänpäivää!

Suklaata riittää kaikille. Aina yksin viihtyvä Lyydia nauttii saamastaan huomiosta.

Sisimmässään Lyydia tietää, että lähetti itse itselleen viisi ystävänpäiväkorttia, sekä tilasi kukat, kakun ja suklaarasiankin. 

Ei Lyydialla ole oikeita ystäviä. On vain yksinäisyys.

                                                                         ♥

 Krapu 7/26, Ystävänpäivä. Krapu = sadansanan tarina. Lisää asiastaa SusuPetalin blogissa

Halaus

 

- Ihminen tarvitsee 4 halausta päivässä hengissä selviämiseen, 8 hyvinvointinsa ylläpitämiseksi ja 12 halausta kasvaakseen.- 

Joku on joskus pohtinut halaamisen supervoimaa näin.

En minä ole noin ahkera halailija, vaikka mielelläni perheenjäseniäni ja ystäviä halaankin. Melko pidättyväinen olen kuitenkin vieraanpien hyvänpäivän tuttujen suhteen. Jos en tiedä, voiko halata, jätän sen tekemättä.

Halauksen voima on valtava. Jotkut halaukset voi muistaa vielä vuosien, vuosikymmenten takaakin. Ne saavat edelleen hymyn huulille. 

Paitsi rakkaitani, halaan myös "omia" halipuitani. Olen puunhalaaja, ollut sellainen vuosikymmenet.  Täällä en lumen aikana pääse tärkeimmän halipuuni luo ja siksi olen löytänyt myös kodin läheltä puun, jota tänään kävin halaamassa. Hiihtäen sen luo pääsin, mutta se kannatti.

Halit Repolaiselle halaushaasteesta.

Taudin kourissa

Yskin toista viikkoa, eikä tunnu helpottavan.

Nuha ja kuume ovat pois, samoin voimat.  Rokotukset toki tämä piikkipelkuri on ottanut, mutta silti tauti iski.

Iski sellaisella voimalla, että jaksoin vain maata vuorokausi tolkulla. Pistin toivoni joka ilta uuteen parempaan päivään, joista yksikään ei ole toistaiseksi tuonut yskään helpotusta.

Pitkittyneen yskän kohtauksen aikana tuntuu, kuin keuhkotkin hajoaisivat. Tuskanhiki kipuaa otsalle ja leviää nopeasti ylävartaloon. Lakanat ja paita on vaihdettava usein.

Saatuani kuivaa ylle kiedon lisäksi vielä villasaalin hartioille. Juon lämmintä mustaviinimarjamehua ja pujahdan sänkyyn.

Katson haikeana ikkunan ulkopuolella olevaa jumalaisen kaunista talvea ja nukahdan, mutta uusi yskänpuuska herättää rajusti todellisuuteen.

***

       Krapu 6/26, sanat: uusi, tuskanhiki, kietoa.      

Lisää krapuilusta SusuPetalin blogissa.                                                       
       

Neuvolakäynti

 

Harpon pihalaatalta toiselle ja pysähdyn vanhan betoniruukun viereen. Hypistelen kanervia ja vilkuilen isää, joka seisoo jo ylemmällä portaalla pitäen ovea auki ja hoputtaen minua.

Vastaani tulee yököttävä haju. Pysähdyn, sillä muistan, se on sairaalan haju!

 Käytävällä odottaa valkotakkinen mies, lääkäri, eikä neuvolan täti, kuten luulin. Vilkaisen itku kurkussa isää, joka nyökkää hymyillen rohkaisevasti.

Olen petetty ja nieleskelen itkua.

Nousen kuitenkin tuolille ja katson, miten valkotakkinen ottaa neulan. Laittaa sen ruiskuun ja alkaa vetää siihen pullosta jotain. Minuunko se pistetään?

Nyt riittää.

Pomppaan tuolilta alas ja juoksen vikkelästi ulos. Potkaisen kiukussani ovipielestä varsiluudan nurin ja katoan metsään.

Juoksen kotiin asti.

                                                                          😓

Krapu 5/26, kirjoittamisvihjeenä kuva, josta sata sanaa. Lisää asiastaa SusuPetalin blogissa.                 

Maailma on kaunis

Koillismaan vaaramaisemat ovat syöpyneet verkkokalvoilleni. Ne piirtyvät mieleeni, vaikka pistäisin silmäni kiinnikin. Myös soiden laajat aukeat käkkärämäntyineen ovat silmän iloa.

Pakkanen on uuden lumen kanssa ollut viime aikoina puuhakas ja aamun sininen hämäryys häälyy pitkään maiseman yllä. Auringon kaari on päivä päivältä korkeampi, samalla kaamoksen valta on hiipumassa.

Aurinko ei vielä ole noussut vaaran takaa, mutta sen säteet leikkivät jo korkeimpien puiden latvuistoissa. Siniharmaa taivas lupaa lumisateen.  

 

Aamun pysähtynyt hetki tuntuu levolliselle. Metsä nukkuu, ei se huoju, ei huokaile.  Matalalla roikkuvat paksut pilvet näyttävät ikään kuin painaisivat, vai hyväilevätkö sittenkin, pilarikuusten latvoja. Pilven paino ei puita riko.  Tykkylumi sen voi tehdä.

Hiljainen lumimetsä paljastaa kulkijalle salaisuutensa vasta, kun seisoo lumisten puiden keskellä katsellen ja ihmetellen ympärilleen. Paksun hangen aikaan sinne onnistuu päästä vain hiihtäen tai lumikengillä.

Lumikiteet säihkyvät hangella ja havupuiden oksilla, mutta onnistuvat katoamaan kameran näkökentästä juuri sillä siunaamalla hetkellä, kun otan kuvaa. Luovutan. 

Olen liikkeellä niin sanotuilla pätkäsuksilla, joissa komeilee ilveksen kuva suksen kannan puolella. Vaikka "sukseni" upottavat jonkun verran, niin silti liikkuminen tinanharmaassa  maisemassa oli rehkimisen väärttiä. Hatioiduin kauniista talvesta ja luonnon hiljaisuudesta.

Tällä kertaa oli sellainen onni myötä, että kahdeksan hyskyvaljakkoa paineli reipasta vauhtia valjakkouralla, jonka olin juuri ylittänyt.

Koirat olivat innoissaan työstään, etteivät noteeranneet minua lainkaan. Kuuden koiran vetämänä jokainen reki liukui ketterästi, vaikka kyydissä oli kaksi henkilöä, joissakin vain yksi reen jalaksilla.

 En saanut tervehdyshaukkuja, eivätkä hyskyt minua ohittaessaan hidastelleet. Mikään muu ympäristössä ei  kiinnostanut niitä, kuin meno eteenpäin.

 Sentään kuvan valjakon etummaisista hyskyistä toinen otti katsekontakstin ja reessä ollut vilkutti tervehdyksen.

Parituntisen ulkoiluni aikana leikin olevani välillä kuin kuninkaallinen, kun latuni molemmin puolin minua kummarretaan. Tuli sama tunne, kuin joskus syysruskan aikaan, kun harvoin kuljetun polun peittää laajalti punainen matto. Aina ei tiedä, mihin jalkansa pistää. 

Tammikuuta on enää viikko ja pakkassää jatkuu täällä. Tämän päiväisen lumisateen lisäksi tulee vielä monta kertaa lunta.

Kaupassa käyntikin on pieni retki ihmemaahan.

  "Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille ja mielen vapaus ja mielen vapaus"

Karkulainen

 

Hiihdän vaaran reunaa viistoon ylöspäin.

Kevättalven aurinko häikäisee. Pakkanen nipistelee poskipäitä ja lunta on paljon. Onneksi metsäsukset eivät uppoa syvälle.

Ylösnousua riittää ja ajoittain pysähdyn vetämään henkeä. Kerran ajatusviivaa vetäessäni hätkähdän riekkoa, joka päästää ruman räkätyksen aivan vieressäni. Säikähdän valkoisen linnun kolkkoa naurua niin, että pyllähdän takamuksilleni. Rytäkässä toinen suksistani karkaa lenkistään ja liukuu alamäkeen.

Seis helkkarin karkulainen!

Kiljun rumia sen perään, kun tottelematon suksi jättää minut pulaan. Hanki ei kestä kävellä, enkä yhdellä suksella osaa lasketella, kuten joskus lumilaudalla.

Kiukkuisena irrotan toisenkin suksen.

Konttaaminen karkulaisen perässä ottaa voimille, mutta tunnin kuluttua sujuttelen jo tasamaalla tyytyväisenä – ähä kutti, selvisinpäs!

***

Krapu 4/26, sanat, hätkähtää, seis, tunti. 

Lisää tästä kirjoitushaasteesta löytyy SusuPetalin blogista. 

Haaste 2026 / Tammikuun hankinta

 Vuosi vaihtui ja niin vaihtuivat uusiksi haasteetkin. Kristiina K:n tammikuun haasteena on hankinta/ löytö.

Olen vetkutellut vastaamistani tähän, vaikka jo kuun alussa tiesin, mistä kertoisin. 

Olin hyvissä ajoin viime vuoden puolella varannut ajan silmälääkärille, Harmittelin vain, että monivuotinen optikkoni, sekä hänen liikkeessään vastaanottoa pitänyt silmälääkäri olivat lopettaneet. Sinänsä tilanne oli selkeä, koska kaupungissa ei ole vaihtoehtoja.

Olen käynyt edellisviikolla silmälääkärin vastaanotolla tutkituttamassa silmieni tilanteen, eikä tullut yllätyksenä, että ne voivat kehnosti.

Seitsemän vuotta sitten olin kaihileikkauksessa, jolloin sain uudet tekomykiöt. Näkökyky parani valtavasti, mutta se onni ja autuus on hiipunut jo olemattomiin. Sattui myös niin kurjasti, että vuoden kuluttua leikkauksesta oikean silmäni keskeiseen näkökenttään tuli reikä. Se paikattiin kaasulla ja jälkihoitona viiden vrk:n nukkuminen, että  kaikki muukin oleskelu kasvot alaspäin. Se oli hankalaa!

Nyt reiän paikkauskohtaan on kehittynyt arpi, joka haittaa näkemistä siten, että kirjamet häviävät tekstin keskeltä tai vinksahtavat vinoon, kuten kaikki pystysuorat muutkin kohteetkin. Esim liikennemerkit tekevät siksakin. Jos tuijotan maantien keskiviivaa, sekin katkeaa siksakiksi. Tilanteelle ei voida just mitään. Uusilla silmälaseillakaan ei isoa muutosta parempaan saatu..

Hinnoissaan ovat silmälasit, joita saan lähes joka vuosi hankkia uudet, vaan mitäpä ei ihminen näkönsä eteen tekisi!

Kiitoksia tammikuun haasteesta Kristiina K

Retki kuin sadusta

 

Amaalian aktiivisuus haihtui tammikuun pakkasiin. Liukeni kuin perunajauho kylmään veteen, mutta sitten tapahtui ihme.

Nopeasti innostuva Amaalia syttyi lukemastaan Retkihaasteesta. Hän on tulostanut vuoden joka viikon retkivinkkilistan ja kiinnittänyt sen magneettien avulla komeilemaan jääkaapin seinälle.

Amaalia tunsi saaneensa jättiannoksen henkistä ravintoa pelkästään siitä tiedosta, että on pitkällä tähtäimellä mielekästä tekemistä.

Harmien harmi, kahden ensimmäisen viikon vinkit tuhraantuivat pahuksen pakkasiin, mutta ei surra mennyttä. Katse eteenpäin.

Ehkä listaa voisi säätää vaihtamalla vain hankalan viikon vinkin jonkun toisen viikkovihjeen kanssa.  Selvä se, onhan Amaalia säätämisen mestari.

-Retki nuotiotulen rätinässä- passaisi nyt hyvin. Amaalia saisi nokipannuunsa sopivasti kiehumistaan vitkastelevan koirasveden!

 

Krapu 3/26, sanat, koiras, ravinto, aktiivisuus. Sadan sanan tarina otsikkonsa kanssa on Krapu. Lisää krapukirjoittamisesta sääntöineen löytyy SusuPetalin blogista

Kuvaan ja kudon

Tammikuuni on hiljaistakin hiljaisempi. Ei pahassa mielessä, sillä nyt lepää mieli sekä kroppa.

Pakkaset ovat pysytelleet toista viikkoa yli -30. Tänä aamuna oli jopa -36.5, mutta aamukahvin nautittuani sain kuvaan enää -36.3. Kylmää sekin.

Tammikuun touhuamiset ovat maltillista sorttia. Hiihtäminen on jäänyt joulukuun puolelle, kävelykin vähiin, eikä myöskään ole tarvinnut rehkiä lumitöissä. Vain kaksi kertaa kevyttä pakkaslunta olen kolannut ja suorastaan kaipaan lumitöitä! Ilmeisesti on käynyt niin, että Lumikuningatar on joutunut luovuttamaan valtikan Pakkasherralle, mutta olen varma, ettei taisto pääty tähän.

Nyt kudon, kudon ja kudon. Olen ehkä joutunut neuloosin pauloihin? Vaikka edellinen työ on kesken, suunnittelen uusien lankojen tilaamista.

Nyt huovutan töppösiä. Seuraavaksi vanttuita. Lapaset, sormikkaat ja villapaidan tein joulua ennen.

Kun jotenkin itse ja kamera tarkenee, niin luonnossa on paljon kaunista kuvattavaa. 

Auringonnousua ehtii hyvin kuvaamaan, vaikka olisin aamu-uninenkin. Aurinko nousi eilen klo 10,15 ja ehdin juuri ja juuri ottaa kuvan, ennen kuin se pullahti kokonaan häikäisevänä näkyviin. Taivas oli oranssi-keltainen laajalti auringon ympärillä. Päivä kuulas ja kylmä.

 

En kai koskaan aikaisemmin ole kuvannut taivasta noin keltaisena. Myöhemmin värit tasaantuivat nopeasti, kun myös yön tummuus vaihtui siniseen ja valkoiseen. Jäljelle jäi vain aavistus aamun vahvoista väreistä.

Kylmästä huolimatta olen napsinut 167 kuvaa tammikuussa. Osa on puhelimen tiedostossa, kamerasta olen siirtänyt tietokoneelle.

Touhua riittää sytyttää kynttilöitä ulkona. Olen ajastanut ledkynttilät palamaan kahdeksan tuntia iltapäivän klo 15 - klo 23  välisen ajan, Lisäksi jäälyhdyissä palavat oikeat kynttilät. 

Pukeutua saan ulos lähtiessä, kuin Michelinukko, mutta kylmä iskee paljaisiin sormiin. 

Eilen kaupasta tullessa yritin saada avainta ulko-oven lukkoon paljain käsin. Se ei sitten millään tahtonut osua reikään ja sormiin kävi kylmä niin, että alkoi tuntua poltteelta. Kesken kaiken oli pakko heittää avain terassin pöydälle hetkeksi ja lämmitellä sormia.

Näillä kotoisilla touhuillani osallistun Repolaisen tammikuun haasteeseen, joka kehottaa TOUHUAmaan ja mitä TOUHUat tammikuussa 2026?

 Hyviä touhuja kaikille ja Repolaiselle kiitos uudesta haasteesta.

                                                   ♥