Vuoden viimeiset päivät

Kun ensin on monta, sitten vähennetään tai vähenee, niin yksi jää viimeiseksi. 

Näin käy myös vuoden päiville. Tämän päivän jälkeen on vielä la, su, ma ja ti. Tiistai jää viimeiseksi ja sitten aloitetaan ykkösestä.

Kuluva vuosi on päiviensä lukumäärältä yhtä enemmän, kuin muutama edellinen. Meneillään on karkausvuosi. Helmikuun loppuun on lykätty tuo ylimääräinen päivä.

Syntyiköhän monta vauvaa tuolloin? Heidän täytyy kai valita syntymäpäiväkseen joko helmikuun 28 tai maaliskuun 1.

Joulu on ohi ja ajankierrossa juhannus on nyt lähempänä kuin joulu!

Aattona iloitsimme kauniista talvisäästä. Oli tavattoman mukavaa käydä hiihtämässä tunnin, puolentoista verran ja rauhoittua sitten vastaanottamaan Suomen Turusta joulurauhan julistusta.

Jäälyhtyni valaisivat pihaa aattoillasta aina joulupäivän aamuun.  En ole kuitenkaan varma, mitä pihatonttumme oli mieltä yövaloista, kun teki öistä kierrostaan. Häikäistyikö ehkä? Näin pieniä jälkiä aamulla pihalumella ja uskon vakaasti, että tontun ne olivat. Mies tosin tykkää, että kuuluvat kärpälle.

En viitsinyt ruveta kinaamaan, kun joulurauhakin oli julistettu.

Aaton jälkeen en ole lyhtyihin uusia kynttilöitä sytyttänyt. Sää on ollut kostea, tuulinen ja harmaa koko joulunpyhien ajan. 

Oikeastaan vasta tänään tummanharmaat pilvet ovat saaneet kultapitsiä reunuksiinsa.

Kun katson ikkunasta Kärryvaaraa, sen laki piirtyy pitkästä aikaa selkeänä vaaleanpunaista taivasta vasten. Illalla ei tarvita jäälyhtyjen valoa, taivaalle syttyvät sen omat lamput.

Kuukelit eivät sääilmiöistä välitä. Tulevat syömään silloin kun tekee läskiä mieli. Pitkään syksyllä ne viipyivät metsässä, mutta lumisateiden mukana tulivat tutustumaan linnunruokintapaikan tarjontaan.

Niille on sianläskiä naulattuna puun kylkeen. Jos ruokaa ei olisi naulattu kiinni, sen veisi ensimmäisenä yönä joko kärppä tai näätä.

Nyt kaikki nälkäisille riittää haukka- tai nokkapaloja läskistä.

 

Oli mukavaa tervehtiä kuukkelia ja saada muutama kuva. Tervehdykseeni vastattiin nokantyvi talissa.

Tässä välissä kolasin pihalumia ja puhdistin jäälyhdyt. Sitten selasin neuleohjeita ja luin muutamien edellisten blogivuosieni tunnelmia vuoden lähestyessä loppuaan.  Siteeraan itseäni seuraavassa.

 ♥

Tämä vanha vuosi on neljää viimeisintä päiväänsä vaille. Se on kuin kirja, joka on luettu viime sivuilleen. Kuitenkin loput neljä sivua vielä salaisuutena.

Uusi vuosi nimeltään 2025 annetaan jokaiselle kuin paksuna 365  sivuisena opuksena, jossa jokainen joutuu olemaan oman "vuosikirjansa työstäjä" pystymättä täysin vaikuttamaan sen juoneen.

Uusi sivu on arvoitus edellisen ollessa vielä työn alla.
Vuosikirja on sikälikin mielenkiintoinen, ettei sitä voi kirjoittaa, eikä lukea etukäteen. Ei edes kurkistaa seuraavaa sivua. Avistella vain ja toivoa mielessään.

Monia vuositeoksen sivuja värittävät toivottavasti kirkkaat, iloiset, elämänkirjavat värit, mutta varmasti noin isoon joukkoon, kuin 365 mahtuu tumman ja harmaan sävytystäkin. Skaala on laaja ja toivottavasti meidän kaikkien kohdalla kauniiden ja itselle mieluisien värien vaakakuppi tulee painamaan enemmän.

Toivotan paljon hyviä sivuja vuosikirjaanne nimeltä 2025. Tutustuminen siihen alkaa pian.

                                                                            ♥♥♥

Hyvää joulua

 

 Kuun sirppiin on takertunut pilvenriekale ja

pakkanen on kutonut lätäköille pitsireunukset.

Kuusikko huokailee ja tuhisee kuin nuhanenä konsanaan,

yskii ja köhii lunta.

Lunta.

Kettu repolainen näkee unta kuusen alla ja

jänöjussi on loikkinut jo pakosalle.

Pimeän aika on tullut rappusille,

on joulukuu, kaamos ja kohta joulu,

Miljoonat tähtöset syttyvät taivaaalle.

                                                          💕

Enää kaksi yötä jouluun.  Ne menevät äkkiä, kuten koko syksy, joka on kiirehtinyt mahdotonta kyytiä.

Tarkkaan kuulostellen joulu on jo porraspuulla. Hyvä niin, että saa viimein avata lahjapaketit, jos niitä yleensä kelle on tullut kuusen alle.  Tai kenties joillekin joulupukki ihan itse tuo ne aattona, tai jättää lahjasäkin porstuan puolelle.  

Ainakin sen verran kiltti minä olen ollut, että paketin saan. Posti on jo tuonut sen. En vaan tiedä, mitä paketissa on,  vaikka avasin marraskuun lopussa postin tuomien kahden ilmaisjoulukalenterin kaikki luukut kerralla, niin joululahjapakettiini en koske ennen aattoiltaa. Keksin aktiviteettejä, ettei paketti houkuttele koko aikaa.

Tänään kävin toisen kerran hiihtämässä. Ensimmäinen kerta oli eilen!  Oli mahtavaa, että Koillismaallekin tuli lunta. Tuli kerralla niin paljon, että suksilla saattoi lähteä omille metsäreiteilleen.

Lunta on noin parikymmentä senttiä, ehkä enemmän. Upottavaa pakkaslunta, joka teki minulle hiihtämään lähtiessä tepposet.  

Maantieojan ylitys meni pieleen. Kupsahdin pätkäsuksilla selälleni, sukset taivasta kohden ja pää lumihankeen. Luisuin ojaan niin, että hiihtotakin ja paidan alle tunkeutui lunta lähes kainaloihin asti. Huh! Tein täydellisesti Amaaliat! 

En päässyt omin avuin seisaalleni. Lumi luisti alta pois sitä mukaa, kun hain tukea. Pakko oli avata toisesta jalasta side ja tarttua mieheni ojennettuun käteen. Sittenkin pystyyn nouseminen oli vaivaloista.

Kävin kotona vaihtamassa vaatteita ja takaisin saman ojan yli, mutta paremmalla onnella. En kuitenkaan lokannut itseäni, paitsi itsetuntoni sai kolhun.  Ison kolhun.

Päivän hiihtoretki oli muilta osin mainio. Luminen metsä kiehtoo. Se on taianomainen,  Hiihdimme peräkanaa hiljaa. Sain olla koko matkan perässähiihtelijä!  Pysähteltiin ja ihailtiin talvista luontoa. Vain yksi lintu lensi ohi ja tervehti kahdesti kvaak, kvaak. Se oli korppi. Muita eläimiä ei näkynyt, Ainostaan ketun jäljet.

Seuraavan kerran jouluaattona riisipuuron jälkeen on mukavaa lähteä aattohiihtelylle ja koettaa ehtiä joulurauhan julistukseen takasin kotiin. Muuta tähdellisempää ei olekaan. 

Toivotan teille, hyvät blogiystävät hyvää, tunnelmallista ja leppoista joulua. Paljon kiitoksia yhteisestä blogivuodesta.  Otammehan uusiksi taas ensi vuonna?

Kuusi jäistä lyhtyä näitä on. Parina päivänä olen puhdistanut niitä lumesta.  Kynttilät on vielä kaupassa.

Löytyi vähän mustavalkoista

Mitä  mietteitä mustavalkoisuus herättää?

- riitää yksikin asia, mutta saa niitä olla paljonkin!
Kerro/kuvaa omalla tavallasi!! Toivoo Reissaa ja räpeltää- blogin Repolainen.

Mustavalkoinen ajattelu on joko tai, vaihtoehtoja ei ole. 

Minä olen kauan, kauan sitten ollut taipuvainen tuohon, varsinkin itseni suhteen. Olen onnekseni, siis ainakin omasta mielestäni, oppinut näkemään muitakin vaihtoehtoja.

Kun kaamosaikaan katsoo ulos, se näyttää melko täydellisen mustavalkoiselta. Havupuutkaan eivät iltahämyssä poikkeusta tee.

OIkeastaan musta ja valkoinen ovat raikas yhdistelmä. 

 Huomaan käsityökoria katsoessani, että siellä on monta kerää mustaa ja valkoista. Myös työn alla parhaillaan  mustavalkoiset dominolapaset. Kiva välipala kutoa isompien neuleiden odotellessa vuoroaan.

En ole askarteluosaaja, mutta joskus syntyy jotain. 

Kerran pääsiäispöydän koristeeksi tein mustasta pahvista noita-akan. Silloin ei sattunut olemaan valmiita "silmiä", joten piirsin ne. Noidalla on nimikin - hän on Marmeladi ja hän on melkoinen touhun akka. 

Nyt hän patistaa minua kirjoittamaan tulevasta uudenvuodenyöstä. Minä puolestani ehdotin noitaa fiksaamaan luutaansa paremmksi ja harjoittelemaan edelleen laskeutumista. Nähtäväksi jää, miten Marmeladi jaksaa painostaa minua. 

"Silmät"  olen kuitenkin hankkinut.

Lumi ei ole sulaneet sään vaihteluista huolimatta.  Ei sitä paljon ole, mutta vähäkin on jotain. Pakkasia on ollut sen verran, että sain aikaiseksi kaksi jäälyhtyä.  

Itsenäisyyspäiväiltana niissä paloi ensimmäiset kynttilät. Jää oli kirkasta kuin lasi.

 

Kelpuutan jäälyhdyn kuvan mustavalkokuvien joukkoon, jos ei muuten, niin ympäristön vuoksi.

Helppo olisi löytää kuvattavaksi mustaa ja valkoista erikseen, mutta yhdessä tuotti päänvaivaa.  

Edellinen neonväri oli minulta niin hukassa, etten saanut kuvan kuvaa. Jätin sen lopulta väliin.

Repolaiselle iso kiitos värihaasteesta.

Eihän kenelläkään paina joulustressi päälle?

Joulukuun kolme kuvaa

 Kolme kuvaa per kuukausi on edennyt viimeisiin kuviin. Joulukuussa siis J kuvia. Tämä Kristiina K: haaste on ollut kiva ja innolla odotan hänen lupaamaansa jotain uutta, ehkä haastetta ensi vuodelle.

                                                                              ♥♥                      

Joki on ensimmäinen kuvani. Pärjänjoki on pieni joki. Kovasti yläjuoksultaan melkoisesti rehevöitynyt,  Kyllä siitä kuitenkin kalaa saa. Minä virvelöin sillöin tällöin, verkko oli vain kerran viime kesänä pyytämässä.

Alkukesällä rentukoiden kukkimisaikaan joen rannat hehkuvat keltasina.

                                                                             ♥

Joutsenet tanssivat toukokuun allussa. Ovat varmasti riemuissaan palattuaan kotijärvelleen. Järvi oli vielä jäässä, mutta siitä lähtevän ojan suu jo auki.  Pesivät taas tänäkin kesänä.

                                                                                   ♥

Jääpuikot  ruusupensaassa. Seurasin, miten katolta rännin päästä valuva vesi pensaan päälle yöpakkasten aikana jäätyi ja jäätyi. Päivälläkään ei auringolla ollut voimaa sulattaa jääpuikkoja.

Jäälyhtyjä olen jäädyttänyt lähes joka talvi ennen joulua. Vielä ehdin, kunhan pakastaa enemepi enemmän.

Pari vuotta sitten jäädytin  24 jäälyhtyä ja laitoin jouluaaattona kynttilät lyhtyihin.  Myöhemmin siirsin ne pihametsikköön ja ensimmäisen reippaan lumisateen jälkeen yhtä lyhtyä en enää löytänyt.

                                                                           ♥

Hyvää ja leppoisaa, sekä stressitöntä joulunodotusta.

Mielenrauhaa kaamoksesta

Vilkaisen ikkunaverhojen välistä ulos. Sataa räntää.

Liiterin seinäraoista pursuavissa valojuovissa näyttää leijailevan harvakseltaan jättisuuria lumihiutaleita.  Maahan pudotessaan ne sulavat heti.

On se aika vuodesta, kun siirrytään aamuhämärästä iltahämärään, mutta nautin tästä kiireettömyydestä. Ei syytä stressiin, vaikka Koillismaan kaamos jatkuu epämääräisen harmaana.

Auringon nousut ja -laskut ovat kuitenkin olleet muutamina selkeinä päivinä väriloistoa hurmaavimmillaan. Varsinkin pakkasöinä tulee tunne, kuin kaamostaivas lämmittelisi revontulten loisteessa.

Talvi ei tunnu pääsevän vauhtiin. Joulukuu alkoi, mutta maassa tuskin kymmentä senttiä enempää lunta. Pellolla törröttää yhä sänki ja suomättäät antavat periksi jalan alla.

Ehkä Lumikuningatar ja Pakkasherra jatkavat toisiinsa sydämistyneinä pattitilannetta, johon joutuivat aiemmassa kraputarinassani.

♥♥

Krapu 49/24, vapaa aihe, sääntönä vain sata sanaa.  SusuPetalin blogissa asiasta enemmän.

Tämä on vuoden viimeinen krapu. Hyvää joulunodotusta koko Krapuköörille, sekä kaikille blogiini vierailulle pistäytyneille. Susulle lisäksi vielä suurkiitos tämän karpukirjoittamisen emännöimisestä. 

Uutiset ennusti myrskyä

 

Iltauutisten säässä varoiteltiin kansalaisia voimakkaasta syysmyrskystä. Mahdolliset sähkökatkokset ja puiden kaatumiset saattaisivat myrskyn laajuuden vuoksi olla mittavia.

Tuskin 30 m/sek tuuli tänne kulmakunnalle osuisi, ajattelin. Täällä ollaan vaarojen suojassa, kuin herran kukkarossa, ettei vuosikausiin ole ollut sähkökatkoja, vaikka paikoin sähkö kulkeekin vielä yläilmoissa.

Yöllä tuuli kolisutteli piipun peltisuojia hirveällä voimalla karistellen tyystin uneni.  Kaksi koiraa ulisi duettona säestäen tuulen kohinaa.

Tuuli vain yltyy aamua kohden lakaisten pihalumet. Koirat pyörähtävät portaalla täyskäännöksen, eihän nyt tuollaiseen ilmaan. Varsiluuta, lapiot ja kolat ovat levällään pitkin pihaa.

Parasta itselläkin varautua pahimpaan. Pistän tulet uuniin, kaivan kynttilät esille ja keitän vettä termokseen.

                                                                  ***

Krapu 47/24 vihjeenä kirjoittamiseen aiheena UUTINEN.  Kraputeksti on otsikko mukaan luettuna tasan 100 sanaa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan.

Lisää krapukirjoittamisesta SusuPetalin blogissa.

Kävelyllä marraskuun aamuhämärässä

 Kohta on marraskuu puolivälissä, eikä talvesta tietoa. Pari kohtalaisen hyvää yritystä on ollut, mutta vesittyneet pian ja maa on taas lumeton, vain hentoa kuuraa kaikkialla. Toivoa kuitenkin on, sillä ilmassa leijailee lumensydämiä. Nenälleni pudotessaan ne sulivat heti, mutta kaikki hyvin Koillismaalla, lumi vain puuttuu.

Lenkkini alkumatka on soratiellä talsimista muutama sata metriä. Kävelen sen osuuden tienreunaa pitkin välttääkseni liukastumisen, sillä tiellä olevat kuopat ovat vedentäyttäminä jäätyneet ja arveluttavan oikukkaita.

Pysähdyn kuvaamaan tien alittavaa ojaa, joka rannoiltaan on jäässä. Vesiraja on korkealla ja tammukat jossain ojan syventeissä.

Matkani jatkuu. Käännyn metsätielle, joka on osin leveä ja paikoin paksulti männynneulasten peittämä. Mahdottoman mukava alusta jalalle.

 

Ylämäkeä riittää. Pakko on välillä hidastaa, sillä puuskutan liikaa. 

Löydän hetken hengitystä tasatessani kuvattavaa. 

Katselen vanhoja kantoja. Osasta näkee, että puu on aikanaan kirveeellä kaadettu. Joidenkin kantojen juurella on poltettu nuotioita. Ehkä metsämiehet, ehkä savottalaiset ovat tulen loimussa lämmitelleet kohmeisiä käsiään.

Sumu sakenee. Enää ei näy vaarojen huippuja.

Lumensydämet eivät ehtineet kasvaa lumihiutaleiksi, kun sää muuttui tihkusateeksi.

Olin ajatellut viipyä Kärryvaaran rinteellä pitempään istuskelemassa sopivan kannon päällä ja ihailemassa edessäni etäällä näkyviä Teerivaaraa, Iso-Syötettä, Varpuvaaraa, Pikku-Syötettä, Särkivaaraa. Kuviakin olisin halunnut, mutta vaarat ei piirry lainkaan taivaanrannalle. Kaikki on samaa harmaata, taivas ja maa. Maisemat ovat kadonneet.

En käänny paluumatkalle, vaan jatkan eteenpäin ja saan reitistäni lopulta ympyrän.

On mukavaa kulkea leppoisasti alamäkeä, vaikka "baana" on muuttunut kapeaksi poluksi. Vuosikymmenet, taitaa olla satakin vuotta tai ehkä vieläkin enenmmän, kun polku on ollut ahkerassa käytössä. Viime aikoina ovat kulkijat olleet vähissä. Mielestäni enää vain porot, ketut, jänikset ja minä käytämme tätä reittiä Kärryvaaraan ja takaisin. Ketään ei ainakaan ole vuosiin vastaantullut, eikä ohimennyt polulla kulkiessani. 

Talvisin polun kohtaa myötäilee latuni.

Pitkin matkaa on komeita naavakuusia. Paikoin on myös uusia, paikoin vanhoja hakkualueita, joissa on eri-ikäistä puustoa.

Metsä on hiljainen. Ei näy, ei kuulu lintuja. Vain yksi rouva teeri taapertaa edeltäni syrjään. Ei pidä kiirettä lentoonnousulla, mutta on silti pian kadonnut varvikkoon, ettei sitä näy hyvän suojavärinsä ansiosta.

Alamäki loppuu ojauomaan. 

Sama oja tulee ylitettäväkseni uudestaan, mistä aikaisemmin kuljin tiesiltaa pitkin yli. Oja virtaa solisten vanhan myllyn lähettyvillä, eikä saappaan varret ehkä riitä kahluuseen. En kokeile, vaan lähden ylittämään puita pitkin.  Jäiset siltapuut ovat liukkaat. Onneksi osasin olla varovainen.

 

Kuljen pätkän ojan viertä. Mieleen muistuvat kesäiset kalaretket. Tuostakin kuusen alta nousi kerran melkoinen tammukka. Joskus muutama harjus. Nykyään saukko asustaa näillä main ja kalastaa ahkerasti, että muut kalastajat saavat usein pelkkää tyhjää.

Matkavauhti ei ollut kova. 

Pidin mielessä, ettei se ole matka, joka tappaa, vaan vauhti.  Oli mukavaa ulkoilla. Huonoa säätä ei olekaan. Uskon tosiaan, että sää on vain pukeutumiskysymys.  Totuuden torvena totean sittenkin olevani kuin kissa, joka lähtiessään ulos huomaa portaalla vesisateen, ja kääntyy siitä paikasta takaisin pirtin puolelle.

Tämän kävelyhaasteen alku on lähtöisin  Villa Emilia blogista. ♥

Viikko sitten auringonnousu oli näin värikäs muutaman asteen pakkasessa. Ehdin nippa nappa ottaa muutaman otoksen, kun värit katosivat.

Marraskuun M-kuvat

 Marraskuun kolme kuvaa, jotka alkavat kirjaimella M, kuten marraskuu. Tämä kiva haaste on Kristiina K:n aloittama, josta kiitos.

Kuvat voivat esittää mitä vain, kunhan kuvan aihe alkaa meneillään olevan kuukauden ensimmäisellä kirjaimella.

 ♥

 

Makkara, makkaranpaisto

Tässä käristyy nuotiomakkara. Kärkkäri saa väriä ja makua. Seuraavaksi se nokeaa ja polttaa huulet ja suun. Muutaman kerran kesässä olen paistetanut nuotiolla makkaraa. Aikanaan talvella tietysti lisää. Parasta  makkaranpaistossa on nuotiolla istuskelu.

                                                                    ☺     

Makuulle maahan metsässä

Kuka estää heittäytymästä pikälleen varvikkoon? Ei kukaan, varsinkaan silloin, kun metsä on kuiva. Silloin se suorastaan houkuttelee heittäytymään pitkin pituuttaan kanervan ja mustikanvarpujen joukkoon, katselemaan pilviä, vetämään syvään henkeä ja tuntemaan syksyisen maan monenlaiset tuoksut.

☺

Mahtava mänty

 

 Jos sattui heittäytymään makuulle ison männyn lähelle, tuntuu, että sen oksat ulottuvat taivaaseen asti. Tuuhea latvus antaa suojan monelle siivekkäälle ja miksei oravillekin. 

Minä saatan myös painaa poskeni männyn karkeaa kilpikaarnaa vasten ja kietaista samalla käteni puun ympärille. Eivät ne tietenkään ulotu koko puun ympäri, mutta kuitenkin siinä seisoessani voin supatella sille ison kiitoksen hetkestäni metsässä ja luvata tulevani seuraavan kerran lumien aikaan.

 

Nyt on tullut lunta. Pakkaslunta sataa parhaillaankin. Mittarissa aamulla -11.4, nyt noin -9

Seniorijumppa

 

Kylätalolla alkaa seniorijumppa.

Amaalia on asiasta tohkeissaan. Hän on pitkään odottanut ohjattua liikuntaa, eikä enää malttaisi päivääkään.  Epäilyttää kyllä, miten kipuileva selkä suhtautuisi voimistelemiseen. Kuitenkin ilahduttaa, että suorana seisten hän saa kämmenensä taivutettua lattiaan, ettei massu sentään mahdottomia ole kasvanut.

Amaalia penkoo kaappejaan etsien vanhan jumppa-asunsa. Sovittaa sitä ja harmistuu.

-Pirulauta, onpas kutistunut vaatekaapissa!  Moista murhetta nainen ei pitkään märehdi, vaan kelpuuttaa kassiinsa ikivanhan t-paidan ja verkkahousut.

 Amaaliaa jännittää ensimmäinen jumppatunti.  Hän tuntee pettäneensä itsensä muistaessaan lupauksen 50-vuotiaalle Amaalialle - kunnossa kaiken ikää.  Ollakseen rehellinen, hän on vuosien kuluessa etääntynyt kaikesta liikunnasta.

Jumppakassin heilahtaessa olalle Amaalia tuntee voimaannuttavaa riemua.

♥

Krapu 45/24, sanat: selkä, etääntyvä, housut. Krapu on otsikko mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti. Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan. Lisää krapukirjoittamisesta SusuPetalin blogissa. 

Kävellen liikkeellä lokakuussa

 Tänään on hiukan lunta maassa, myös ilmassa. Tuskin tästä on vielä talvilumien aluksi. On kovin märkää.

Ehdin tehdä  kävelyretken paremmalla ilmalla ja osallistun niillä kuvilla ja tunnelmilla Villa Emilian kävelyhaasteeseen.

Otin kävelysauvat mukaan. Niiden avulla ojien ylitys sujuu helpommin. 

Ensin pihasta soratien yli vanhoille peltosaroille. Loikatessani ensimmäisen oja yli, säikyt porot kiirehtivät kauemmaksi, eivät halunneet saada seuraa.

Katselin tarkemmin peltoa, jota juuri ja juuri tunnistaa enää pelloksi, vaikka pajutkin ovat taas kertaalleen leikattu. Kymmenen vuotta sitten repimämme piikkilanka roikkuu männyn oksasta metsän puolella. Kukaan ei ole vaivautunut viemään sitä pois.

Pelto jäi taakse ja puolilahoa siltaa ylittäessäni yksi siltapuu katkeaa. Hyvä, että pääsin loikalla toiselle puolen. Hento kuura on aamuauringon paisteessa nopeasti hävinnyt.

Ohitin vanhan pajan, jossa suunnilleen 60 vuotta sitten on taottu. Kuvaan usein tätä vanhaa rakennusta. Nyt huomasin alimman hirsikerran lahoavan pahasti. Miten mahtaa pajan käydä ensi talven lumien alla. On se muutenkin kovin raihnaisessa moodissa.

Pajalta eteenpäin kävelin leveää baanaa. Reitti järvelle on minulle mieluisa. Joskus se on ollut polku, nykyään mönkkärit ja maastoautotkin ajavat siinä. Noin 6-7 vuotta sitten juoksin matkan kotoa järvelle ja takasin. En enää.

Ei matka pitkä ole, mutta en minäkään enää juoksukuntoinen. Olen haaveillut joskus, olisipa järvi uimakelpoinen. Vaan kun ei ole. Mutapohjainen, paikoin matala ja rannat soistuneet lähes ympäriinsä. Kalaisa se kuitenkin on.

Rantaa lähestyessäni, tuli mieleen, miten muuan myöhäissyksy lumien tultua lähdin suksilla katsomaan, onko järvi jo jäässä. Oli se, mutta ranta ei ollut ja lumen alta turskahti vesi. Suksenpohjat jäätyivät. Oli ankeaa nostella 2.5 metrisiä metsäsuksia takaisin kotiin pakertaessa, kun pohjissa oli paksut lumipaakut.

 Rannassa on vene.  Työnsin sen vesille. Soutaminen kävelyn jatkeeksi antaa käsivarsille liikuntaa.

Järvi oli tyyni, hetken aivan pläkä, mutta airojen liike särki peilikuvat. 

Soudin pitkulaista järveä päästä toiseen. Taivaalle alkoi nopeasti kerääntyä pilviä, myös tuuli heräili.

 Aurinko oli nousut noin vartt ia vaille 8 (kesäaikaa) ja sai pilvien lomasta taivaanrannan ja vedenpinnan punertamaan. Järven kumpaakin päähän päin katsoessa näkee taivaanrannalle piirtyneet vaarat.

Kaukana kiiluvat tunturihotellin ikkunat .

Kun olin soudellut aikani ja kuvasin tutut näkymät taas kertaalleen, käännyin kotivalkamaan päin ja lähes samaa reittiä takaisin.

Seuraava kerta kuljen luultavasti rantaan vasta lumen aikaan. Venekin on jo vedetty talviteloilleen. 

Oikoreitti

Tyhjä näyttö pilkkaa julmasti, ainakin aikanaan itsetuntoani. Tosin sykkeeni kohoaa yhä puhuttaessa menneestä nolosta suunnistuksesta.

Olin saanut viiden minuutin opastuksen GPS-paikantimen käytöstä. kun me kaverukset lähdimme maastoon yönyliretkelle.

Kuningasajatus oli suunnistaa ensin laajan hakkuuaukion läpi ja siitä korkean harjun solanpuoleista mutkittelevaa reunaa laavulle. Siksi paikannin mukaan.

Napsautin laitteen toimimaan.

Se löysi kolme satelliittiä. Navikointi alkoi ja GPS:n karttasovelluksessa näkyi merkki olinpaikastamme. Eipä muuta, kuin menoksi. mutta sitten alkoivat ongelmat.

Kansallispuiston alueelle ehdittäessä maasto muuttui paikoin hankalakulkuiseksi.  Kierrettävää oli paljon ja siinä se virhe tapahtui. Satelliittien yhteys gepsiin katkesi ja hukassa oltiin.

Taas tuli todettua - oikoreitti on pisin reitti.

♥

Krapu 44/24, vuorossa on annettu ensimmäinen lause eli kravun pitää alkaa lauseella Tyhjä näyttö pilkkaa julmasti. Lisää faktaa asiasta SusuPetalin blogissa.

Varoitus

Tapahtumasta on aikaa, mutta vuosittain kesällä muistan sen seisoessani Myllyojan partaalla tammukkaongen kanssa.

Silloin tein jo paluuta ojanvarsipolun jyrkänteellä, kun päätin vielä kokeilla kalasonneani. Leveäoksainen kuusi esti sen siiman takerruttua koukusta puuhun. Harmissani olin nykäistä vapaa voimalla.

En ehtinyt, kun tunsin vasemmassa hartiassani koputuksen. Vilkaisin taakseni, ei siellä ketään ollut.  Käännyin nähdäkseni paremmin, mikä herätti huomioni.

Ei mikään. Vain iltatuulen huminaa korvissani ja valkoinen poro tuijottamassa ojan toiselta puolen.

Valpastuin. 

Jos nykäisyn voimasta siima olisi katkennut yllättäen, olisin samalla pudonnut selin törmältä toista metriä veteen. Olisi sattunut kipeästi.

Mielessäni olen taipuvainen uskomaan, että äideillä on valta huolehtia lapsistaan tuonpuoleisestakin.

                         

*  

Krapu 43/24, sanat; koputtaa, vuosi, valta. Krapu on sadansanan tarina, johon tulee sisällyttää annetut kolme sanaa. Lisää asiasta löytyy Susupetalin blogista.  Hän on vetänyt tätä juttua jo helmikuusta 2019 lähtien. Hänelle ♥  kiitos. 

Harmaan sävyvalikoimaa

 Repolaisen värihaasteena tällä kertaa on harmaa. Se onkin mielenkiintoinen väri, jossa riittää sävyvalikoimaa. On tuhkanharmaata, teräksenharmaata, hopeanharmaata, Vanhenemisen myötä hiuksetkin harmaantuvat. Arki voi näyttää harmaalta, ainakin pilvinen taivas.

Minä tykkään harmaasta, se ei riitele muiden värien kanssa. Vaikka kodissani ja asuissani ei ole paljon harmaata, niin onhan tukkani vaaleanharmaa ja ulkoa löysin  kuvattavaa,

Naavaa vai luppoa? Sitä en erota, en ainakaan kuvasta, mutta harmaata on, myös kaunista. Kuvaan  vanhan metsän kuusia mielelläni.

Poronjäkälä on rapeaa ja vaaleanharmaata. Pehmeä alusta kävellä, vaikkei tietenkään paljain jaloin.

Sen sijaan kosteat varpaani jättivät jäljen terassilaudoille, jotka kaipaisivat kipeästi pintahuoltoa pärjätäkseen taas lumen alla yli puoli vuotta.

Rukkasiani ajattelin jo oranssikuvaksi, mutta päätyvätkin harmaaseen joukkoon.  Virvelöimästä tultuani invertaarioin viehelaatikkoni. Ne syrjään, jotka eivät kaloja kiinnosta.

Käsitöinä  valmistuu silloin tällöin harmaita neuleita ja sukkia. Harmaa neulepuseroni on erittäin lämmin.  Suosikkipuseroni.

Sohvalle en useinkaan ehdi, kun se on jo varattu. Kodin mieluisin paikka lukemiseen, käsitöiden tekoon ja myös päivätirsoihin.

Nappasin viikolla viimeiset ruiskaunokit ja työnsin ne autossa vänkärin puolelle roikkumaan. Siihen ovat kuivaneet. Juu, auton harmaan sisätilan takia kuva päätyi tähän.

Katselin kaupan parkkipaikalla autosta maisemaa. 

Tasaisen harmaa kauttaaltaan. Pieni tihkusade ei estänyt lintuparven ateriointia koivujen latvustossa. Vaikka suurentelin otostani, en varmuudella päässyt selvyyteen linnuista. Eivät lähteneet lentoon, vaikka kävelin autosta puiden läheisyyteen. Silti en kunnon kuvaa saanut. Ehkä tilhiä?

Repolaiselle iso kiitos värihaasteen emännöimisestä.