Joulukuu 13 päivä

Olin haaveillut pitkään kaamosretkestä. 

Ajatus nuotiolla istuskelusta ja höyryävästä kuksallisesta nokipannukahvia ei ottanut laantuakseen, pikemminkin vain ajan oloon vauhdittui. Kiusasi tunne, jos ei nyt, niin sitten se taas jää, 

Funtsin kovasti, miten osaisin vetää oikeasta narusta, että puolisko innostuisi nuotioseuraksi.  Ehkä yllätyin, kun hän oli myös suunnitellut samaa.  Mahtaako olla pitkän liiton juttu, että ruvetaan ajattelemaan yhtenevästi.

Retkipaikkana on lähimetsä. Takapihalta vain harppaus ojan yli. Paikka on sama, kuin kuusi vuotta sitten, kun myös yövyttiin laavussa rakovalkealla.

Muutama kelopölli oli maannut mättäällä edellisretkestä lähtien.  Nyt ne ovat sahattuna ja halottuna  nuotiopuiksi. Kovasti yritin olla apurina halkomassa, mutta puu ei suostunut yhteistyöhön. Oli varmasti kirves huono! 

Kaiken korvaa vahva tervaksen tuoksu, joka lähtee halotuista puista.

 Päätin sytyttää tulen tervaksiin tuluksilla. Yritin sinnikkäästi ja hyviä neuvoja sateli ihan kysymättä. Kuitenkin ne menivät ohi, olin niin keskittynyt. Kipinän pitäisi sytyttää tuohen käppyrässä oleva  nöyhtä. Kipinöitä sain aikaiseksi ja  lopulta nöyhtäkin syttyy. Mahtavaa nähdä tulen voimistuvan ja  tarttuvan tervaslastuihin.

Kohta keikkuu puhtaalla lumella täytetty nokipannu keittiskepin päässä,  Me kaksi tuleen tuijottajaa istutaan porontaljojen päällä. Katsellaan, miten ahnaasti räiskähdellen tuli nuolee puuta. 

Kahvit kiehui, makkarat paistuivat ja päivä alkoi hämärtää. Ajankulu oli kadonnut siinä vaiheessa, kun tavaroiden kanssa siirryttiin ojan yli.