Auringon uloin kaasukesä on korona ja revontulillakin on koronansa, mikä todellakin on upeaa katsottavaa. Myös joku vanha lautapelikin oli korona. On korona-olutta, koronabaareja, jopa laivan nimi ollut Korona tai saattoi se olla hienommin Corona
Auringon ulointa kehää ei pysty katsomaan, lautapeliä en koskaan osannut pelata, mutta revontulien koronan alla olen talvipakkasessa palellut ja hurmioitunut. Kuvannut ja kuvannut.
Miettinyt myös uskoako vai ei, kun jotkut sanovat voimakkaasti loimuavien revontulien rätisevän tai tuhisevan?? Höpsis! On myös väitetty, että vihellyksen voimalla ne tulevat lähemmäksi. En uskonut, vaan tuokin väite on pitänyt omakohtaisesti kokeilla.
Tämän päivän korona on iso pahis, joka tappaa paljon. Mikä on sen tavoite? Tuhoaako koko ihmiskunnan maapallolta. Osan tappamalla ja taudista selviäviä jää vaivaamaan pitkäaikaissairaudet.
Viruksen etenemistä pyritään kaikenlaisten ohjeistusten, hygienian, ja rokotusten avulla hillitsemään, Koko väestö ei kuitenkaan halua kantaa korteaan tähän kekoon ja siitäkös korona tykkää.
Minä olen saanut kaksi rokotusta ja tänään kolmannen. Minä, joka olen lapsesta asti pelännyt piikkejä rohkaisen itseni ottamaan rokotuksen. Kestin viikko sitten influenssarokotuksenkin. Olenhan minä jo iso tyttö.
Pudasjärven Hyvän Olon Keskus Pirtti, jossa myös terveyspalvelut (lehtikuva)
Minä jo ehdin ihailla ottamaasi revontulikuvaa. Ei sitten ollutkaan. Komea kuitenkin.
VastaaPoistaEka kuva on minun ottama!
PoistaMuistan Korona-lautapelin ja Lahdessakin oli Korona-baari. On siitä moneksi.
VastaaPoistaHyvä kun otit rokotteet, minä saan tammikuussa kolmannen. Nyt on vain pidettävä huolta, että ei turhaan altistu, eletään eteenpäin ja katsotaan miten koronan kanssa käy.
Entisaikaan rokotettiin jättinauloillla, niin ei ole ihme, että kammo on jäänyt monille. Toista on nykyään. Minä saan kolmannen piikin ennen joulua.
VastaaPoistaMahtavat vihreät revontulet. Olen jo aika vanha, mutta kertaakaan en ole onnistunut näkemään. Me saadaan kolmas rokote 21.12. - pitää elellä hissukseen koronan alla.
VastaaPoistaVoi noita revontulien kauneutta. itse en ole koskaan nähnyt kuin vain aavistuksen kunnon revontulista.
VastaaPoistakorona vaan ei ota talttuakseen, kun vähän helpottaa, kovemmalla voimalla puskee taas uudessa muodossa esiin. Kukapa olisi viime jouluna uskonut että sama peikko vielä nytkin on olemassa.
Siitäkin huolimatta, mukavia talvipäiviä.
Rohkea tyttö! Rokotteilla säästytään toivottavasti pahemmasta, mutta kyllä tuo ajatus mielessä on käynyt että tämä virus on tehty planeettaa puhdistamaan kun hvi ei siihen kyennyt. Kolmas rokote odottaa tammikuussa, influenssa on jo saatu. Jos näillä selviäis jonkin aikaa.
VastaaPoistaKomeita revontulia olet päässyt nauttimaan!
Oi, noita leimuja ja loimuja <3
VastaaPoistaKolmas piikki odottaa tammikuussa, influenssarokotuskin otettu tässä välissä.
Kovaa satoa korjaa koroakuolema ympäri maailmaa.
Onpa upeat revontulikuvat! Vain kerran olen onnistunut näkemään oikein komeasti loimuavat revontulet eräällä lumikenkäretkellä, kun vietimme mökkijoulua Levillä 22 vuotta sitten.
VastaaPoistaMinä en piikkejä pelkää, mutta hammaslääkärin pora on pahin painajaiseni ;) Kolmannen rokotteen saan helmikuussa, josko sinne asti pahemmin sairastumatta selviäisi.
Korona on tuttu lapsuudesta. Se oli kiva peli :)
Οι φωτογραφίες είναι κομμάτια της ψυχής σου. Είναι τέλειες.
VastaaPoistaKiitos paljon. σας ευχαριστώ
VastaaPoista